Islannin vaellus, Reykjavik ja 1. vaelluspäivä

Reykjavik

Lento Reykjavikiin lähti sen verran aikaisin, että menin taksilla lentokentälle. Yö tuli nukuttua huonosti. Jännitti niin, että ihan oksetti.

Reykjavikiin laskeuduttiin puoli yhdeksän aikaan paikallista aikaa. Nostin käteistä automaatilta ja suuntasin lentokenttäbussille. Varsin topakka nainen oli tarkistamassa lippuja ja Ameriikan mantereelta tulleet näyttivät suorastaan shokeeraantuneilta. Suomalaisena sellaiseen olin kait tottunut. Hän meinasi viedä minulta paluulipun, joka oli printattuna paperin toiselle puolelle. Sain sen kuitenkin takaisin toisin kuin hetkenpäästä tullut suomalainen naisporukka. 

Bussin saavuttua BSÍ-bussiterminaaliin päätin hoitaa kaasuhankinnat heti pois alta viereisellä huoltoasemalla. Mutta eipäs mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Huoltoaseman nettisivuilla mainostettua Primusta ei ollutkaan saatavilla. Campingaz-pöniköissä on kierteetön Easy Clic -systeemi, joka tietääkseni ei toimi trangian kanssa. Lisäksi oli tarjolla jokin toinen merkki, mutta sen yläosa oli sinetöity ja kyljessä lukenut "double valve" sai epäilemään. Päätin jatkaa muualle.

Vein rinkan säilytyslokeroon uimahallille. Olisihan sen heti voinut viedä leirintäalueelle, mutta olisi ollut ikävämpää, jos tavarat olisivat kadonneet ennen reissua. (Tosin leirintäalueellakin on tavaransäilytystä tarjolla). 

Ensimmäisenä suuntasin hakemaan kaasua Iceland camping equipment rentalista, jossa tiesin myytävän kaasua. Hinta oli järkyttävä myös huoltsikan hintoihin verrattuna, mutta ainakin sain oikeanlaisen. Ostosten jälkeen jatkoin rantaa pitkin tutustumaan Harpaan, sieltä edelleen kaupungintalon lähettyville katselemaan lammessa uiskentelevia lintuja ja lopulta Hallgrímskirkjan juurella olevaan Loki-kahvilaan lounaalle. Sitä paikkaa tulikin kehuttua yhdelle jos toiselle: todella älyttömän herkullinen annos.

Loki-kahvilan Freyja-annos: lohikakkua ruisleipäpohjalla, salaatti ja ruisjäätelöä. Kaikki todella hyvää!

Lounaan jälkeen menin ihailemaan maisemia Hallgímskirkjanin näköalatasanteelle (hissillä pääsee!). Ylhäältäpäin pystyi toteamaan, että keskusta on varsin kompakti, mutta kaupunkialue levittäytyy toiseen suuntaan laajalle.

Reykjavikin keskustaa. Rannassa keskeltä hiukan vasemmalle Harpa.

Kävelin vielä ostoskatu Laugavegurin pohjoispäähän ja sieltä takaisin kohti uimahallia. Matkalla kävin Bonús-ruokakaupassa ostamassa viimeisiä eväitä sekä syötävää illaksi ja seuraavaksi aamuksi. Lokeron avaaminen aiheutti pientä sydämentykytystä: avauskoodi ei ollutkaan se, mikä kuvittelin laittaneeni. Onneksi tajusin lopulta katsoa kuittia, sillä sieltä löytyi oikea koodi!

Paikallisbussilla pääsi kätevästi leirintäalueelle. Teltta oli pystyssä jo neljän jälkeen paikallista aikaa (seitsemän jälkeen Suomen aikaa) ja olin todella väsynyt. Sain kuitenkin ruuat pakattua, testattua trangian toiminnan uudella kaasupullolla ja vein myös ylimääräisen repun säilytykseen vaelluksen ajaksi. Kävin vielä suihkussa ennen kuin painuin pehkuihin - aikaisin, mutta niin oli aikainen herätyskin seuraavana päivänä edessä.

1. vaelluspäivä Landmannalaugar-Hrafntinnusker, 12km /n. 4,5h

Yö meni niin ja näin: nukkumaan mennessä viereisellä stadionilla oli menossa vielä jalkapallopeli. Leirintäalueellakin äänekkäitä ihmisiä ravasi keskellä yötä. Joku jopa vihelteli kulkiessaan (no, reissun viimeisenä yönä joku ajoi autolla telttojen keskellä kulkevalla hiekkatiellä, vaikka se on yöaikaan kiellettyä).

Kun sain tavarat pakattua, jäi aikaa syödä aamupalaa, joka ei kuitenkaan tahtonut mennä kurkusta alas. Mutta pakko oli syödä. Bussipysäkillä olin hyvissä ajoin. Turhaan huolehdin oikeaan bussiin löytämistä: kuljettajan apulainen tuli ulos huutelemaan matkustajia ja nimikin katsottiin listasta.

Sitten olikin lähes 4,5 h matkustamista, josta loput pari tuntia oli kyllä sellaista höykytystä että! Olin onnellinen siitä, että paluumatkalla pääsee ihan asfaltoitua tietä pitkin. Maisemat olivat kuitenkin upeita, ja olihan se jännää kun bussi ajoi jokien/purojen yli tai pikemminkin läpi. Pariin otteeseen kyllä pelotti, kun mentiin mutkassa jyrkänteen reunalla.

Matkalla Landmannalaugariin tehtiin ylimääräinen nähtävyyspysähdys Hnausapollurilla, joka jäi ainoaksi kraatteriksi, jonka näin / tunnistin kraatteriksi.

Landmannalaugarissa kävin pikaisesti vessassa, lisäsin vaatetta ja ei kun matkaan. Landmannalaugarin pikkuruiseen kuumaan lähteeseen olisi ollut mahdollista mennä uimaan, mutta jätin sen väliin muutamastakin syystä (ilmeisesti ajoittain järvisyyhyä, lähde on pieni ja täynnä väkeä, ja näistä edellämainituista syistä jätin myös uikkarit kotiin).

Pienen jyrkän nousun jälkeen oli pitkään tasaista, kun kuljettiin laavakentän halki. Ryoliittivuoret olivat kyllä todella kauniita. Mahtava sääkin sattui olemaan ja vaatetta joutuikin pian ottamaan pois. Tuli heti jes-tunne, mahtavaa että tulin lähteneeksi tänne! Alueella olisi voinut kierrellä enemmänkin, sillä erilaisia reittejä oli paljon Landmannalaugarin ympäristössä, enkä usko että niihin maisemiin kovin nopeasti kyllästyisin.

Ryoliittivuoria. Juuri ja juuri voi kenties nähdä lampaita laiduntamassa tasaisella alueella.

 Tasaisen jälkeen tuli paikoin jyrkkääkin nousua. Maasto alkoi muuttua tuliperäisemmäksi ja höyryä nousi sieltä sun täältä. Vieressä lampaat laidunsivat kaikessa rauhassa. Jotkut kokeilivat kädellä, onko höyry kuumaa, ja olihan se. En itse välttämättä kokeilisi!

Höyryn takaa näkyy laavakenttää, ryoliittivuoria ja tasanko, jossa Landmannalaugar sijaitsee.

 Oli niin mahtavaa ja erilaista, että tuntui ihan epätodelliselta!

Reitti tulee mutkitellen. Vasemman reunan huipulle olisi mennyt polku, mutta paikan päällä se näytti mahdottoman korkealta. Varmaan olisi ollut upeat maisemat!

Ryoliittivuoria, vasemmalla laavakenttää.

Uskomattoman värikkäitä ja myös hauskan muotoisia ryoliittivuoria. Etualalla jotain kuplivaa!

Pikkuhiljaa maisema alkoi muuttua ruskean harmaammaksi ja karummaksi, kun noustiin ylöspäin. Ainoastaan paikoittain maata koristivat myrkynvihreät laikut.

Maisema on karumpaa ja luntakin alkaa olla enemmän ja enemmän, kun noustaan korkeammalle.

Lunta ja höyryävää maata, pieni puro ja myrkynvihreää sammalta.

Lopulta vähäinenkin vihreys loppui ja oli vain harmaata, ruskeaa ja mustaa (ja kiiltäviä mustia kiviä!) Muutamia satoja metrejä joutui tarpomaan lumessa, mikä tuli osittain yllätyksenä. Lumeen tottuneelle se ei välttämättä ollut niin jännittävää.

Tupa tuli esiin yllättäen Laugavegurin korkeimman kohdan (n. 1000 m) takaa. Sää oli edelleen mainio ja tuuleton. Hetken aikaa harmittelin, että olisi teltassakin voinut hyvin yöpyä. Olin varannut Hrafntinnuskerin tuvan, koska siellä on usein huonot sääolot ja lunta voi olla kesälläkin. Lisäksi mukavuuden kannalta ajattelin ensimmäisen yön olevan sopiva tuvassa majoittumiseen. Ja olihan tuvassa helppoa ja lämmintä olla!

Hrafntinnuskerin tupa karuissa maisemissa.

Tuvan infossa sanottiin, että petipaikkani on yläkerrassa: ota patja pinosta ja valitse paikkasi. Lattialla oli jo toistakymmentä patjaa. Onnekseni sain patjani nurkkaan, joten siskonpetiahdistusta ei tullut. Tuvan alakerrassa oli kerrossänkyjä kahdessa huoneessa, mutta niissä nukkui aina kaksi henkilöä per laveri.

Tein samointein iltaruuan, sillä nälkä oli jo melkoinen. Syödessäni tutustuin Taiwanilaiseen Mimiin, jonka kanssa jatkointin matkaa aina Þorsmörkiin saakka.

Ruuan jälkeen kävimme hiukan korkeammalla hakemassa kännykkäkenttää. Mahdollisuuksiahan olisi ollut lähteä vaikkapa jääluolille tai kiivetä viereiselle Söðullin huipulle (1132 m), mutta olin sen verran väsyksissä, että päätin oikaista hetkeksi. Oikaisusta tulikin parin tunnin päiväunet. Hämärän tullessa yhdeksän aikaan heräsin, kävin iltapesulla ja palasin nukkumaan. Siinä vaiheessa taisi kaikki muutkin olla jo nukkumassa. Tuvassa ei ollut valoja, joten sekin varmasti vaikutti aikaiseen nukkumaan menoon.