Abisko-Nikkaluokta, 7. vaelluspäivä ja kotimatka

Koivikko Kebnekaisen tunturiaseman jälkeen - Nikkaluokta, GPS-kello 10.2 km / liikkeellä n. 3 h, yhteensä 4:30 h

Nukuimme makoisasti, eikä hiiri ei herättänyt kertaakaan. Poikkeuksellisesti meillä oli kello soimassa aamulla, jotta varmasti ehtisimme Nikkaluoktan bussiin klo 16:50. Jouduttaaksemme aamutoimia, jätimme puurot keittämättä ja söimme vain patukoita. Laivamatkalle oli varattuna tuhdimpaa syömistä, joten sillä pärjäsi.

Söpö kettu halusi varmaankin syötävää.

Aamutouhujen aikana tapahtui jotain odottamatonta. Letitettyäni hiukseni nostin katseeni ja näin ketun tuijottavan minua kuuden metrin päässä (mittasin myöhemmin). Ensisäikähdyksen jälkeen sain nostettua kameran esiin, mutta silloin kettu häipyi pikapikaa. Kokemus oli mahtava, vaikka olenhan kettuja ennenkin nähnyt lähietäisyydeltä kaupunkioloissa. Eikä se, että en nähnyt sopuleita harmittanut enää yhtä paljon.

Aamumaisemia leiripaikasta.

Laskimme päivän aikataulun varman päälle: hitaimman kävelytahtimme mukaan, matkan pituus hiukan yläkanttiin ja vielä varoaikaa yllätysten varalle. Reitti oli kuitenkin erittäin nopeakulkuinen ja lopulta ehdimme aamun ensimmäiseen lauttaan, joka lähti 1,5 h aikaisemmin kuin tavoittelemamme lautta - ja tätäkin saimme tovin odotella. Odotellessa ehdimmekin jo syödä tortilloja ja tonnikalaa, niin että laivamatkalla saimme nauttia maisemista.

Kyyti saapuu

Lauttamatka kannatti mielestämme ehdottomasti. Kokemus oli loppujen lopuksi odotuksia hauskempi kiemurtelevassa joessa. Toisekseen emme tainneet jäädä paitsi muusta kuin koivikosta ja sitä olimme jo nähneet tarpeeksi.

Maisemia Kebnekaiselle päin -oma rinkkani aitiopaikalla (oranssi sadesuoja).

Venesatamassa oli jonkin verran ihmisiä, mutta kuuluisa Lap Dånalds oli kiinni. Niinpä kuvien ottamisen ja vessakäynnin jälkeen matka jatkui.

Vielä viimeinen silmäys Kebnekaisen maisemiin.

Loppumatka oli erittäin nopeakulkuista: reitiltä oli siistitty kaikki mahdollinen pois ja osittain reitti kulki tietä pitkin. Niinpä saavuimme Nikkaluoktaan jo puolilta päivin - ja myöhästyimme 10 minuutilla edellisestä bussista Kiirunaan. Sitä emme kuitenkaan onneksi tienneet, sillä suunnitelmana oli klo 16:50 bussi. Näin ollen meillä oli lähes viisi tuntia aikaa Nikkaluoktassa.

Viimeisiä kuvia vaellusreitiltä.

Mutta niin meni se lähes viisi tuntia ihan mukavasti. Ensin söimme tietenkin (yllättävän kohtuuhintaiset) poronkäristykset. Myöhemmin myös kahvittelimme. Ehti sitä jossain nurkassa vähän torkahtaakin. Pienessä kaupassakin kävimme kahdesti.

Nam!

Hotellille päästyämme kävimme pikaisesti kaupassa ja sitten saunomaan! Olimme saunaosastolla ainoat. Saunan jälkeen oli raukea olo, mutta jaksoimme raahustaa vielä hotellin ravintolaan illalliselle. En tiedä johtuiko vain energiavajeesta, mutta illallisannos oli todella herkullinen!

Kotimatka

Aamulla oli taasen aikainen herätys bussiin ja jälleen saimme aamiaisen mukaamme. Olihan se bussimatka pitkä, mutta yllättäen sitä oltiinkin jo Haaparannassa. Laitoimme rinkat bussiaseman säilytyslokeroon ja suuntasimme Ikealle syömään ja viereiselle ostarille shoppailemaan. Myös Rajalla-ostoskeskuksessa vietimme aikaa ja kävimme vuorotellen vähän kiertelemässä. Siinä se reilu kuusi tuntinen kuluikin. Sateen ja väsyneiden jalkojen vuoksi otimme taksin junalle, eikä se lopulta maksanut edes mahdottomia.

Olimme asemalla ensimmäisenä (sateessa seisomassa ilman katosta). Jonkin aikaa jouduimme ihmettelemään, onko se juna ylipäätään tulossa: aikatauluissa ei junaa mainittu, junat kartalla -sovelluksessakaan ei junaa ollut, jonka oli siis jo täytynyt lähteä Kolarista. Lopulta yritimme soittaa asiakaspalveluun, mutta emme saaneet ketään langanpäähän. Lopulta asemalle tuli muitakin ja yhdellä oli ensikäden tietoa junasta: hänen ystävänsä oli jo kyydissä ja juna oli tulossa. Ja sieltähän se sitten tulikin ihan aikataulussa.

Yö junassa meni mukavasti, mutta A:lla oli aikainen herätys Tampereella. Minä sain vielä köllötellä Helsinkiin asti.

Abisko-Nikkaluokta, 6. vaelluspäivä

Láddjubahta - koivikko Kebnekaisen tunturiaseman jälkeen, GPS-kello 14.5 km / liikkeellä 6h, yhteensä 10 h

Aamulla heräsimme upeaan auringon paisteeseen. Lisäluksusta aamuun toivat tuoreet mustikat, joita sai kerättyä juuri riittävästi puuron päälle. Olimme valmiita lähtöön aiempaa aikaisemmin, jo hiukan ennen yhdeksää.

Silmäys kohti Singiä.

Aurinko paistoi niin, että valokuvaus oli jyrkän kontrastin vuoksi hankalaa. Auringosta huolimatta viima oli kuitenkin kylmä. Polku oli alussa kivikkoinen, mutta muuttui pian helppokulkuiseksi baanaksi. Joitain ylityspaikkoja joutui vähän hakea, ja yksi isompi kierto tuli kun vesi oli tulvinut pajujen joukkoon. Myös päiväretkeilijöitä alkoi näkyä.

Šiellajohka ja kaukaisuudessa pilkistävä vesiputous.

Tuolla jossain takana olisi ollut Kebnekaise; polku nousee kuvan laaksossa.

Maisemaa kohti Kebnekaisen tunturiasemaa. Asema jää sopivasti kukkulan taakse piiloon.

Tunturiasema oli hyvin piilossa ja näkyi vasta kun olimme ihan sen vierellä. Masto toki näkyi jo pidemmälle, mutta emme tienneet, että se olisi tunturiaseman yhteydessä. Tunturiasemalla pidimme lähes parin tunnin tauon. Kahviosta ostettu kinkkusämpylä oli taivaallinen - eikä vesivessa jäänyt siitä kauaksi.

Kebnekaisen tunturiaseman jälkeen Tolpagornin omintakeinen muoto alkaa näkyä hyvin.

Komeasarvinen poro.

Jatkoimme matkaa eteenpäin lyhentääksemme seuraavan päivän matkaa. Maisema muuttui jälleen koivikoksi, jossa ei nähnyt kovin kauaksi. Komeasarvisen poron sentään näimme lähietäisyydeltä!

Darfáljohkan jälkeen kartassa näkyy kaksi puroa ja leiriydyimme näistä ensimmäisen luokse. Teimme onnekkaan päätöksen, sillä seuraavana päivänä kulkiessamme toisen puron ohitse, näimme ison koululaisryhmän leiriytyneenä puron varteen. Iskimme teltan heti ensimmäiseen sopivaan kohtaan, mikä sattui olemaan ihan polun vieressä. Eipä se meitä kuitenkaan haitannut, vaikka väkeä kulkikin pitkin iltaa ohi. Ja mainittakoon, että näin viimeisenä telttayönä, teltta nousi pystyyn ennätysnopeasti noin kymmenessä minuutissa!

Illallisen jälkeen tuntui, että kerrankin on energiaa vielä jäljellä, tämä oli jo toinen "hyvä päivä" putkeen. Niinpä valmistimme jälkkärin, johon A oli sinnikkäästi kantanut tarvikkeita koko matkan. Jälkkärin valmistuttua alkoi ripotella, joten sujahdimme telttaan nauttimaan jälkkäristä sekä ruokalevolle. Pian alkoi kuulua sitä ei-niin-toivottua rapinaa ja hiirihän siellä oli penkomassa tavaroitamme. Saimme sen hätisteltyä pois ja pakkasimme ruoat turvaan. Likaiset astiat kuitenkin vielä jäivät ja hiiri palasi. Joten ei kun tiskaamaan. Ja siltikin hiiri tuli takaisin. Ja tuli takaisin vieläkin uudestaan kun olimme jo nukkumassa. Epäilin, että tulee pitkä yö, mutta ehkä se kuitenkin lopulta tajusi, ettei se pääse enää käsiksi ruokaan, koska lähti pois ihan hätistelemättä.

Hiiri "ystävämme".

Abisko - Nikkaluokta, 5. vaelluspäivä

Sälkä - Láddjubahta, GPS-kello 15.5 km / liikkeellä 7h, yhteensä 8h

Yö oli kuuma, kuten tuvassa yleensäkin. Lämmöstä huolimatta rinkka ja kengät olivat edelleen kosteat.

Liikkeelle pääsimme hyvissä ajoin noin yhdeksän aikaan. Samoihin aikoihin lähti moni muukin, mutta alun ruuhkat tasoittuivat pian, eikä heitä näkynyt enää muutaman tunnin kuluttua.

Sadetta takanapäin.

Päivä oli epävakainen ja leikimme hippaa sateen kanssa. Muutaman lyhyen sadekuuron saimme niskaamme aurinkoisten osuuksien välissä.

Porot kirmaavat rinteillä.

Vihdoin ja viimein näimme myös poroja - jopa kahteen otteeseen. Edellisenä iltana tupatoveriemme avustuksella A oli nähnyt ikkunasta porolauman, ja niin minäkin kuvittelin nähneeni kunnes myöhemmin huomasin niiden olevan vain kiviä.

Päätimme ottaa oikoreitin Singin ohitse, joka lyhentää matkaa noin 3 km. Olin lukenut, että oikoreitillä olisi paljon kavuttavaa, mutta se pätee oikeastaan vain toiseen suuntaan. Nousu oli pitkä, mutta varsin loiva. Alas meno oli huomattavasti jyrkempi.

Maisemallisesti uskon, että oikoreitin ottaminen kannatti. Ylhäältä avautui upeat maisemat tulosuuntaan. Ja eihän siinä auttanut kuin pitää vähän pidempi kuvaus sessio poseerauksineen!

Liddubákti hallitsee maisemaa; seinämä on satoja metrejä korkea, mikä kuvassa *hiukan* litistyy. Tuolla sen juurella jossain on tuleva leiripaikkamme.

Matkalla alas Singin ja Kebnekaisen tunturiaseman väliseen laaksoon sai jälleen katsella korkeita vesiputouksia. Myös pieniä purojen ylityksiä tuli tuon tuostakin.

Päivä alkoi jo painaa, joten aloimme katsella sopivaa telttapaikkaa. Se löytyikin pian oikoreitin yhdyttyä jälleen varsinaiselle reitille. Alue oli suosittu leiriytymispaikka; muutama teltta oli jo näkösällä pystyssä ja myöhemmin ilmestyi muutama muukin.

Teltta pystytettiin hiukan kiireellä, sillä horisontissa alkoi näkyä pahaenteisen mustia pilviä. Emme ihan ehtineet telttaan ennen sadetta, joka jäi onneksi lyhyeksi (mutta voimakkaaksi) kuuroksi. Niinpä pääsimme vielä ulos keittämään illallista ja iltakaakaot. Kyllä oli varsin kelvollinen leiripaikka!

Leiripaikka oli varsin viihtyisä! Juomavedet haimme läheisestä purosta, emme kuvan järvestä.

Abisko - Nikkaluokta, 4. vaelluspäivä

Tjäkta - Sälkä, 12 km / 6:30h (GPS-kello 13 km)

Etukäteen oli tiedossa, että tämä tulisi olemaan vaelluksen sateisin päivä. Myös tupavahti Tjäktassa vahvisti, että luvassa olisi sadepäivä. Vaatteet valitsimme suoraan sateeseen sopiviksi ja kamerani laitoin vedenpitävään pussukkaan.

Aamu oli kuitenkin vain pilvinen - paitsi silloin kun kasasimme telttaa, saimme sadekuuron niskaan. Saimme kuitenkin kulkea alun karun kivikkoisen pätkän ja nousun Tjäktapassetiin kohtuullisessa säässä.

Alkumatkasta maisemat olivat karut.

Pidimme lounastauon Tjäktapassetin hätätuvassa. Heti tuvan jälkeen aukeaa upeat maisemat alas vihreään laaksoon. Laskeutumisessa sai olla kuitenkin varuillaan, sillä sade oli tehnyt jyrkähköstä polusta mutaisen liukkaan. Ja pieni haaverihan siinä tuli, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä.

Maisemaa Tjäktapassetista.

Laakso oli majesteettisen korkeiden tuntureiden välissä. Rinteillä näkyi jälleen vesiputouksia siellä ja täällä. Maisema oli kauniin vihreä, mutta välillä tuntui, että se vaan jatkuu ja jatkuu. Ehkä se johtui sateesta.

Vihreää ja sateista

Vihreää ja sateista

Edellä kulkenut A näki sopulin livahtavan pitkospuiden alta. Minua harmittaa hiukan, että en itse nähnyt yhtään koko reissulla, sillä etukäteen olin saanut sellaisen kuvan, että niitä olisi runsaasti.

Vihreää ja sateista

Sateesta huolimatta pidimme välipalatauon ja istuimme rauhassa syömään, jotta saimme energiaa loppumatkaan. Aiemmin tuvat olivat tulleet näkyviin ainakin puolituntia aikaisemmin. Nyt tupaa ei alkanut näkyä ja joka mutkassa odotimme, että koska se ilmestyisi näkyviin. Olimme jo kaivamassa karttaa esiin, kun tupa yllättäen tuli esiin ja oli paljon odotettua lähempänä.

Olimme etukäteen suunnitelleet, että sateisen päivän jälkeen voisimme yöpyä tuvassa ja niin teimme. Meille löytyi paikat koirahuoneesta ja yhden koiran saimmekin seuraksemme myöhemmin illalla. Huoneessa oli kolme kolmikerroksista sänkyä, kamiina, pirttipöytä ja keittiötaso.

Ensitöiksemme kävimme ostamassa limsaa tuvan kaupasta. Saunavuoro alkoi sopivasti puolituntia saapumisemme jälkeen ja tällä kertaa kävimme myös pulahtamassa jääkylmässä joessa.

Sälkassa olisi ollut mukavan näköisiä telttapaikkoja.