Abisko-Nikkaluokta, 7. vaelluspäivä ja kotimatka

Koivikko Kebnekaisen tunturiaseman jälkeen - Nikkaluokta, GPS-kello 10.2 km / liikkeellä n. 3 h, yhteensä 4:30 h

Nukuimme makoisasti, eikä hiiri ei herättänyt kertaakaan. Poikkeuksellisesti meillä oli kello soimassa aamulla, jotta varmasti ehtisimme Nikkaluoktan bussiin klo 16:50. Jouduttaaksemme aamutoimia, jätimme puurot keittämättä ja söimme vain patukoita. Laivamatkalle oli varattuna tuhdimpaa syömistä, joten sillä pärjäsi.

Söpö kettu halusi varmaankin syötävää.

Aamutouhujen aikana tapahtui jotain odottamatonta. Letitettyäni hiukseni nostin katseeni ja näin ketun tuijottavan minua kuuden metrin päässä (mittasin myöhemmin). Ensisäikähdyksen jälkeen sain nostettua kameran esiin, mutta silloin kettu häipyi pikapikaa. Kokemus oli mahtava, vaikka olenhan kettuja ennenkin nähnyt lähietäisyydeltä kaupunkioloissa. Eikä se, että en nähnyt sopuleita harmittanut enää yhtä paljon.

Aamumaisemia leiripaikasta.

Laskimme päivän aikataulun varman päälle: hitaimman kävelytahtimme mukaan, matkan pituus hiukan yläkanttiin ja vielä varoaikaa yllätysten varalle. Reitti oli kuitenkin erittäin nopeakulkuinen ja lopulta ehdimme aamun ensimmäiseen lauttaan, joka lähti 1,5 h aikaisemmin kuin tavoittelemamme lautta - ja tätäkin saimme tovin odotella. Odotellessa ehdimmekin jo syödä tortilloja ja tonnikalaa, niin että laivamatkalla saimme nauttia maisemista.

Kyyti saapuu

Lauttamatka kannatti mielestämme ehdottomasti. Kokemus oli loppujen lopuksi odotuksia hauskempi kiemurtelevassa joessa. Toisekseen emme tainneet jäädä paitsi muusta kuin koivikosta ja sitä olimme jo nähneet tarpeeksi.

Maisemia Kebnekaiselle päin -oma rinkkani aitiopaikalla (oranssi sadesuoja).

Venesatamassa oli jonkin verran ihmisiä, mutta kuuluisa Lap Dånalds oli kiinni. Niinpä kuvien ottamisen ja vessakäynnin jälkeen matka jatkui.

Vielä viimeinen silmäys Kebnekaisen maisemiin.

Loppumatka oli erittäin nopeakulkuista: reitiltä oli siistitty kaikki mahdollinen pois ja osittain reitti kulki tietä pitkin. Niinpä saavuimme Nikkaluoktaan jo puolilta päivin - ja myöhästyimme 10 minuutilla edellisestä bussista Kiirunaan. Sitä emme kuitenkaan onneksi tienneet, sillä suunnitelmana oli klo 16:50 bussi. Näin ollen meillä oli lähes viisi tuntia aikaa Nikkaluoktassa.

Viimeisiä kuvia vaellusreitiltä.

Mutta niin meni se lähes viisi tuntia ihan mukavasti. Ensin söimme tietenkin (yllättävän kohtuuhintaiset) poronkäristykset. Myöhemmin myös kahvittelimme. Ehti sitä jossain nurkassa vähän torkahtaakin. Pienessä kaupassakin kävimme kahdesti.

Nam!

Hotellille päästyämme kävimme pikaisesti kaupassa ja sitten saunomaan! Olimme saunaosastolla ainoat. Saunan jälkeen oli raukea olo, mutta jaksoimme raahustaa vielä hotellin ravintolaan illalliselle. En tiedä johtuiko vain energiavajeesta, mutta illallisannos oli todella herkullinen!

Kotimatka

Aamulla oli taasen aikainen herätys bussiin ja jälleen saimme aamiaisen mukaamme. Olihan se bussimatka pitkä, mutta yllättäen sitä oltiinkin jo Haaparannassa. Laitoimme rinkat bussiaseman säilytyslokeroon ja suuntasimme Ikealle syömään ja viereiselle ostarille shoppailemaan. Myös Rajalla-ostoskeskuksessa vietimme aikaa ja kävimme vuorotellen vähän kiertelemässä. Siinä se reilu kuusi tuntinen kuluikin. Sateen ja väsyneiden jalkojen vuoksi otimme taksin junalle, eikä se lopulta maksanut edes mahdottomia.

Olimme asemalla ensimmäisenä (sateessa seisomassa ilman katosta). Jonkin aikaa jouduimme ihmettelemään, onko se juna ylipäätään tulossa: aikatauluissa ei junaa mainittu, junat kartalla -sovelluksessakaan ei junaa ollut, jonka oli siis jo täytynyt lähteä Kolarista. Lopulta yritimme soittaa asiakaspalveluun, mutta emme saaneet ketään langanpäähän. Lopulta asemalle tuli muitakin ja yhdellä oli ensikäden tietoa junasta: hänen ystävänsä oli jo kyydissä ja juna oli tulossa. Ja sieltähän se sitten tulikin ihan aikataulussa.

Yö junassa meni mukavasti, mutta A:lla oli aikainen herätys Tampereella. Minä sain vielä köllötellä Helsinkiin asti.