Päiväreissu Norjaan Kilpisjärveltä

Kilpisjärven kesälomamatkan ainoana harmaana päivänä lähdimme käymään Norjassa.

Norja, salaperäisten vuonojen maa.

Kilpisjärvi-Tromssa

Norjan puolelle tultaessa maisema muuttui erilaiseksi hyvin pian, kun pehmeät tunturit vaihtuivat rosoisiksi ja korkeiksi vuoriksi. Tie Skibotniin kulkee oikeastaan kahden vuorijonon välissä. Siellä täällä näkyi vesiputouksia. Niitä ei kyllästynyt bongailemaan!

Pieniä puroja ja vesiputouksia valuu vuoren rinteillä.

Skibotnin jälkeen käännyimme vasemmalle ja seurailimme vuonon reunaa. Pysähdyimme vuonon päässä, Hattengissa, isommalle levähdyspaikalle jaloittelemaan.

Tie jatkui vuorten välistä pujotellen Nordkjosbotniin ja saapui uuden vuonon rannalle. Tromssa sijaitseekin saaressa pohjoisempana kyseisessä vuonossa. Ennen Tromssaan saapumista tie oikaisi vielä kertaalleen vuorten välistä.

Piipahdus Tromssassa

Visiitti Tromssassa oli melko pikainen. Ensimmäinen hankaluus oli löytää parkkipaikka. Ajelimme vahingossa vain takseille ja busseille sallittuja katuja ja pyörimme ympyrää, kunnes saimme auton parkkiin Killengreens gate -kadulle.

Kävimme myöhäisellä lounaalla pizzapaikassa. Söimme vilpoisesta säästä huolimatta terassilla mukanamme olleen koiran vuoksi. Tarjoilija hiukan ihmetteli, mutta toi meille sitten vilttejä lämmikkeeksi. Ihan mukavasti ruokailu kuitenkin sujui raittiissa ilmassa!

Parkkiaikaa sai vain tunniksi kerrallaan, joten siirsimme auton kadun päähän laiturille (!!!), jossa sai parkkeerata pidemmäksi aikaa. Maksu hoitui molemmissa paikoissa kätevästi luottokortilla.

Lähdimme kaupungille kiertelemään ja ihmettelemään. Ruokakaupan karkkihyllyllä järkytyin.

Suklaalevy (200 g) maksoi 5,80 eur. Onneksi en asu Norjassa!

Tromssa ei ollut mikään kuvitelmieni idyllinen norjalaiskylä, vaan muistutti paljon suomalaisia pikkukaupunkeja. Rannassa oli kauniita moderneja ja uusvanhoja rakennuksia.

Tromssan satama-aluetta.

Tromssa-levähdyspaikka jossain E6 tien varrella

Tromssasta palasimme parin eksymisen jälkeen samaa reittiä Skibotnille. Matkalla pysähdyimme Nordkjosbotnissa ruokakauppaan. Ulkomailla on hauska katsella kauppojen tarjontaa. Tällä kertaa erikoisuutena näimme leivänviipaloimiskoneen ja vieläpä demonstraation siitä, kuinka se toimii. 

Pysähdyimme myös Hattengissa uudemman kerran (hyvä vessa). Vuorovesi oli paljastanut osan rannasta ja tutkimme, mitä merenpohjasta löytyy. Hiukan Hattengista eteenpäin pysähdyimme levähdyspaikalle valokuvaamaan. Huomasimme ylös vuorille vievän polun ja opastetaulun: kyseessä oli Bollmannsveien / Russeveien. Reitillä on sotahistoriallinen alkuperä, mutta minua olisi kiinnostanut näköalat vuonolle. Opastetaulun mukaan "huipulle" käveleminen kestää noin 2 tuntia, joten siihen meillä ei valitettavasti ollut aikaa tai varusteita.

Skibotnissa jatkoimme vielä suoraan vuonon rantaa pitkin. Ajoimme niin sanotusti mutkan taakse, sillä tie tekee ison mutkan pienen vuonon poukaman perukoille. Pysähdyimme levähdyspaikalle syömään eväitä ja ihastelemaan maisemia ennen kuin käännyimme takaisin kohti Kilpisjärveä.

Aurinko kurkistaa pilvien välistä.

Mitä jäi mieleen?

Norjassa oli kaunista ja erilaista. Jollain tapaa myös aika karua. Erityisesti mieleeni jäi pienet vesiputoukset siellä täällä sekä sinisenä vedestä kohoavat vuoret.

Olin yllättynyt ihmismäärästä. Kun Suomessa ajeli pohjoiseen, asutus vain harveni harvenemistaan. Norjassa oli vuonojen rannat täynnä taloja (ilmeisesti Pohjois-Norjassa väestöntiheys on noin kaksinkertainen Lapin maakuntaan nähden!).

Kolmen valtakunnan rajapyykki

Saanan huiputuksen jälkeisenä päivänä lähdimme patikoimaan kolmen valtakunnan rajapyykille Mallan luonnonpuistoon. Matkaa edestakaisin kertyy 22 km. Edellisestä päivästä en selvästikään oppinut mitään, sillä ajattelin taas: "helppo ja nopea reissu! Hitaalla juoksulenkillä 22 km menee alle kolmessa tunnissa, joten eiköhän tämä patikointi mene neljässä tunnissa!" Pakkasin evääksi mukaan yhden sämpylän ja vettä. Reissuun meni 7 tuntia.

Reitti alkoi taas kivikkoisessa koivikossa, mutta kohosi pian hyväkulkuiselle paljakalle. On siinä vain jotain niin upeaa, kun näkee kaukaisuuteen pehmeästi kumpuilevaan maastoon! Kaukaisuudessa näkyi myös polku, ja mietimme kulkeeko reittimme siellä, ja niinhän se kulki.

Reitin korkein kohta (noin 4 km:n kohdalla) on Iso-Mallan ja Penikka-Mallan välissä. Tämän jälkeen polku jatkuu kivikkoisena ja ylitetään myös muutama rakkakivikko. Ensimmäisessä rakkakivikossa kivet oli aseteltu niin, että niitä pitkin oli helppo kulkea. Kukahan lie jaksanut käännellä?

Polku rakkakivikossa!

Noin 5 km:n kohdilla on Kitsijoen putous. Menomatkalla kiirehdimme sen ohi ja vasta paluumatkalla jäimme valokuvailemaan ihastelemaan sitä tarkemmin. Kuvissa putouksen huima korkeus ei pääse oikeuksiinsa.

Kitsiputous.

Kitsiputouksen jälkeen polku jatkui Iso-Mallan rinnettä pitkin ja oli paikoin hyvin kostea, sillä valumavedet olivat valinneet sen reitikseen. Kukkia löytyi parhaiten juuri tällä välillä.

Iso-Mallan kivikkoisen rinteen jälkeen kuljettiin jälleen kilometrin verran hyväkulkuista paljakkaa. Siellä tuli eteen myös puron ylitys, mikä onnistui kuivin jaloin kiveltä kivelle loikkimalla.

Kirkasvetinen puro ylitettävänä.

Loppumatkasta, viimeiset 2,5 km, laskeuduttiin koivikon halki soiselle alueelle, jossa polku seurasi poroaidan vierustaa rajapyykille asti. Rajapyykillä tehtiin tietenkin Suomi-Ruotsi-Norja -pikakierros.

Meille sattui todella upea sää, ja näkymät Norjan vuorille olivat huikaisevan kauniit. Kelpasi syödä se ainokainen eväsleipä näissä maisemissa.

Kolmen valtakunnan rajapyykki.

Paluumatka kulki samoja polkuja. Muita kulkijoita oli näin iltasella huomattavasti vähemmän kuin tulomatkalla.

Paluumatkalla. Vasemmalla Iso-Malla, keskellä kaukaisuudessa Saana ja oikealla siintää Kilpisjärvi.

Reitin korkeimmalla kohdalla tuli vastaan pilviseinämä. Pilven alareuna roikkui niin alhaalla, että kauaksi ei enää nähnyt. Toisella puolen oli edelleen kirkasta ja aurinkoista! Polku laskeutui tämän tasanteen jälkeen sen verran alemmas, ettei pilvellä ollut vaikutusta näkyvyyteen.

Kuva lähes samasta kohtaa meno- ja paluumatkalla. Sää voi vaikuttaa näkyvyyteen merkittävästi!

Kyllä kelpasi poronkäristys tämän reissun jälkeen!

Mitä erikoista?

Mallan luonnonpuistossa ei saa kulkea polkujen ulkopuolella lumettomaan aikaan.

Purossa oli kuulemma hyvää vettä. Kirkasta se ainakin oli, mutta en uskaltanut itse juoda sitä. Vasta myöhemmin muistin kevään norovirusepidemian alueella. Siitä vedestä ei kuitenkaan onneksi sairastuttu.

Muita reittivaihtoehtoja

Kolmen valtakunnan rajapyykille pääsee myös Malla-laivalla. Laivalta on käveltävä vielä 3 km rajapyykille (yhteensä 6 km kävelyä). On mahdollista myös palata Mallan luonnonpuiston halki, jolloin käveltävää tulee yhteensä 14 km. 

Pikku-Mallan huipulle on noin 1 km pistopolku. Jos käväisee siellä erikseen, kertyy matkaa noin 7 km. Meitä hiukan houkutti koukata Pikku-Mallalle, mutta siinä vaiheessa meille oli jo selvinnyt, että reissu tulee joka tapauksessa kestämään odotettua kauemmin. Ensi kerralla sitten!

Mitä opin?

Maastossa kulkeminen on hidasta, vaikka nousua ei paljoa olisikaan. Ehkä näistä kahdesta kerrasta oppii! Aikaa täytyy varata myös valokuvaamiseen ja maisemien ihasteluun, sekä juoma- ja evästaukoihin. Evästaukoon kuluu helposti ainakin vartti.

Saanan huiputus

Saanan huipulle on matkaa 4 km Retkeilykeskukselta. Yhteensä matkaa kertyy 8 km, siis helppo ja nopea reissu. Ehei! Matkaan meni lähes 4 tuntia. Olimme hiukan yllättyneitä reitin vaativuudesta, mutta siitä huolimatta kanssaretkeilijöitä tuli vastaan kaiken ikäisiä ihan pikkulapsista asti.

Saana

Reitin ensimmäinen kilometri kuljetaan koivikossa kivikkoista polkua ja osittain pitkospuita pitkin. Maa oli valkoisenaan Ruohokanukkaa, mutta joukossa oli myös paljon muuta kukkaa. Laskeskelin nähneeni yli kymmenen eri lajia.

Paljakan alkaessa noustaan Luontoon.fi -sivuston mukaan "Suomen pisimpiä portaita pitkin Saanan huipulle". Paitsi että portaiden jälkeen on vielä yli puolet matkasta jäljellä. (Wikipediassakin on kirjoitettu "parikilometrisistä" portaista, vaikka niiden pituus on vain satoja metrejä.).

Saanan portaat lähes kokonaisuudessaan.

Jos kunto tai into ei riitä Saanan huipulle asti, kannattaa kuitenkin kavuta Saanan portaita. Reitin upeimmat maisemat aukeavat mielestäni juuri portailta: Kilpisjärvi, Mallan luonnonpuisto ja hauskan muotoinen Pikku-Malla. Portaiden yläpäässä myös Norjan lumihuippuiset vuoret tulevat näkyviin. Portailla on kaksi näköalatasannetta, joiden penkeille voi istahtaa huilaamaan ja ihailemaan maisemia.

Näkymä Mallan luonnonpuistoon Saanan portaiden ylemmältä näköalatasanteelta.

Portaiden jälkeen polku jatkui kivikkoisena, mutta kohtuullisen hyväkulkuisena, ja pääosin nousu oli loivaa. Matka tuntui yllättävän pitkältä, koska oletimme portaiden vievän lähes huipulle asti.

Vihdoinkin Saanan huipulla!

Huippu on lähellä Saanan itäreunaa, joten huipulta oli näkymät erämaan suuntaan. Kirjoitettuamme nimet kirjaan jatkoimme noin 100 m eteenpäin kohti eteläistä reunaa. Siellä istahdimme syömään eväsleivät ja suklaata sekä ihailemaan maisemia Kilpisjärven suuntaan ja vuokramökillemme. Jotenkin Saanan korkeuden ymmärsi vasta silloin, kun ylhäältä katseli pieniä autoja ja mökkejä.

Reitin ala-osissa oli t-paitakelit, mutta ylempänä oli tuulisempaa ja siten myös kylmempi. Vaikka reitti on periaatteessa lyhyt, kannattaa mukaan ottaa vettä, evästä ja jotain lämmintä puettavaa.

Mitä opin?

Maastossa liikkuminen on paljon hitaampaa kuin voisi olettaa. Aikaa kannattaa siis varata aina runsaasti. Mielenkiintoista oli myös se, että alastulo vei lähes yhtä kauan kuin nousu.

Kesälomamatka Kilpisjärvelle

Lähdimme kesälomareissulle ei-niin-tyypilliseen kohteeseen, Kilpisjärvelle. Olimme jo pidempään puhuneet Jäämeren rannalla käymisestä, ja nyt sattui sopiva hetki toteuttaa tuo haave. Niinpä vuokrasimme mökin viideksi yöksi heinäkuun puoliväliin ja autoilimme pohjoiseen.

Muita varsinaisia suunnitelmia meillä ei ollut (ja siksi seuraavalle vierailulle jäikin paljon mielenkiintoista nähtävää).  

Lopulta ohjelmastamme muodostui seuraavanlainen:

• Tiistaina kävimme huiputtamassa Saanan ja illalla autoilimme valokuvaamassa lähistöllä. Yhdellä sopivalla valokuvauspaikalla huomasimme, että tässähän on Muotkatakka, Suomen maanteiden korkein kohta.
• Keskiviikkona patikoimme kolmenvaltakunnan rajapyykille ja takaisin.
• Torstaina kävimme Norjassa autoilemassa.
• Perjantaina teimme pikkulenkin Tsahkaljärvelle sekä kiipesimme uudemman kerran Saanan rappusille.

Kilpisjärvi ja Saana.

Odotin Kilpisjärveltä paljon, mutta olin silti positiivisesti yllättynyt Kilpisjärvestä lomakohteena. Maisemat olivat huikaisevan kauniita, mielestäni upeimmat mitä Suomesta vain voi löytyä. Kilpisjärvellä ja Norjan puolella on monia kävelyreittejä ja nähtävyyksiä, jotka sopivat päiväretkikohteeksi. Lisäksi Kilpisjärvi on kohtuullisen pieni ja idyllinen paikka. Silti ainoassa ruokakaupassa oli hyvät valikoimat ja ravintoloita oli useita.

Yllättävää kukkaloistoa

Olin yllättynyt siitä, kuinka paljon erilaisia kukkia Kilpisjärvellä kasvoi. Useimmat kukat olivat niin pieniä, ettei niitä huomannut "yleissilmäyksellä". Jälkikäteen harmittaa, etten kuvannut kaikkia näkemiäni kukkia omaan kasvioon.

Keskellä ruohokanukka, oikealla ylhäällä tunturikohokki ja siitä myötäpäivään tunturikatkero, sammalvarpio sekä tuntemattomaksi jäänyt kukka.

Ötököitä?

Etukäteen olin kuullut jos sun toista kauhutarinaa Lapin ötököistä ja olin niihin sekä henkisesti että varustein (hyttyssuihke ja hyttyshattu) varautunut. Saapuessamme Kilpisjärvelle ajoimme aurinkoa vasten ja näimme kuinka ilma oli sakeanaan ötököitä. Silloin mietin, että minne sitä on tultu.

Onneksi se oli vain jokin satunnainen parvi. Koko reissun aikana ötököistä ei ollut liiemmin haittaa. Hyttysiä ei ollut sen enempää kuin muuallakaan Suomessa. Mäkäräisiä pörräsi jonkin verran, mutta ne eivät käyneet ainakaan minun kimppuuni (luulimme niitä ensin pikkukärpäsiksi).

Porot viihtyivät teillä Kilpisjärven keskusta-alueella. Jostain luin, että porot tulevat teille ötököitä karkuun.

Vaatetus

Heinäkuun keskimääräisten lämpötilojen ja sääennusteiden vuoksi olin varautunut sekä kylmään että sateeseen, mutta onneksi turhaan. Kelit olivat aurinkoiset ja voin sanoa, että ei sitä välttämättä etelään tarvitse lähteä polttaakseen ihonsa auringossa. Ylempänä oli toki tuulista ja viileämpää, ja fleecetakki oli tarpeen.

Mitä opin?

Vaikka toisaalta on hauska törmätä nähtävyyksiin sattumalta (kuten yllä mainitsemaani Muotkatakkaan), kannattanee etukäteen selvittää, missä parhaimmat, itseä kiinnostavat nähtävyydet sijaitsevat. Esimerkkinä mainittakoon Rovijoen putous Norjan puolella, joka olisi ollut hauska nähdä.