Abisko-Nikkaluokta, 6. vaelluspäivä

Láddjubahta - koivikko Kebnekaisen tunturiaseman jälkeen, GPS-kello 14.5 km / liikkeellä 6h, yhteensä 10 h

Aamulla heräsimme upeaan auringon paisteeseen. Lisäluksusta aamuun toivat tuoreet mustikat, joita sai kerättyä juuri riittävästi puuron päälle. Olimme valmiita lähtöön aiempaa aikaisemmin, jo hiukan ennen yhdeksää.

Silmäys kohti Singiä.

Aurinko paistoi niin, että valokuvaus oli jyrkän kontrastin vuoksi hankalaa. Auringosta huolimatta viima oli kuitenkin kylmä. Polku oli alussa kivikkoinen, mutta muuttui pian helppokulkuiseksi baanaksi. Joitain ylityspaikkoja joutui vähän hakea, ja yksi isompi kierto tuli kun vesi oli tulvinut pajujen joukkoon. Myös päiväretkeilijöitä alkoi näkyä.

Šiellajohka ja kaukaisuudessa pilkistävä vesiputous.

Tuolla jossain takana olisi ollut Kebnekaise; polku nousee kuvan laaksossa.

Maisemaa kohti Kebnekaisen tunturiasemaa. Asema jää sopivasti kukkulan taakse piiloon.

Tunturiasema oli hyvin piilossa ja näkyi vasta kun olimme ihan sen vierellä. Masto toki näkyi jo pidemmälle, mutta emme tienneet, että se olisi tunturiaseman yhteydessä. Tunturiasemalla pidimme lähes parin tunnin tauon. Kahviosta ostettu kinkkusämpylä oli taivaallinen - eikä vesivessa jäänyt siitä kauaksi.

Kebnekaisen tunturiaseman jälkeen Tolpagornin omintakeinen muoto alkaa näkyä hyvin.

Komeasarvinen poro.

Jatkoimme matkaa eteenpäin lyhentääksemme seuraavan päivän matkaa. Maisema muuttui jälleen koivikoksi, jossa ei nähnyt kovin kauaksi. Komeasarvisen poron sentään näimme lähietäisyydeltä!

Darfáljohkan jälkeen kartassa näkyy kaksi puroa ja leiriydyimme näistä ensimmäisen luokse. Teimme onnekkaan päätöksen, sillä seuraavana päivänä kulkiessamme toisen puron ohitse, näimme ison koululaisryhmän leiriytyneenä puron varteen. Iskimme teltan heti ensimmäiseen sopivaan kohtaan, mikä sattui olemaan ihan polun vieressä. Eipä se meitä kuitenkaan haitannut, vaikka väkeä kulkikin pitkin iltaa ohi. Ja mainittakoon, että näin viimeisenä telttayönä, teltta nousi pystyyn ennätysnopeasti noin kymmenessä minuutissa!

Illallisen jälkeen tuntui, että kerrankin on energiaa vielä jäljellä, tämä oli jo toinen "hyvä päivä" putkeen. Niinpä valmistimme jälkkärin, johon A oli sinnikkäästi kantanut tarvikkeita koko matkan. Jälkkärin valmistuttua alkoi ripotella, joten sujahdimme telttaan nauttimaan jälkkäristä sekä ruokalevolle. Pian alkoi kuulua sitä ei-niin-toivottua rapinaa ja hiirihän siellä oli penkomassa tavaroitamme. Saimme sen hätisteltyä pois ja pakkasimme ruoat turvaan. Likaiset astiat kuitenkin vielä jäivät ja hiiri palasi. Joten ei kun tiskaamaan. Ja siltikin hiiri tuli takaisin. Ja tuli takaisin vieläkin uudestaan kun olimme jo nukkumassa. Epäilin, että tulee pitkä yö, mutta ehkä se kuitenkin lopulta tajusi, ettei se pääse enää käsiksi ruokaan, koska lähti pois ihan hätistelemättä.

Hiiri "ystävämme".