Abisko-Nikkaluokta, 7. vaelluspäivä ja kotimatka

Koivikko Kebnekaisen tunturiaseman jälkeen - Nikkaluokta, GPS-kello 10.2 km / liikkeellä n. 3 h, yhteensä 4:30 h

Nukuimme makoisasti, eikä hiiri ei herättänyt kertaakaan. Poikkeuksellisesti meillä oli kello soimassa aamulla, jotta varmasti ehtisimme Nikkaluoktan bussiin klo 16:50. Jouduttaaksemme aamutoimia, jätimme puurot keittämättä ja söimme vain patukoita. Laivamatkalle oli varattuna tuhdimpaa syömistä, joten sillä pärjäsi.

Söpö kettu halusi varmaankin syötävää.

Aamutouhujen aikana tapahtui jotain odottamatonta. Letitettyäni hiukseni nostin katseeni ja näin ketun tuijottavan minua kuuden metrin päässä (mittasin myöhemmin). Ensisäikähdyksen jälkeen sain nostettua kameran esiin, mutta silloin kettu häipyi pikapikaa. Kokemus oli mahtava, vaikka olenhan kettuja ennenkin nähnyt lähietäisyydeltä kaupunkioloissa. Eikä se, että en nähnyt sopuleita harmittanut enää yhtä paljon.

Aamumaisemia leiripaikasta.

Laskimme päivän aikataulun varman päälle: hitaimman kävelytahtimme mukaan, matkan pituus hiukan yläkanttiin ja vielä varoaikaa yllätysten varalle. Reitti oli kuitenkin erittäin nopeakulkuinen ja lopulta ehdimme aamun ensimmäiseen lauttaan, joka lähti 1,5 h aikaisemmin kuin tavoittelemamme lautta - ja tätäkin saimme tovin odotella. Odotellessa ehdimmekin jo syödä tortilloja ja tonnikalaa, niin että laivamatkalla saimme nauttia maisemista.

Kyyti saapuu

Lauttamatka kannatti mielestämme ehdottomasti. Kokemus oli loppujen lopuksi odotuksia hauskempi kiemurtelevassa joessa. Toisekseen emme tainneet jäädä paitsi muusta kuin koivikosta ja sitä olimme jo nähneet tarpeeksi.

Maisemia Kebnekaiselle päin -oma rinkkani aitiopaikalla (oranssi sadesuoja).

Venesatamassa oli jonkin verran ihmisiä, mutta kuuluisa Lap Dånalds oli kiinni. Niinpä kuvien ottamisen ja vessakäynnin jälkeen matka jatkui.

Vielä viimeinen silmäys Kebnekaisen maisemiin.

Loppumatka oli erittäin nopeakulkuista: reitiltä oli siistitty kaikki mahdollinen pois ja osittain reitti kulki tietä pitkin. Niinpä saavuimme Nikkaluoktaan jo puolilta päivin - ja myöhästyimme 10 minuutilla edellisestä bussista Kiirunaan. Sitä emme kuitenkaan onneksi tienneet, sillä suunnitelmana oli klo 16:50 bussi. Näin ollen meillä oli lähes viisi tuntia aikaa Nikkaluoktassa.

Viimeisiä kuvia vaellusreitiltä.

Mutta niin meni se lähes viisi tuntia ihan mukavasti. Ensin söimme tietenkin (yllättävän kohtuuhintaiset) poronkäristykset. Myöhemmin myös kahvittelimme. Ehti sitä jossain nurkassa vähän torkahtaakin. Pienessä kaupassakin kävimme kahdesti.

Nam!

Hotellille päästyämme kävimme pikaisesti kaupassa ja sitten saunomaan! Olimme saunaosastolla ainoat. Saunan jälkeen oli raukea olo, mutta jaksoimme raahustaa vielä hotellin ravintolaan illalliselle. En tiedä johtuiko vain energiavajeesta, mutta illallisannos oli todella herkullinen!

Kotimatka

Aamulla oli taasen aikainen herätys bussiin ja jälleen saimme aamiaisen mukaamme. Olihan se bussimatka pitkä, mutta yllättäen sitä oltiinkin jo Haaparannassa. Laitoimme rinkat bussiaseman säilytyslokeroon ja suuntasimme Ikealle syömään ja viereiselle ostarille shoppailemaan. Myös Rajalla-ostoskeskuksessa vietimme aikaa ja kävimme vuorotellen vähän kiertelemässä. Siinä se reilu kuusi tuntinen kuluikin. Sateen ja väsyneiden jalkojen vuoksi otimme taksin junalle, eikä se lopulta maksanut edes mahdottomia.

Olimme asemalla ensimmäisenä (sateessa seisomassa ilman katosta). Jonkin aikaa jouduimme ihmettelemään, onko se juna ylipäätään tulossa: aikatauluissa ei junaa mainittu, junat kartalla -sovelluksessakaan ei junaa ollut, jonka oli siis jo täytynyt lähteä Kolarista. Lopulta yritimme soittaa asiakaspalveluun, mutta emme saaneet ketään langanpäähän. Lopulta asemalle tuli muitakin ja yhdellä oli ensikäden tietoa junasta: hänen ystävänsä oli jo kyydissä ja juna oli tulossa. Ja sieltähän se sitten tulikin ihan aikataulussa.

Yö junassa meni mukavasti, mutta A:lla oli aikainen herätys Tampereella. Minä sain vielä köllötellä Helsinkiin asti.

Abisko-Nikkaluokta, 6. vaelluspäivä

Láddjubahta - koivikko Kebnekaisen tunturiaseman jälkeen, GPS-kello 14.5 km / liikkeellä 6h, yhteensä 10 h

Aamulla heräsimme upeaan auringon paisteeseen. Lisäluksusta aamuun toivat tuoreet mustikat, joita sai kerättyä juuri riittävästi puuron päälle. Olimme valmiita lähtöön aiempaa aikaisemmin, jo hiukan ennen yhdeksää.

Silmäys kohti Singiä.

Aurinko paistoi niin, että valokuvaus oli jyrkän kontrastin vuoksi hankalaa. Auringosta huolimatta viima oli kuitenkin kylmä. Polku oli alussa kivikkoinen, mutta muuttui pian helppokulkuiseksi baanaksi. Joitain ylityspaikkoja joutui vähän hakea, ja yksi isompi kierto tuli kun vesi oli tulvinut pajujen joukkoon. Myös päiväretkeilijöitä alkoi näkyä.

Šiellajohka ja kaukaisuudessa pilkistävä vesiputous.

Tuolla jossain takana olisi ollut Kebnekaise; polku nousee kuvan laaksossa.

Maisemaa kohti Kebnekaisen tunturiasemaa. Asema jää sopivasti kukkulan taakse piiloon.

Tunturiasema oli hyvin piilossa ja näkyi vasta kun olimme ihan sen vierellä. Masto toki näkyi jo pidemmälle, mutta emme tienneet, että se olisi tunturiaseman yhteydessä. Tunturiasemalla pidimme lähes parin tunnin tauon. Kahviosta ostettu kinkkusämpylä oli taivaallinen - eikä vesivessa jäänyt siitä kauaksi.

Kebnekaisen tunturiaseman jälkeen Tolpagornin omintakeinen muoto alkaa näkyä hyvin.

Komeasarvinen poro.

Jatkoimme matkaa eteenpäin lyhentääksemme seuraavan päivän matkaa. Maisema muuttui jälleen koivikoksi, jossa ei nähnyt kovin kauaksi. Komeasarvisen poron sentään näimme lähietäisyydeltä!

Darfáljohkan jälkeen kartassa näkyy kaksi puroa ja leiriydyimme näistä ensimmäisen luokse. Teimme onnekkaan päätöksen, sillä seuraavana päivänä kulkiessamme toisen puron ohitse, näimme ison koululaisryhmän leiriytyneenä puron varteen. Iskimme teltan heti ensimmäiseen sopivaan kohtaan, mikä sattui olemaan ihan polun vieressä. Eipä se meitä kuitenkaan haitannut, vaikka väkeä kulkikin pitkin iltaa ohi. Ja mainittakoon, että näin viimeisenä telttayönä, teltta nousi pystyyn ennätysnopeasti noin kymmenessä minuutissa!

Illallisen jälkeen tuntui, että kerrankin on energiaa vielä jäljellä, tämä oli jo toinen "hyvä päivä" putkeen. Niinpä valmistimme jälkkärin, johon A oli sinnikkäästi kantanut tarvikkeita koko matkan. Jälkkärin valmistuttua alkoi ripotella, joten sujahdimme telttaan nauttimaan jälkkäristä sekä ruokalevolle. Pian alkoi kuulua sitä ei-niin-toivottua rapinaa ja hiirihän siellä oli penkomassa tavaroitamme. Saimme sen hätisteltyä pois ja pakkasimme ruoat turvaan. Likaiset astiat kuitenkin vielä jäivät ja hiiri palasi. Joten ei kun tiskaamaan. Ja siltikin hiiri tuli takaisin. Ja tuli takaisin vieläkin uudestaan kun olimme jo nukkumassa. Epäilin, että tulee pitkä yö, mutta ehkä se kuitenkin lopulta tajusi, ettei se pääse enää käsiksi ruokaan, koska lähti pois ihan hätistelemättä.

Hiiri "ystävämme".

Abisko - Nikkaluokta, 5. vaelluspäivä

Sälkä - Láddjubahta, GPS-kello 15.5 km / liikkeellä 7h, yhteensä 8h

Yö oli kuuma, kuten tuvassa yleensäkin. Lämmöstä huolimatta rinkka ja kengät olivat edelleen kosteat.

Liikkeelle pääsimme hyvissä ajoin noin yhdeksän aikaan. Samoihin aikoihin lähti moni muukin, mutta alun ruuhkat tasoittuivat pian, eikä heitä näkynyt enää muutaman tunnin kuluttua.

Sadetta takanapäin.

Päivä oli epävakainen ja leikimme hippaa sateen kanssa. Muutaman lyhyen sadekuuron saimme niskaamme aurinkoisten osuuksien välissä.

Porot kirmaavat rinteillä.

Vihdoin ja viimein näimme myös poroja - jopa kahteen otteeseen. Edellisenä iltana tupatoveriemme avustuksella A oli nähnyt ikkunasta porolauman, ja niin minäkin kuvittelin nähneeni kunnes myöhemmin huomasin niiden olevan vain kiviä.

Päätimme ottaa oikoreitin Singin ohitse, joka lyhentää matkaa noin 3 km. Olin lukenut, että oikoreitillä olisi paljon kavuttavaa, mutta se pätee oikeastaan vain toiseen suuntaan. Nousu oli pitkä, mutta varsin loiva. Alas meno oli huomattavasti jyrkempi.

Maisemallisesti uskon, että oikoreitin ottaminen kannatti. Ylhäältä avautui upeat maisemat tulosuuntaan. Ja eihän siinä auttanut kuin pitää vähän pidempi kuvaus sessio poseerauksineen!

Liddubákti hallitsee maisemaa; seinämä on satoja metrejä korkea, mikä kuvassa *hiukan* litistyy. Tuolla sen juurella jossain on tuleva leiripaikkamme.

Matkalla alas Singin ja Kebnekaisen tunturiaseman väliseen laaksoon sai jälleen katsella korkeita vesiputouksia. Myös pieniä purojen ylityksiä tuli tuon tuostakin.

Päivä alkoi jo painaa, joten aloimme katsella sopivaa telttapaikkaa. Se löytyikin pian oikoreitin yhdyttyä jälleen varsinaiselle reitille. Alue oli suosittu leiriytymispaikka; muutama teltta oli jo näkösällä pystyssä ja myöhemmin ilmestyi muutama muukin.

Teltta pystytettiin hiukan kiireellä, sillä horisontissa alkoi näkyä pahaenteisen mustia pilviä. Emme ihan ehtineet telttaan ennen sadetta, joka jäi onneksi lyhyeksi (mutta voimakkaaksi) kuuroksi. Niinpä pääsimme vielä ulos keittämään illallista ja iltakaakaot. Kyllä oli varsin kelvollinen leiripaikka!

Leiripaikka oli varsin viihtyisä! Juomavedet haimme läheisestä purosta, emme kuvan järvestä.

Abisko - Nikkaluokta, 4. vaelluspäivä

Tjäkta - Sälkä, 12 km / 6:30h (GPS-kello 13 km)

Etukäteen oli tiedossa, että tämä tulisi olemaan vaelluksen sateisin päivä. Myös tupavahti Tjäktassa vahvisti, että luvassa olisi sadepäivä. Vaatteet valitsimme suoraan sateeseen sopiviksi ja kamerani laitoin vedenpitävään pussukkaan.

Aamu oli kuitenkin vain pilvinen - paitsi silloin kun kasasimme telttaa, saimme sadekuuron niskaan. Saimme kuitenkin kulkea alun karun kivikkoisen pätkän ja nousun Tjäktapassetiin kohtuullisessa säässä.

Alkumatkasta maisemat olivat karut.

Pidimme lounastauon Tjäktapassetin hätätuvassa. Heti tuvan jälkeen aukeaa upeat maisemat alas vihreään laaksoon. Laskeutumisessa sai olla kuitenkin varuillaan, sillä sade oli tehnyt jyrkähköstä polusta mutaisen liukkaan. Ja pieni haaverihan siinä tuli, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä.

Maisemaa Tjäktapassetista.

Laakso oli majesteettisen korkeiden tuntureiden välissä. Rinteillä näkyi jälleen vesiputouksia siellä ja täällä. Maisema oli kauniin vihreä, mutta välillä tuntui, että se vaan jatkuu ja jatkuu. Ehkä se johtui sateesta.

Vihreää ja sateista

Vihreää ja sateista

Edellä kulkenut A näki sopulin livahtavan pitkospuiden alta. Minua harmittaa hiukan, että en itse nähnyt yhtään koko reissulla, sillä etukäteen olin saanut sellaisen kuvan, että niitä olisi runsaasti.

Vihreää ja sateista

Sateesta huolimatta pidimme välipalatauon ja istuimme rauhassa syömään, jotta saimme energiaa loppumatkaan. Aiemmin tuvat olivat tulleet näkyviin ainakin puolituntia aikaisemmin. Nyt tupaa ei alkanut näkyä ja joka mutkassa odotimme, että koska se ilmestyisi näkyviin. Olimme jo kaivamassa karttaa esiin, kun tupa yllättäen tuli esiin ja oli paljon odotettua lähempänä.

Olimme etukäteen suunnitelleet, että sateisen päivän jälkeen voisimme yöpyä tuvassa ja niin teimme. Meille löytyi paikat koirahuoneesta ja yhden koiran saimmekin seuraksemme myöhemmin illalla. Huoneessa oli kolme kolmikerroksista sänkyä, kamiina, pirttipöytä ja keittiötaso.

Ensitöiksemme kävimme ostamassa limsaa tuvan kaupasta. Saunavuoro alkoi sopivasti puolituntia saapumisemme jälkeen ja tällä kertaa kävimme myös pulahtamassa jääkylmässä joessa.

Sälkassa olisi ollut mukavan näköisiä telttapaikkoja.

Abisko - Nikkaluokta, 3. vaelluspäivä

Alesjaure -Tjäkta, 13 km / 7:30h (GPS-kello 14.7 km)

Yö oli tuulinen ja muutaman kerran heräsin tuulen paukuttaessa telttakangasta. Mutta hyvät olivat unet siltikin.

Riekko tepasteli tupien keskellä säikkymättä. Myös seuraavalla tuvalla oli riekko poikastensa kanssa pihapiirissä tepastelemassa.

Aamupuuhien lomassa näin riekon, joka kaikessa rauhassa tepasteli tupien keskellä. Näimme myös, kuinka helikopterilla tuotiin tuvalle lisää tavaraa.

Komea telttapaikka Alesjauressa. Kuva on otettu tuvan ikkunasta aamiaisaikaan.

Matkaan pääsimme noin klo 10 valokuvaussession jälkeen. Aurinko oli tullut esiin ja paistoi kirkkaana, mutta tuulinen sää vaikeutti alkumatkan pitkospuilla kävelyä.

Tämä etappi oli kauniin vehreä ja kauempana rinteillä näkyi jälleen vesiputouksia.

Nyt pääsimme myös ylittelemään puroja. Yhteen ylitykseen vaihdoimme crocsit jalkaan, kaksi muuta meni kiveltä kivelle astellessa. Olinkin alkumatkasta ihmetellyt, kuinka pienten purojenkin yli oli laitettu sillat.

Tuolta jostain olemme tulleet.

Alkavaa ruskaa vai jokin punainen kasvilajike?

Tjäktan tupa oli joen toisella puolen ja jonkin verran piti kiertää, että pääsi siltaa pitkin yli. Tjäktassa telttailijoille oli oma pikkutupa, jossa oli vain keittiö ja kuivaushuone. Päätimme laittaa teltan mahdollisimman lähelle tupaa (ja vessaa), jotta elämä olisi mahdollisimman helppoa. Juuri sopiva paikka löytyikin tuvan takaa. Maasto on melko kivikkoinen, eikä sopivia paikkoja ollut kovin montaa.

Tuuli oli lähinnä vain yltynyt ja olikin melkoinen saavutus saada teltta pystyyn! Hyvä onni oli matkassa ja rankempi sadekuuro iski vasta kun olimme tuvassa sisällä keittämässä illallista.

Seuranamme oli vain nuori puolalaispariskunta, joista toinen oli murtanut varpaansa. Muutama teltta oli pystytetty ilmaisille paikoille sillan läheisyyteen.

Tjäktassa vesipaikka sijaitsi vesiputouksen vierellä. Putous näyttää kuvassa todellista pienemmältä. Jotain mittakaavaa saa taustalla näkyvästä sillasta ja kahdesta henkilöstä.

Abisko - Nikkaluokta, 2. vaelluspäivä

Šiellajohkan ranta - Alesjaure, n. 18 km / 6:40 h

Yöllä tuli vettä melko reippaastikin, mutta aamulla aurinko paistoi. Meillä meni aamutoimiin kolme tuntia, mikä lienee jonkin sortin ennätys!

Päivän etappi alkoi nousulla. Aurinko porotti sen verran kuumasti, että vaatetta sai pian vähentää. Pieni lämpömittarini näytti 20 °C.

Näistä maisemista minulle tuli ensimmäisen kerran mieleen Haltin seudut.

Nousun jälkeen reitti kaartui laaksoon, jossa kylmä viima pudotti lämpötilan alle 15 °C:een, mutta tuntui sitäkin viileämmältä.

Pian vaatteiden lisäämisen ja pienen evästauon jälkeen saavuimme mielestäni koko vaelluksen kauneimmalle paikalle, mistä avautuivat näkymät turkoosina hohtaville Áhpparjávrille ja Miesákjávrille. Vaikuttavuutta korostivat ympärillä kohoavat tunturit.

Áhpparjávri

Miesákjávri

Kauniista maisemista huolimatta mieliala alkoi molemmilla laskea ja askel painaa. Osittain tähän taisi vaikuttaa se, että juomavesi alkoi olla vähissä ja sitä joutui säästelemään ennen kuin pullon sai täytettyä. Muualla reitillä ei ollut yhtä pitkää väliä vedenottopaikkojen välillä. Ajatukset alkoivat kääntyä illalla häämöttävään saunaan - ja ehtisimmekö siihen.

Sadepilviä edessä päin.

Päätimme, että yritämme ehtiä venekuljetukseen, joka lyhentäisi kävelymatkaamme 5 km. Onni ei ollut myötä, sillä myöhästyimme veneestä vartilla. Sen lisäksi alkoi sataa vettä, onneksi kuitenkin vain kevyesti piskotellen. Levähdystauko ja juusto-meetvursti siemennäkkärit tekivät hyvää ja matka jatkui taas.

Polveileva vesiputous

Ja kyllähän sitä kelpasi kävellä, kun siellä täällä näkyi vesiputouksia. Erikoinen oli myös Alisjávrin ranta. Sään suosiessa siellä olisi kelvannut uiskennella. Ranta on näyttänyt olevan suosittu leiriytymispaikka jäljistä päätellen.

Määränpää on jo näkyvissä!

Tuvalle pääsimme hiukan klo 18 jälkeen ja teltan pysytyksen jälkeen ehdimme myös saunomaan! Teki kyllä hyvää. Illallisen tekokin sujui mukavasti sisätiloissa sillä välin kun ulkona ripotteli vettä. Lisäluksusta iltaan toivat kaupasta ostetut limsatölkit.

Nukkumaan mennessä saimme vähän lisäjännitystä. Olimme jo makuupusseihin käpertyneenä kun alkoi kuulua kummallista ääntä: ihan kuin joku olisi pystyttänyt telttaa meidän viereemme. Aikamme sitä ihmeteltyämme kuului kuitenkin uusi ääni, joka oli tunnistettavissa - joku rapistelee tavaroissamme. Ponnahdimme salamana ylös. Mitään emme nähneet (myöskään ulkona), joten laitoimme rinkat paremmin kiinni ja menimme nukkumaan. Aamulla paljastui, että kahteen kaakaopussukkaan oli tehty reikä.

Abisko-Nikkaluokta, menomatka ja 1. vaelluspäivä

Ehdin köllötellä yöjunassa kolmisen tuntia ennen kuin saavuimme Tampereelle ja A hyppäsi kyytiin. Ilta meni nopeasti jutellessa, yö hiukan katkonaisesti ja kuuden jälkeen aamulla seisoimme jo sateessa autiolla Tornion juna-asemalla. Kävelimme Rajalla-ostoskeskukselle, mutta jouduimme odottelemaan katoksen alla sateen suojassa sen aukeamista. Meillä oli hyvin aikaa käydä aamukahveilla ja lounasostoksilla, sillä bussi Kiirunaan lähti vasta 10:40 (eli 11:40 Suomen aikaa).

Bussimatka, vaikka kestikin lähes 6 tuntia, meni lopulta joutuisasti. Kiirunassa kävimme ensin viemässä tavarat hotellille, jonka jälkeen suuntasimme keskustaan illalliselle sekä tekemään viime hetken ostoksia apteekkiin ja ruokakauppaan.

Harmillinen takapakki oli se, että hotellin respa ei ole riittävän aikaisin aamusta auki. Niinpä jouduimme viemään kassimme säilytykseen jo ennen nukkumaan menoa. Aamupala onnistui kuitenkin saada paperipussissa mukaan ja se oli yllättävänkin runsas.

Abisko - Šiellajohkan ranta, n. 18 km / 5:30 h

Bussi Abiskoon lähti jo klo 7:00. Matkalla oli hienoja maisemia, mutta väkisinkin välillä torkahti. A nukkui suosiolla melkein koko reilun tunnin kestävän matkan.

Abiskossa menimme ensin tunturiasemalle etsimään A:lle kahvikupposta sekä käväisemään vessassa. Paikka kuhisi ihmisiä, oletettavasti sinä päivänä päättyvän Fjällräven classic -tapahtuman vuoksi. Löysimme kuitenkin istumapaikan ja söimme aamiaisemme ja A:kin sai kahvinsa.

Reitin lähtöpiste oli hiukan hakusessa, kunnes tajusimme, että se alkaa koivuista rakennetun käytävän kautta. Heti pääsimme ihastelemaan Abiskon kanjonin kauniin turkoosina kuohuvaa vettä. Seuraavaksi seikkailimme taas kahden yhteensattuman vuoksi. Ensinnä A oli lukenut, että reitti on merkattu punaisilla pisteillä. Toiseksi alitettuamme valtatien osoittivat Fjällräven classic -nauhat samaan suuntaan kuin punaiset pisteet. Päädyimme väärälle puolelle jokea, kunnes huomasimme, että meidän varmaan pitäisikin olla tuolla toisella puolella. Reilun kilometrin harharetki siitä tuli. Mutta hyvä, että nämä minulle ilmeisestikin pakolliset harhailut oli heti aluksi hoidettu pois alta. Varoituksen sana siis - reitti on merkattu punaisilla palloilla, mutta ne on perinteisesti maalattuina kiviin ja puihin. Abiskon ympäristössä on muita reittejä, jotka on merkitty kyltein ja niistä yhdessä oli myös punaisia palloja.

Matka jatkui oikealla puolella jokea (eli kulkusuuntaamme nähden joen vasemmalla puolen). Vastaan tuli jatkuvasti Fjällräven classicin osallistujia, mutta tilanne rauhoittui, mitä pidemmälle päivä eteni. Lounastauon pidimme joen varressa ja samalla täytimme myös vesipullot.

Koko ensimmäinen päivä kuljettiin pääosin koivikossa. Mukavaa vaihtelua tuli, kun saavuimme Ábeskojávrin rantaan.

Peilityyni Ábeskojávri

Abiskojauren tuvalle erkanee pistospolku reitiltä. Pohdimme vaihtoehtojamme risteyksessä. Aurinko paistoi mukavasti ja kello oli vasta puoli neljän kieppeillä. Päätimme käydä tuvalla piipahtamassa ja jatkaa sitten matkaa.

Abiskon kansallispuiston alueella ei saa leiriytyä kuin merkityillä paikoilla, joten tähtäsimme ensimmäiseen vesipaikkaan rajan ulkopuolella. Noin tunnin kuluttua saavuimmekin kirkkaana kuohuvan joen varteen. Paikalle oli jo leiriytynyt muitakin, ja paikka on ilmeisesti niin suosittu, että siellä oli huussikin laitettu. Onneksemme leiriydyimme tähän, sillä kuten seuraavana päivänä saimme todeta, oli seuraavaan vesipaikkaan varsin pitkä matka.

Ensimmäinen yritys teltan pystytyksestä.

Löysimme koivikosta kolon, johon teltta juuri ja juuri sopi. Kokoamisen kanssa oli vähän harjoittelemista, koska A oli koonnut sen vain kerran ja vain osittain sisätiloissa. Saimme sen kuitenkin pystyyn. Illallisenkin saimme lopulta porisemaan, kun olin yrittänyt keitellä vettä pelkällä kaasulla.

Joen rannalla kelpasi keitellä illallista.

Menimme jo ennen kahdeksaa nukkumaan, sillä ensimmäinen vaelluspäivä oli vaatinut veronsa.

Vaellus Ruotsissa: Abisko-Nikkaluokta

Tämän vuoden vaelluskohteeksi valikoitui Abisko-Nikkaluokta -reitti eli Dag Hammarskjödsleden netissä näkemieni kuvien vuoksi. Kauniiden maisemien lisäksi reitillä houkutti sen helppous sekä turvallisuus, jonka tupaverkosto tuo mukanaan. Sopiva kohde yksinvaellukselle siis, paitsi että tällä kertaa en ollut reissussa yksin!

Keväällä tulin maininneeksi suunnittelemani vaelluksen nuoruuden ystävälleni A:lle ja kysäisin haluaisiko hän lähteä mukaan. Ja kyllähän A halusi.

Vaellusreitti ja aikataulu

Abisko-Nikkaluokta -reitti on noin 105 km pitkä ja alkumatkasta kulkee Kungsledeniä pitkin kunnes Singin kohdalla kääntyy itään kohti Nikkaluoktaa. Reitin varrella on tupia noin päivämatkan päässä toisistaan ja käytimmekin niiden palveluja hyväksemme aina kun mahdollista.

Aikaa vaellukseen meillä oli varattuna 6,5 vaelluspäivää välillä 16.-22.8.2019. Alkuperäinen suunnitelma oli jotakuinkin yöpyä seuraavissa paikoissa: Abiskojaure, Alesjaure, Sälkä ja Kebnekaise, jolloin Kebnekaiselle kapuamiseen olisi jäänyt yksi kokonainen päivä. Tämä olisi kuitenkin vaatinut useita yli 20 km päiviä. Suunnitelma oli jo lähtiessä turhan rankka, ja sen tiedostinkin, ja olin täysin valmis jättämään Kebnekaiselle kiipeämisen väliin. Tämä oli kuitenkin hyvä opetus myös tulevaisuuden suunnittelulle: keskimääräinen päivämatka on hyvä olla noin 15 km, jolloin hyvinä päivinä voi mennä vähän pidemmästi ja huonoina vähemmän.

Todellinen reittimme muodostui lopulta sellaiseksi, että yövyimme tuvilla puolet öistä (3 yötä), joista yksi sisällä tuvassa, ja puolet muualla. Syynä muualla yöpymiseen oli puhtaasti se, että saimme seuraavan päivän etappia hiukan lyhemmäksi.

Reitillä on myös muutama tilaisuus lyhentää kävelymatkaa: ohitimme Singin oikoreittiä pitkin, mikä lyhensi matkaa noin 7 km, ja viimeisenä päivänä otimme venekyydin, joka lyhensi kävelymatkaa n. 6 km. Lisäksi Alesjaureen tullessa olisi ollut mahdollisuus lyhentää kävelymatkaa n. 6 km venekyydillä, mutta siitä myöhästyimme.

Ajankohdan suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon vaellustapahtuma Fjällräven classic. Aikataulusyistä lähdimme liikkeelle tapahtuman viimeisenä päivänä ja tapahtuman osallistujia tuli vastaan alkumatkasta -ja heitä oli paljon!

Tuvat reitillä

Tuvat ovat STF:n (Svenska Turistföreningen) omistuksessa ja ne ovat maksullisia. Yö tuvassa kustansi n. 55 € (jäsenhinta n. 46 €), yö teltassa n. 28 € (n. 18 €) ja telttailijoiden päivämaksu on n. 9 € (jäsenet ilmaiseksi). Jäsenhinnan saa myös Suomen Ladun jäsenkortilla, vaikka sitä ei STF:n sivuilla enää mainitakaan. Kebnekaisen tunturiasemalla on oma hinnoittelunsa.

Tupien käytännöt ja järjestelyt vaihtelivat: telttailijoille oli joko oma erillinen keittiötupa taikka mahdollisuus keittää jonkin tuvan keittiössä. Keittiöissä on kattiloita ja aterimia vaihtelevasti, mutta yleensä riittävästi. Tuvilla on yksi tai useampi kuivaushuone, mutta tilan löytyminen on tuurista/paikasta/säästä riippuvainen. Joillain tuvilla pääsi myös saunomaan.

Suurin ero Suomen tupiin verrattuna on se, että tuvilla oli aina vähintään yksi tupavahti. Lisäksi useimmilla tuvilla oli myös kauppa, josta sai ostaa retkeilyruokaa, herkkuja ja muuta tarpeellista. Osa vaeltajista osti kaiken ruuan tuvilta, jolloin kannettavaa oli vähemmän.

Juomavettä sai useimmilla tuvilla hakea tupien vierestä virtaavista puroista. Aina se ei ollut mahdollista; esimerkiksi Alesjauressa vettä otettiin säiliöistä. Likavesille oli oma tyhjennyspaikkansa, jota Suomessa ei kaikilla tuvilla ole.

Vessojen osalta voin todeta, että suomalaiset kuivakäymälät ovat luksusta. Nämä nimittäin haisivat; toisissa pissa ja toisissa kakka. Vessojen vieressä oli tarjolla paikka pestä käsiä kylmällä vedellä ja saippualla, mutta minä käytin lisäksi käsidesiä.

Voiko vessa olla upeammalla paikalla?

Matkat vaellusreitille

Tutkimme erilaisia matkareittejä. Rajoittavana tekijänä oli aika (koko reissuun käytettävissä oleva aika huomioiden Fjällräven classic ja A:n loman loppuminen). Omalla autolla meneminen karsittiin heti alkuunsa, koska yhdessä päivässä ei kuitenkaan olisi pystynyt ajamaan koko matkaa.

Harmiksemme Ruotsin lappiin kulkeva yöjuna oli kyseisenä ajankohtana peruttu ratatöiden vuoksi. Näin ollen kätevä yhteys Uumajasta oli pois suljettu.

Päädyimme menemään yöjunalla Tornioon ja sieltä (Haaparannan puolelta) bussilla Kiirunaan. Bussimatka kesti lähes 6 tuntia, mutta onneksi sekin meni yllättävän nopeasti. Hotelliyön jälkeen jatkoimme bussilla Abiskoon. Nikkaluoktasta pääsimme taas bussilla Kiirunaan, jossa olimme jälleen samassa hotellissa yötä ja jatkoimme seuraavana päivänä bussilla Haaparantaan ja yöjunalla takaisin kotiin.

Junalippuihin meni 98 € /henkilö, bussilippuihin n. 110 €/henkilö (paitsi että olin saanut noin 5 € alennusta Abiskon bussilipusta, kun minulle olikin myyty nuorten eli 20-25 vuotiaiden lippu!) ja hotelliyöpymisiin 110 €/henkilö. Lisäksi lauttamatka maksoi n. 32 €.

Näihin maisemiin kelpaa matkustaa pidemmältäkin.

Mitä erityisesti jäi mieleen?

Abisko-Nikkaluokta -reitti oli vähän kuin Kilpisjärvi-Halti alueen isoveli; samantapaista, mutta paljon isompaa. Lisäksi isoveljellä oli vesiputouksia tunturien rinteillä siellä ja täällä. Kivet olivat suurimmaksi osaksi harmaita, eivätkä olleet yhtä moninaisia kuin Haltin reitillä. Erikoisinta olivat turkoosina hohtavat järvet, joita en ollut ennen nähnyt kuin kuvissa.

Áhpparjávri hohtaa kauniin turkoosina.

Reitillä oli paljon pitkospuita. Vaikutti siltä, että paikoin tarkoituksena oli enemminkin suojella maata kulumiselta kuin vaeltajan jalkoja kosteudelta. Kahlattavana oli vain muutama matala puro, joissa vettä oli vain nilkkoihin asti (vain kerran otimme kengät pois jalasta). Isompien jokien yli oli sillat, jotka olivat hiukan pelottavia; suosiolla menimme yksi kerrallaan, sillä toisen askeleet hytkyttivät siltaa omiin askeliin nähden epätahdissa.

Sää oli vaihtelevaa ja muuttui nopeastikin. Ensin oli kuuma ja yhtäkkiä kylmä viima pakotti lisäämään vaatetta. Sadetta tuli jatkuvana vain yhtenä päivänä, mutta lähes joka päivä lyhyt sadekuuro pyyhkäisi yli. Välillä näkyi selkeitä rajoja, missä sataa ja missä ei.

Vastaan tuli paljon kaikenlaista kulkijaa. Oli kävelijöitä, jotka tekivät mielettömiä päivämatkoja ja juoksijoitakin oli useampi. Jotkut olivat vaeltamassa koko Kungsledeniä (425 km) ja olivat olleet jo muutaman viikon reissussa. Toisilla oli paljon tavaraa mukana, toiset kulkivat pienet reput selässä tuvalta tuvalle. Reitillä oli paljon muitakin, mutta ei mielestäni häiriöksi asti.