sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Vaellus Ruotsissa: Abisko-Nikkaluokta

Tämän vuoden vaelluskohteeksi valikoitui Abisko-Nikkaluokta -reitti eli Dag Hammarskjödsleden netissä näkemieni kuvien vuoksi. Kauniiden maisemien lisäksi reitillä houkutti sen helppous sekä turvallisuus, jonka tupaverkosto tuo mukanaan. Sopiva kohde yksinvaellukselle siis, paitsi että tällä kertaa en ollut reissussa yksin!

Keväällä tulin maininneeksi suunnittelemani vaelluksen nuoruuden ystävälleni A:lle ja kysäisin haluaisiko hän lähteä mukaan. Ja kyllähän A halusi.


Vaellusreitti ja aikataulu




Abisko-Nikkaluokta -reitti on noin 105 km pitkä ja alkumatkasta kulkee Kungsledeniä pitkin kunnes Singin kohdalla kääntyy itään kohti Nikkaluoktaa. Reitin varrella on tupia noin päivämatkan päässä toisistaan ja käytimmekin niiden palveluja hyväksemme aina kun mahdollista.

Aikaa vaellukseen meillä oli varattuna 6,5 vaelluspäivää välillä 16.-22.8.2019. Alkuperäinen suunnitelma oli jotakuinkin yöpyä seuraavissa paikoissa: Abiskojaure, Alesjaure, Sälkä ja Kebnekaise, jolloin Kebnekaiselle kapuamiseen olisi jäänyt yksi kokonainen päivä. Tämä olisi kuitenkin vaatinut useita yli 20 km päiviä. Suunnitelma oli jo lähtiessä turhan rankka, ja sen tiedostinkin, ja olin täysin valmis jättämään Kebnekaiselle kiipeämisen väliin. Tämä oli kuitenkin hyvä opetus myös tulevaisuuden suunnittelulle: keskimääräinen päivämatka on hyvä olla noin 15 km, jolloin hyvinä päivinä voi mennä vähän pidemmästi ja huonoina vähemmän.

Todellinen reittimme muodostui lopulta sellaiseksi, että yövyimme tuvilla puolet öistä (3 yötä), joista yksi sisällä tuvassa, ja puolet muualla. Syynä muualla yöpymiseen oli puhtaasti se, että saimme seuraavan päivän etappia hiukan lyhemmäksi.

Reitillä on myös muutama tilaisuus lyhentää kävelymatkaa: ohitimme Singin oikoreittiä pitkin, mikä lyhensi matkaa noin 7 km, ja viimeisenä päivänä otimme venekyydin, joka lyhensi kävelymatkaa n. 6 km. Lisäksi Alesjaureen tullessa olisi ollut mahdollisuus lyhentää kävelymatkaa n. 6 km venekyydillä, mutta siitä myöhästyimme.

Ajankohdan suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon vaellustapahtuma Fjällräven classic. Aikataulusyistä lähdimme liikkeelle tapahtuman viimeisenä päivänä ja tapahtuman osallistujia tuli vastaan alkumatkasta -ja heitä oli paljon!


Tuvat reitillä

Tuvat ovat STF:n (Svenska Turistföreningen) omistuksessa ja ne ovat maksullisia. Yö tuvassa kustansi n. 55 € (jäsenhinta n. 46 €), yö teltassa n. 28 € (n. 18 €) ja telttailijoiden päivämaksu on n. 9 € (jäsenet ilmaiseksi). Jäsenhinnan saa myös Suomen Ladun jäsenkortilla, vaikka sitä ei STF:n sivuilla enää mainitakaan. Kebnekaisen tunturiasemalla on oma hinnoittelunsa.

Tupien käytännöt ja järjestelyt vaihtelivat: telttailijoille oli joko oma erillinen keittiötupa taikka mahdollisuus keittää jonkin tuvan keittiössä. Keittiöissä on kattiloita ja aterimia vaihtelevasti, mutta yleensä riittävästi. Tuvilla on yksi tai useampi kuivaushuone, mutta tilan löytyminen on tuurista/paikasta/säästä riippuvainen. Joillain tuvilla pääsi myös saunomaan.

Suurin ero Suomen tupiin verrattuna on se, että tuvilla oli aina vähintään yksi tupavahti. Lisäksi useimmilla tuvilla oli myös kauppa, josta sai ostaa retkeilyruokaa, herkkuja ja muuta tarpeellista. Osa vaeltajista osti kaiken ruuan tuvilta, jolloin kannettavaa oli vähemmän.

Juomavettä sai useimmilla tuvilla hakea tupien vierestä virtaavista puroista. Aina se ei ollut mahdollista; esimerkiksi Alesjauressa vettä otettiin säiliöistä. Likavesille oli oma tyhjennyspaikkansa, jota Suomessa ei kaikilla tuvilla ole.

Vessojen osalta voin todeta, että suomalaiset kuivakäymälät ovat luksusta. Nämä nimittäin haisivat; toisissa pissa ja toisissa kakka. Vessojen vieressä oli tarjolla paikka pestä käsiä kylmällä vedellä ja saippualla, mutta minä käytin lisäksi käsidesiä.

Voiko vessa olla upeammalla paikalla?

Matkat vaellusreitille

Tutkimme erilaisia matkareittejä. Rajoittavana tekijänä oli aika (koko reissuun käytettävissä oleva aika huomioiden Fjällräven classic ja A:n loman loppuminen). Omalla autolla meneminen karsittiin heti alkuunsa, koska yhdessä päivässä ei kuitenkaan olisi pystynyt ajamaan koko matkaa.

Harmiksemme Ruotsin lappiin kulkeva yöjuna oli kyseisenä ajankohtana peruttu ratatöiden vuoksi. Näin ollen kätevä yhteys Uumajasta oli pois suljettu.

Päädyimme menemään yöjunalla Tornioon ja sieltä (Haaparannan puolelta) bussilla Kiirunaan. Bussimatka kesti lähes 6 tuntia, mutta onneksi sekin meni yllättävän nopeasti. Hotelliyön jälkeen jatkoimme bussilla Abiskoon. Nikkaluoktasta pääsimme taas bussilla Kiirunaan, jossa olimme jälleen samassa hotellissa yötä ja jatkoimme seuraavana päivänä bussilla Haaparantaan ja yöjunalla takaisin kotiin.

Junalippuihin meni 98 € /henkilö, bussilippuihin n. 110 €/henkilö (paitsi että olin saanut noin 5 € alennusta Abiskon bussilipusta, kun minulle olikin myyty nuorten eli 20-25 vuotiaiden lippu!) ja hotelliyöpymisiin 110 €/henkilö. Lisäksi lauttamatka maksoi n. 32 €.

Näihin maisemiin kelpaa matkustaa pidemmältäkin.
Mitä erityisesti jäi mieleen?

Abisko-Nikkaluokta -reitti oli vähän kuin Kilpisjärvi-Halti alueen isoveli; samantapaista, mutta paljon isompaa. Lisäksi isoveljellä oli vesiputouksia tunturien rinteillä siellä ja täällä. Kivet olivat suurimmaksi osaksi harmaita, eivätkä olleet yhtä moninaisia kuin Haltin reitillä. Erikoisinta olivat turkoosina hohtavat järvet, joita en ollut ennen nähnyt kuin kuvissa.

Áhpparjávri hohtaa kauniin turkoosina.
Reitillä oli paljon pitkospuita. Vaikutti siltä, että paikoin tarkoituksena oli enemminkin suojella maata kulumiselta kuin vaeltajan jalkoja kosteudelta. Kahlattavana oli vain muutama matala puro, joissa vettä oli vain nilkkoihin asti (vain kerran otimme kengät pois jalasta). Isompien jokien yli oli sillat, jotka olivat hiukan pelottavia; suosiolla menimme yksi kerrallaan, sillä toisen askeleet hytkyttivät siltaa omiin askeliin nähden epätahdissa.


Sää oli vaihtelevaa ja muuttui nopeastikin. Ensin oli kuuma ja yhtäkkiä kylmä viima pakotti lisäämään vaatetta. Sadetta tuli jatkuvana vain yhtenä päivänä, mutta lähes joka päivä lyhyt sadekuuro pyyhkäisi yli. Välillä näkyi selkeitä rajoja, missä sataa ja missä ei.

Vastaan tuli paljon kaikenlaista kulkijaa. Oli kävelijöitä, jotka tekivät mielettömiä päivämatkoja ja juoksijoitakin oli useampi. Jotkut olivat vaeltamassa koko Kungsledeniä (425 km) ja olivat olleet jo muutaman viikon reissussa. Toisilla oli paljon tavaraa mukana, toiset kulkivat pienet reput selässä tuvalta tuvalle. Reitillä oli paljon muitakin, mutta ei mielestäni häiriöksi asti.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Islannin vaelluksen varustelista

Varusteissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Merkittävimmät hankinnat olivat kuoritakki, makuualusta, paksumpi merinovillapaita sekä veden pitävä pussukka kameralle.


*:lla merkitty varusteet, joita en vaelluksen aikana tarvinnut/käyttänyt.


Vaatteet (rinkassa painoa 1.7 kg - 2.7 kg)
Kengät (850g) Mid-vartiset retkeilykengät. Edelleen saman vanhat. Ei moitittavaa, mutta kankaaseen on tullut reikä. Josko sitten ensi kerralla uudet.
Sukat, merinovillasekoitetta (3x55g) XXL:n parin euron sukat edellisten vaellusten tavoin. Kahdet vuorottelivat jalassa, kolmannet olivat leirisukkina.
T-paita, merinovillaa (115g)Fleecetakki (215g) Lemppari fleece jälleen mukana.
Housut (380g) Talvijuoksu-/hiihtohousut.
Treenitrikoot (195 g) Hyvät kuorihousujen alla, tuvilla sekä lämpöisellä Fimmvörthuhálsilla kävelin pelkästään näillä.
Villahousut (145g) Ohuehkot merinovilla housut.
Kuorihousut (260g) Paikattuna Haltin reissun jäljiltä.
Pitkähihainen paita, merinovillaa (110g) Nyt taas paksumpi (sama kuin Karhunkierroksella), koska ostin vielä paksumman merinovillapaidan yöpaidaksi. Ohuin jäi kotiin.
Taukotakki (300g) Kevytuntuvatakki
Alusvaatteet (60g+3x20g)
Yöpaita, -housut ja -sukat (yht. 445g) Kaikki merinovillaa. Uusi paksumpi paita.
Leirikengät (180g) Crocs-kopiot. Molemmat omissa pusseissa taikka karabiinikoukussa roikkumassa rinkan ulkopuolella.
Korvaläpät (10g) Tällä kertaa nämä olivat pääasiallisessa käytössä pipon sijasta.
Sormikkaat (60 g) Merinovillasekoitetta
Vedenpitävät hanskat (55g) Kerran kylmällä sateella olivat käsissä.

Pipo (35g) Pipoa käytin vain yöllä; päivisin riitti korvaläpät ja tukankin sai pestyä tarpeeksi usein.
Buffi * (35g) Ei se paljoa painanut, mutta oli turha.
Kuoritakki (400g) Uusi Goretex-takki, joka oli testissä Repovedellä. Lämmittää hyvin.
Thermolegginsit (130g) Oikeastaan vain yölisänä.
Kaulahuivi (55g) Uusi perushuivi ilman hapsuja, jotka jäivät takin vetoketjun väliin.
Sadelahkeet eli gaterit (100g) Itse tehdyt, ajoivat asiansa. Nämä olivat tarpeen lähinnä siksi, että kuorihousujen lahkeet ovat liian lyhyet (mikä on hyvin omituista, sillä olen lyhytjalkainen).
Ponnarit + hiuspinnit (5g)
Rannekello (30g) Vedenpitävä juoksukello.
Kuivapussit (120g+60g) Toinen ulkovaatteille, toinen muille. Painavampi toimi päiväreppuna sekä leirintäalueella kassina makuualustan kiinnityshihnojen kanssa.



Vyötärölaukku + juomapullo (755g)

Vyötärölaukku (100g) Mietin erilaisia vaihtoehtoja ja ostinkin vedenpitävän pussukan. Vanha vyötärölaukku takin sisässä tuntui kuitenkin mukavammalta.
Passi, luottokortti, kotiavain, vähän käteistä (60 g) Käteistä nostin Islannista (liikaa).
Kamera (210g) Digipokkari ja minigrip-pussi
Puhelin (145g) Lisäksi minigrip-pussi suojana.
Silmälasinpuhdistusliina (5g)
Minikompassi/lämpömittari (15g) Lämpötilojen seurantaan.
Hätäpilli * (10g)
Juomapullo + iso karabiinikoukku (210g tyhjänä) Litran Nalgenen widemouth. Karabiinikoukku toimi paremmin kuin väsäämäni pussukka, jota käytin edellisillä vaelluksilla. Karabiinikoukun lisäksi rinkan lantioremmissä oli kuminauhalenksu, jolla sai estettyä turhat heilumiset.

Yleiset (rinkassa painoa 7.4 kg)

Vaellussauvat (470g) Black Diamond Trail Pro Womens muovivaihtopäillä.
Rinkka (2.6kg) Haglöfs Sec 65W
Rinkan sadesuoja (145 g) Uusi sadesuoja, joka peittää myös pohjan ja pysyy hyvin kiinni.
Teltta (2.2kg) Hannah Falcon 2. Kaksi käyrää kiilaa poistettu, neljä uutta V-mallista mukana
Makuualusta + kiinnikkeet (425g) Uusi haitarimallinen, joka mahtuu paremmin sadesuojan alle. Kiinnitysremmit hinkaavat alustaa jonkin verran, eikä se vaikuta yhtä kestävältä kuin rullamuotoinen.
Makuupussi (1.8kg) Haglöfs Tarius -5 (175 cm) pakattuna muovipussiin
Sisäpussi makuupussiin (260g)

Keittiö (yhteensä 1.8 kg)
Trangia (895g) 25-3 UL/GB suojapussissa, vain yksi kattila mukana ja se riitti, koska en keittänyt juomavettä.
Kaasu (~670g) Yksi iso purkki, netto 440g, jonka ostin Islannista. Varmaankin yli puolet jäi käyttämättä.
Tulitikut (10g) Yksi aski pakattuna minigrippiin (käsimatkatavaroissa). Oli tarkoitus ostaa Islannista tulitikkujen rinnalle sytytin (jota ei lentokoneessa voi kuljettaa), mutta se unohtui. Tulitikuilla pärjäsi kuitenkin ihan hyvin.
Vesipullo (110g) Pienempi pullo 750ml
Muki (35g) Pakkasin tällä kertaa trangian sisään tilan säästämiseksi (eihän sitä tarvitse, jos ei lämmitä vettäkään). Toimii myös mittana.
Spork (10g)
Kauha * (25g) Huomasin sekoittelevani ruokaa sporkilla ja totesin, että kauha on oikeastaan turha (harmi kun se on pieni, söpö ja vaaleanpunainen).
Talouspaperi (35g) Käytin säästeliäästi. Toimi tiskin kuivaukseenkin. Pakattuna minigrippiin ilman hylsyä.
Tiskiharjanpää (25g) minigripissä

Kosmetiikka (yhteensä  610g)

Kuivapussi (40g)
Deodorantti (50g)
Hammasharja (20g)
Hammastahna (30g) Minihammastahna
Pesuaine (<5g) Marseille-saippuaa hiutaleina minigrip-pussissa. Tukan sai pestyä ihan ok, kun liotti sitä ensin mukissa veteen.
Pyyheliina (40g) Vauvaharsoa
Kampa (10g)
Kosteusvoide (40g)
Nenäliinoja (25g)
Kynsisakset (10g) Toimivat myös muutoin saksina, esimerkiksi korjausteipin ja laastarin leikkaamiseen.
Silmälasinpuhdistusaine (25g)
Henkilökohtainen lääkitys (<5g)
WC-paperia + pussukka (150g) Yksi rulla ja jämät toisesta. Vaellusreitin vessoissa oli vessapaperia, joten tarvitsin ainoastaan Skógafossin leirintäalueella ja sielläkin vain päivällä.
Käsidesi (60g) WC-pussukassa
Kosteuspyyhkeitä (75g)
Huulirasva (15g)
Piilareita * (5g) Kovan sateen varalta, mutta ei ollut tarvetta.
Extra ponnari x2 * (<5g)
Ensiapupussi minigripissä (yhteensä 155g)

Särkylääke * (5g) 7 kpl Ibumax
Laastaria ja rakkolaastareita * (10g) Laastarilevy sekä 2 isoa ja 2 pientä rakkolaastaria
Haavanpuhdistusainetta * (15g) Desinfiointiainetta suihkepullossa
Haavavoide * (15g) Basibactia
(Punkki)pinsetit * (20g)
Hätäpeite * (60g)
Tukiside * (25g) hiukan kevyempi kuin ideaaliside
Immodium * (<5g) 8 kpl
Tarvikepussi minigripissä (yhteensä 340g)

Jesari (15g) Telttakaari vaati fiksailuja
Hakaneuloja * (<5g) 5 kpl keskikokoisia
Narua 4m (10g) Kuivausnaruksi, korjailuun ja sitomiseen. Käytin ylimääräisenä kiinnitysnaruna teltalle Álftavatnissa.
Nippusiteitä * (<5g) 3 kpl
Roskapusseja (15g) 2 kpl. Reykjavikissa oli isompaa roskaa.
Pikkuroskapusseja (10g) 4 kpl koirankakkapusseja (ensi keralla enemmän).
Silmälasimeisseli * (5g)
Varavirtalähde +
piuhat (150g) Sain ladattua myös kameran akun.
Otsalamppu (125g)

Muu tarpeellinen (yhteensä 355g)

Kuivapussi (25g) Ensiapu- ja muille tarvikkeille.
Kuivausliina teltalle (10g) Wettex-liina omassa minigripissä (kuivaa märkänäkin)
Istuinalusta (25g)
Pieniä karabiinikoukkuja (5g) Pyyhkeelle 1kpl.
Iso karabiinikoukku kengille (35g) Väleillä, joilla oli tiedossa kahlausta, ei tarvinnut kaivella kenkiä rinkasta.
Pussi kameralle (85g) Vedenpitävä. Ostin, koska pelkäsin sateita, ja että en saisi ollenkaan kuvia otettua. Sateita ei juurikaan ollut, mutta toimi hyvin esimerkiksi vesiputousten lähellä.
Kartta (35g) Islannista ostettuna
Kompassi * (25g)
Muistikirja (95g) Väliin liimattuna myös bussiliput, varauslipukkeet tupiin, tärkeitä puhelinnumeroita, aakkosten lausumisohjeet, erilaisten solmujen ohjeita sekä valuuttakurssi.
Kyniä (15g) Kaksi kuulakärkikynää.

Ruoka (? kg)

Ruokaa en tällä kertaa punninnut, sillä osan ostin vasta Reykjavikista ja osa täytyi kuljettaa maahan alkuperäispakkauksissaan. Olettama on, että ruoka painoi aiempaa vähemmän, sillä söin vain yhden lämpimän ruuan päivässä.

5 x puuro + sokeri
10 x muumihedelmäpatukat
5 x proteiinipatukka
5 x myslipatukka
3 x kuivattujauheliha + pussikeitto + muusi/nuudeli
2 x pussitonnikala + kuivattu ananas + pasta
paketti Islantilaista rieskaa
4 x suklaalevy
pähkinöitä
kuivahedelmiä
lakunauhaa Reykjavikista



Lisäksi mukana (jäivät Reykjavikiin säilytykseen)


Reppu
Lentolaukku rinkalle
Lenkkarit
Farkut
Paita x2
Alusvatteet ja sukat
Shampoo
Roskiksia
Minigrip-pusseja
Isompi pyyhe

Rinkan kokonaispaino

Arvioisin rinakn painoksi noin 18kg, vaikka ruoan paino ei olekaan selvillä. Hyvin saman painoinen rinkka kuin aiemminkin siis. Vaatteet painoivat aiempaa enemmän, mutta keittiö keveni vastaavasti yhden kattilan taktiikan vuoksi.

Mitä muutoksia täytyy tehdä?

Oikeastaan Haltin vaelluksen jälkeisistä pohdinnoista kaikki paitsi kaksi toteutuivat tai muutoin korjautuivat. Nämä kaksi ovat kengät ja teltta, ja niitä koskevat pohdinnatkin ovat edelleen samat. Mitään muita suurempia muutoksia tuskin tulee tehtyä.


torstai 7. helmikuuta 2019

Islannin vaellus, 6. päivä ja kotiin paluu

Bonus-päivä aka "vesiputouspäivä"

Koska edellisen päivän vesiputoukset Fimmvörðuhálsin varrella ja yöpyminen Skógafossin juurella eivät tietenkään olleet vielä tarpeeksi, vietin lopuksi vielä rennomman "vesiputouspäivän", joka ei ollut enää varsinainen vaelluspäivä.

Aamulla heräilin jo seitsemän jälkeen, vaikka nyt olisi ollut lupa nukkua pidempään. Oli ihana käydä aamupesulla, kun hanasta tuli pitkästä aikaa taas lämmintä vettä (vaikka olikin mädän kananmunan hajuista). Peilistä pilkisti punanenäinen naama - edellisenä päivänä aurinkorasva olisi ollut tarpeen.

Rauhallinen aamu Skógafossin juurella.
Keittelin aamupalan joen varrella lampaita katsellen. Pikku hiljaa alkoi myös muita ilmestyä ihmettelemään vesiputousta. Aamupalan jälkeen puin kuorivaatteet päälle ja koitin mennä mahdollisimman lähelle putousta kamera turvallisesti vesitiiviin pussukan sisällä. Hieno kokemus!

Ennen bussin lähtöä (klo 14:30) minulla oli vielä hyvin aikaa käydä etsimässä Kvernufossia. Plan A oli käydä Kvernufossilla ja jos aikaa riittää, tutustua Skogarin museoon. Karttasovelluksesta huolimatta polun pää Kvernufossille oli hankala löytää, joten kävin kysymässä ohjeita museon lipunmyynnistä ja ostin samalla lipun museoon (kun en muutoin kehdannut kysyä).

Kiertelin ensin museon päärakennuksen, jossa oli erilaisia arjen tavaroita ja käsitöitä sekä pieni luonnonhistoriallinen nurkkaus. Pihamaalla oli erilaisia rakennuksia, joista ainakin osa oli alkuperäisiä ja paikalle siirrettyjä.
Kansantarun mukaan tämä rengas on ollut kiinni aarrearkussa, joka on piilotettuna Skógafossin alle. Rengas kuitenkin irtosi arkusta, kun arkkua vedettiin renkaaseen kiinnitetyllä köydellä. Aarrearkku jäi saamatta, mutta irronnut rengas on toiminut kahvana Skógarin kirkon ovessa 1890 saakka.
Saamien ohjeiden avulla löysin Kvernufossille, eikä se ollut kuin noin 10 minuutin kävelymatkan päässä museolta. Putous oli erittäin sympaattinen ja onnekseni satuin paikalle rauhalliseen rakoon. Putouksen taakse pääsi kävelemään, mutta ei ympäri asti.

30 metriä korkea Kvernufoss.
Aikaa oli vielä jäljellä, joten kiersin museon tekniikkaosion sekä kävin samassa rakennuksessa olevassa lahjatavarapuodissa. Takaisin leirintäalueelle kävellessä poikkesin myös ravintolassa syömässä herkullisen fish & chips -annoksen. Kokiksen kanssa tein ensin sen virheen, että kaadoin sitä lasiin. Mädän kananmunan haju oli jotenkin tarttunut lasiin, eikä siitä voinut juoda.

Palatessani leirintäalueelle Skógafoss suorastaan kuhisi väkeä ja pihassa oli useita busseja. Pakkasin teltan rauhakseen ja ehdin vielä kuvata Skógafossia sateenkaaren kanssa.

Skógafoss ja sateenkaari. Heinikon lomassa näkyy väkeä, mutta hyvällä kuvakulmalla sain heidät melkein piiloon.
Tiesin, että en kuljettanut vessapaperia ihan turhaan, sillä nyt sillekin tuli käyttöä! Ongelma kyseisessä leirintäalueessa on se, että päiväsaikaan siellä ei näyttänyt olevan ollenkaan henkilökuntaa ja naisille oli vain kaksi vessakoppia. Arvatenkin vessapaperi oli loppunut jo aikapäiviä sitten sellaisella kuormituksella. Illasta aamuun siellä oli kyllä varsin rauhallista ja henkilökuntaa paikalla.

Bussimatka Seljalandsfossille vei vain puolisen tuntia ja maisemia katsellessa sain todeta, ettei se Islanti ole vielä kokonaan nähty.

Seljalandsfoss
Seljalandsfossin erikoisuutena on se, että sen takaa pystyy kiertämään, ja siksi halusin tehdä tämän ylimääräisen pysähdyksen. Ja olihan se hauskaa!

Seljalandfoss toiselta suunnalta. Taivas alkaa pilvistyä.
Suurempi yllätys, ja erittäin positiivinen sellainen, oli kuitenkin Gljúfrabúi-vesiputous parin sadan metrin päässä, minne vain harvat löysivät (huolimatta selvästä kävelytiestä ja kyltistä). Gljúfrabúi on osittain piilossa ja sen juurelle kuljetaan reilun metrin levyisestä kallion raosta. Juju tässä oli se, että putouksen vesi virtaa koko raon leveydeltä, joten noin kymmenisen metriä joutui astella kiveltä toiselle ja taiteilla vastaan tulijoiden kanssa. Kahlaus olisi ollut hyvä vaihtoehto.

Kun raosta pääsi kallion sisään, sai tukevaa jalkojen alle. Korkealta putoava vesi ja ainoastaan yläpuolelta tuleva valo tekivät tunnelman jotenkin kirkkomaiseksi - oikea luonnon kirkko!

Minä Gljúfrabúin juurella. Kuvan otti ystävällinen aasialaispariskunta vastavuoroisesti. Kameran vedenpitävä suojapussukka oli tarpeen!
Gljúfrabúin jälkeen käveleskelin ympäriinsä, sillä aikaa bussin lähtöön oli vielä reilusti. Karttasovellukseen oli merkitty joitain polkuja, mutta ne oli köysin suljettu, enkä viitsinyt niitä uhmata.
Gljúfrabui hiukan kauempaa. Nähtävissä halkeama, josta putoukselle kuljetaan. 
Seljalandsfossilla oli pieni kioski, josta sai ostaa syötävää ja juotavaa. Hiukan viileä ja sateinen sää houkutteli ostamaan lämmintä juotavaa. Myöhemmin ostin myös herkullisen lammasleivän ja söin sen katsellen rinteillä kipuvia lampaita.

Aurinkokin pilkahti noin kymmeneksi sekunniksi. Onneksi oli kamera valmiina ja sijainti sopiva.
Niin sitä vain sai 4:30 h kulumaan Seljalandsfossillakin. Sateessa seisoskelusta ja istuskelusta huolimatta (vessaa ja pienen pientä matkamuistomyymälää lukuun ottamatta sisätiloja ei ollut) olen tyytyväinen, että en jättänyt tätä paikkaa väliin. Bussikuski kyllä suuresti hämmästyi kun tulin Seljalandsfossilta kyytiin, sillä kuulemma koko hänen nelivuotisen uransa aikana kukaan muu ei vielä ollut tullut.

Pääsin myös hetkenmatkaa kunnon monsteri bussin kyytiin, sillä kyseinen linja tuli Þórsmörkistä, ja siellä joen ylitykseen tarvitaan järeämpää kalustoa. Pian kuitenkin vaihdoimme tavalliseen bussiin ja huomasin, että kyydissä oli myös portugalilaismies, joka meni kanssani samalla bussilla Landmannalaugariin. Loppumatka Reykjavíkiin menikin rattoisasti kokemuksia jakaessa.

Olin Reykjavíkin leirintäalueella vasta hiukan ennen kymmentä, sillä bussi oli myöhässä. Saatuani teltan pystyyn, kävi pikaisesti suihkussa ja koitin pakkailla tavaroita valmiiksi mahdollisimman hyvin. Herätys oli puoli viiden aikaan ja aamu tuntui todella kylmältä, vaikka oli +5°C. Kosteutta oli kuitenkin paljon ja ulkoteltta oli märkä niin ulko- kuin sisäpinnalta. Lentokenttäbussi nouti minut leirintäalueelta. Lentokentällä ehdin vielä tehdä yhden parhaista ostoksistani: Freyja Djúpur -nimisiä suklaapäällysteisiä lakritsipalloja, joissa oli kunnon salmiakkijauhetta päällä.  Päästyäni lentokoneeseen olin melkein saman tien unessa.

tiistai 4. joulukuuta 2018

Islannin vaellus, 5. vaelluspäivä

Þorsmörk - Skógafoss, n. 23-25 km / 12 h

Laugavegurin vaellusta voi jatkaa Fimmvörðuháls-nimisellä reitillä. Ilmeisesti reitti on melko suosittu päivävaelluskohde, mutta rinkan kanssa siihen sai vähän enemmän haastetta. Minulle 12 h alkaa olla jo maksimaalinen päivämatka, mutta koska kyseessä oli viimeinen vaelluspäivä, ei sillä ollut enää niin merkitystä.

Fimmvörðuhálsille ei kannata lähteä kehnolla säällä. Plan B oli mennä Þorsmörkistä bussilla joko Skógafossille tai suoraan Reykjavíkiin. Tuuri oli kuitenkin matkassa ja säät näyttivät hyviltä. Lähdin siis matkaan, tällä kertaa yksin, ja ensimmäisenä tehtävänä oli ylittää Krossá-jokilaakso ja löytää Fimmvörðuhálsin alkupiste. Aluksi reitti olikin selvästi merkitty, mutta Básarin leirintäalueella jouduin kysymään neuvoa. Pienen kunniakierroksen jälkeen pääsin kuitenkin oikeaan paikkaan.

Reitin alkupuoliskolta en oikeastaan odottanut mitään, koska tämän päivän päätarkoitus oli nähdä loppupuoliskon vesiputoukset. Maisemat kuitenkin yllättivät upeudellaan, mitä ylemmäs polku nousi. Polku oli kapea ja vieressä oli jyrkkä pudotus, joten pysähdyin aina välillä katsomaan maisemia ja pidin kävellessä katseen tiukasti polulla. Heti reitin alkuvaiheilla joutui vähentämään vaatetta; trikoot ja t-paita olivat riittämiin viikon lämpöisimpänä päivänä.

Polku oli alussa kapea ja toisella puolella oli jyrkkä pudotus. Niinpä välillä pysähdyin katselemaan maisemia ja muuten pidin katseen tiukasti polulla.
Reitillä tulee nousumetrejä noin 800 (toiseen suuntaan kuljettaessa hiukan enemmän). Alkumatkasta nousu ei tuntunut kovin pahalta, mutta myöhemmin tuli myös jyrkempiä ja haastavampia nousuja. Ensimmäisenä vuorossa oli nousu Morinsheiðin pohjoiselle nenälle, joka oli kuin vihreä jättiläisaalto. Ylhäällä laskin rinkan, pidin evästauon ja kävelin nenän päähän katselemaan maisemia.

Katlan peittävän Mýrdalsjökullin reunamia.
Pienen nousun jälkeen ollaan varsinaisella Morinsheiðillä, joka on tasaistakin tasaisempi alue. Siellä pääsin vilkuttelemaan viidelle pienkoneelle, jotka peräkanaa lensivät suoraan ylitseni kohti Katlan peittävää jäätikköä.

Lentokoneita lähestymässä.
Morinsheiðin jälkeen pistettiin jalat tutisemaan oikein kunnolla. Ensin pätkä jyrkänteen seinämää pitkin ja sitten todella jyrkkä nousu, jossa oli kettinki avusteena. Osa kettingin kiinnikkeistä oli tosin irronnut. Paikoin joutui suorastaan taiteilla ja ryömiä, ja koko ajan pelotti että rinkka keikauttaa jyrkänteeltä alas. En muista koska olisin pelännyt niin kovasti, mutta jostain tuli jokin "survial mode" päälle ja puskin menemään.
Tämä nousu hirvitti. Kuvassahan ei tietenkään näytä yhtä pahalta kuin miltä se tuntui.
Kun jalat oli saatu tutisemaan, tuli päälle vielä pitkä ja melko jyrkkä nousu, ja johan alkoi jo jaloissa tuntua. Mutta pian sitä oltiinkin jo reitin korkeimmalla alueella, kahden jäätikön välissä noin tuhannessa metrissä. Ylhäällä oli mustaa ja punertavaa laavakenttää - ja yllättävän paljon lunta. Laavakentät ovat peräisin kevään 2010 purkauksesta, joka sekoitti Euroopan lentoliikenteen. Purkauksen seurauksena syntyi myös kaksi uutta huippua: Magni ja Móði.

Reitti haarautui pian ylhäälle saavuttua, mitä ei ollut kartoissa merkittynä. Ihmiset näyttivät kulkevan eri suuntaan kuin reittimerkinnät. Varmistin sijaintini kännykän GPS:llä ja valitsin reitin, jota muutkin kulkivat. Ilmeisesti se oli oikoreitti Magnille kun reittimerkinnät olisivat vieneet ensin Móðille. Magnin jälkeen reittimerkeistä sai taas kiinni, eikä muita reittiongelmia enää ollut.

Kiipesin Magnin päälle ja olin vähän pettynyt: missä on höryävä kraatteri?! Magni muistutti paremminkin punaista hiekkakasaa. Jossain vaiheessa maa on lukemani perusteella ollut niin kuumaa, että makkaraakin olisi paisteltu.
Vasemmassa reunassa Magnin punertava huippu ja laavakenttää.
Ylhäällä tuli vastaan myös muutama aasialainen turistiryhmä hyvin topatuissa vaatteissa ja paksuissa villapaidoissa. Taisivat vähän ihmetellä t-paidassa ja trikoissa lumihangessa tarpovaa tyyppiä. Aurinkorasvaa olisi kyllä kaivattu, kuten seuraavana päivänä huomasin tulipunaisen nenän myötä!

Kun reitti lähtee alaspäin, on polku edelleen ylös-alas aaltoileva. Pian näkyikin jo meri horisontissa! Se tuntui jotenkin epätodelliselta ja pitkään jouduin miettimään, että todellako meri siellä siintää.

Meri näkyvissä!
Baldvinsskálin tuvan ympäristö oli karua kivikkoa, eikä siellä vättämättä kannata yöpyä jollei ole välttämätöntä esim. päivämatkan pienentämiseksi. Tuvan jälkeen reitti jatkui jonkin matkaa tietä pitkin. Pian alkoi sataa ja sää muuttui yllättäen niin kylmäksi, että oli laitettava hanskatkin käsiin.

Ja sitten päästiinkin itse asiaan. Nimittäin Skógá-joen ylityksen jälkeen alkoi sellainen vehreys ja vesiputousten ilotulitus että! Sadekin lakkasi ja aurinko tuli esiin. Ensin pidin kuitenkin vähän pidemmän evästauon sillan kupeessa ja laitoin myös viestiä kotiväelle.

Yksi ensimmäisistä putouksista oli jo varsin korkea.
Skógá-joen varrella on lähemmäs kolmekymmentä vesiputousta ja monet niistä varsin kookkaita. Kaiken kruunaa viimeisimpänä oleva 60 m -korkea Skógafoss. Vesiputouksia oli niin paljon, että jälkeenpäin on vaikea muistaa yksittäisiä putouksia.

Polveileva putous.
Vehreistä maisemista nautti vaeltajien lisäksi tietenkin myös lampaat!

Vehreämaisema -olisikohan siellä lampaitakin?
Päästyäni perille Skógarin leirintäalueelle kävin maksamassa telttapaikan ja hoidin kaikki iltatoimet pikavauhtia, jotta pääsisin nukkumaan. Kelpasi kyllä syödä Skógafossin juurella ja nukahtaa sen pauhuun!

Tässä kokkailin iltapalaa.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Islannin vaellus, 4. vaelluspäivä

Emstrur - Þorsmörk, n. 15 km / 7 h

Aamulla satoi kevyesti. Emstrurin tuvalla telttailijoille on tarjolla kuitenkin katos, joten aamupalan laitto kävi ihan mukavasti. Katos helpotti myös rinkan pakkaamista, kun rinkan sai viedä sateensuojaan teltan purkamisen ajaksi. Teltta itsessään ei säästynyt mudalta.

Sateen vuoksi minulla oli myös hyvä tilaisuus päästä testaamaan kameralle ostamaani vedenpitävää koteloa. Ihan hyviä kuvia näytti tulevan.

Polku erottuu selvästi herkässä maastossa. Kuva on otettu vedenpitävän kotelon kanssa.
 Sadetta ei kestänyt kauaa; jo Fremri-Emstruán ylittävälle, hiukan pelottavalle sillalle päästyämme sade lakkasi.

Maisemaa taaksepäin: Fremri-Emstruá virtaa osittain kanjonien seinämien piilottamana. Keskivaiheilla oikeassa reunassa näkyy ihmisiä polulla.
Matkan tekoa hidastivat erilaiset valokuvaussessiot. Esimerkiksi kukin vuorollamme ylitimme pienen puron useampaan otteeseen hyvien kuvien toivossa.

Sarvikuono ja taustalla paratiisimaista maisemaa, mikä ei kuvasta oikein erotu.
Tämän osuuden kohokohta oli ehdottomasti sarvikuono (tai yksisarvinen tai miten sen kukakin näkee). En ollut aiemmin näkemistäni kuvista huomannut, että sarvikuonollahan on silmä ja kulmakarva!
Yhdestä kulmasta sarvikuono näyttää varsin ystävälliseltä, toisesta puolestaan hiukan vihaiselta.
Reitti laskeutui hyvin tasaiseen laaksoon. Jostain syystä minulle tuli laaksosta mieleen Afrikka, vaikka en ole siellä koskaan ollutkaan. Ennen laaksoon laskeutumista pidimme tauon edellämme kulkeneen ryhmän tavoin. He olivat pukemassa sadevaatteita päälle saapuessamme, sillä laaksossa näytti sateiselta. Päätimme syödä evästä ja katsoa tilannetta sitten uudestaan. Ennen kuin ehdimme rinkkoja edes laskea maahan, alkoi sataa. Sää todellakin saattaa yhtäkkiä muuttua. Sadetta ei kuitenkaan jatkunut pitkään.

Puro virtaa syvällä rotkossa.
Laakso-osuuden lopussa oli pelätty Þröngá-joen ylitys. Vesi oli täälläkin matalalla, joten ylitys sujui pahemmitta ongelmitta. Hankaluutta lisäsivät kuitenkin voimakas virtaus, kivikkoinen pohja ja harmaa vesi.

Ylityksen jälkeen olimmekin metsän keskellä! Oli varsin outoa, kun näkyvyys yhtäkkiä olikin rajoitettua.

Pian tulikin aika hyvästellä Mimi, joka jatkoi Þorsmörkin luksustuvalle Húsadaluriin. Anneke ja minä jatkoimme Skagfjörðsskálin tuvalle.

Maisema ennen Þorsmörkin tupaa muistuttaa Maa aikojen alussa -piirrettyjen maisemia.
Tuvalle saavuttaessa aurinko paistoi ja taas harmittelin sitä, että olin varannut tuvan. Sain kuitenkin mukavan peränurkkapedin, joten omaa rauhaa löytyi. Jos tästä tuvasta varaa majoituksen, kannattaa ehdottomasti olla ajoissa paikalla. Tarjolla on tuplapetejä käytävällä sekä kerrossänkyjä, joiden yläpedille pääseminen vaatii mahdottomia käsivoimia ja akrobatiaa.

Þorsmörkin tupa. Minun petini sijaitsi yläkerran päätyikkunastavasemmalle.
Illalla olisin halunnut kavuta Valhnukúrin huipulle. Aika ei kuitenkaan riittänyt suihkun ja ruuanlaiton jälkeen. Tein sen sijaan pienen kävelylenkin tuvan ympäristössä.