Karhunkierroksen menu

Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta vaellusruuista tai kuivattamisesta. Alun perin tarkoitus oli testata kaikki ennen vaellusta, mutta aika vain hurahti niin, että ehdin keittää trangialla kattilallisen vettä ja testata Italianpadan soijarouheella. Osa, kuten aamupuurot, olivat tietenkin entuudestaan tuttuja.

Aamiainen

Neljän viljan puuro (5x40g)
Ruokosokeria (85g)
Aprikooseja (200g)

Aamiainen oli hyvää, ruokosokeri tuo oman makunsa puuroon. Pikapuurot eivät minulle maistu, mutta ei neljän viljan puuroakaan tarvitse keittää kuin 3 minuuttia ja sen jälkeen hetken hauduttaa. Aprikooseja söin odotellessani puuron valmistumista.

Lounas

Keitto ja riisi (3x85g) Lämminkuppi-kanakeitto ja pikariisi
Kuivattu kana (45g)
Pinaattipasta soijarouheella (2x110g) Kuivapinaattipastapussi jaettuna kahteen annokseen ja soijarouhetta.

Keitto ja riisi -lounas Jussinkämpällä.

Keitto ja riisi oli erinomainen lounas: helppo, nopea ja herkullinen. Veden määrän kanssa ei ollut niin tarkkaa, keitosta tuli joko vetisempää tai sakeampaa. Keittoainekset ja riisi eivät vaadi keittämistä, vaan 3 minuutin haudutus riittää. Ehdottomasti tulen kokeilemaan muitakin keittomakuja. Kuivattu kana oli herkullinen lisä ja siitä sai myös proteiinia aterialle.

Pinaattipastaa soijarouheella en tee enää uudelleen. Sen keitto aika oli pitkä (10 min) ja malttamattomana (osittain sateesta johtuen) pasta jäi kovaksi. Maku ei muutoinkaan ollut kummoinen. Toista pinaattipastaa ei onneksi tarvinnut syödä.

Illallinen

Pasta bolognese (2x150g) Rakettispagettia, soijarouhetta ja kuivattua tomaattimurskaa
Italianpata (2x125g) Italianpatapussi jaettuna puoliksi ja soijarouhetta
Tonnikalapasta (2x200g) Rakettispagettia, kuivattua ananasta ja tonnikalaa pussissa

Rakettispagettia olin mitoittanut 1/4-pussia annosta kohden ja soijarouhetta 60g (n. 2dl) annosta kohden. Soijarouheen määrän laskin niin, että sen proteiinimäärä vastaa kolmasosaa 400g:n jauhelihapaketista, mikä on normaaliannokseni jauhelihaa. Soijarouhe ei vaadi liottamista etukäteen, vaan valmistui ruoanlaiton aikana.

Pasta bolognese maistui näistä kolmesta vaihtoehdosta huonoiten ja toinen annos jäikin ylimääräisen vara-annoksen asemaan. Kuivattu tomaattimurska ei ehtinyt liota tarpeeksi keittämisen aikana, eikä ruoka ollut tomaattista. Lisäksi soijarouhetta oli paljon, niin kuin kaikissa muissakin soijarouhetta sisältävissä aterioissa.

Kuivasin itse purkillisen (390g) yrttimaustettua tomaattimurskaa (mitoitus: puolipurkkia per annos). Levitin tomaattimurskan öljyllä sivellylle foliolle (ohje: Tunturikeittiö-blogi) ja otin isoimmat palaset pois. Kuivatin murskaa luukku hieman auki 50 °C:n lämmössä noin 12 tuntia. Kuivuneen murskan irrottaminen foliosta oli tuskallista öljystä huolimatta, mutta kyllä sen lopulta sai irti palasina. Kuivasin irronneita palasia varmuuden vuoksi vielä pari tuntia leivinpaperille leviteltynä. Tunturikeittiö-blogissa kuivatusajaksi suositellaan vuorokautta, mutta tämäkin kuivatusaika näytti riittävän. Vaelluksen jälkeen syömättä jääneessä annoksessa tomaatti näytti olevan vielä kunnossa.

Mutta aina on parempi kuivattaa liikaa kuin liian vähän! Erään ystäväni vaellus oli kerran peruuntunut vaelluskumppanin sairastuttua lähtöä edeltävänä iltana. Onneksi sairastui, sillä kaikki ruuat olivat homeessa parin päivän kuluttua riittämättömästä kuivatuksesta johtuen.

Tomaattimurskan kuivaamisen kolme vaihetta.

Italianpata oli keskikastin ateria: syötävää, mutta ei mitenkään herkullista. Tässäkin ateriassa soijarouheen määrä haittasi. Italianpataa valittaessa kannattaa verrata eri valmistajien keittoajat. Lyhin löytämäni oli 5 minuuttia (lisäksi hauduttamista) ja pisin 15 minuuttia. Lisäksi pussissa pitäisi olla neljä annosta, mutta määrä riittää mielestäni kahteen tai korkeintaan kolmeen annokseen.

Soijarouhe- ja Italianpatapussi.

Tonnikalapasta oli ehdottomasti suosikkini! Tonnikalan vuoksi annos oli aterioista kaikkein painavin (pakkauksen kokonaispaino 95g). Tonnikalan ostin pussissa ja siinä oli mukana tomaatti-yrttikastiketta. Ananasmurskan kuivasin itse. Puristin murskasta mehut pois mahdollisimman huolellisesti ja levittelin leivinpaperin päälle. Ihan tasaisesti en saanut sitä leviteltyä, joten hajottelin paakkuja kuivatuksen aikana. Kuivatuksen tein tässäkin tapauksessa 50 °C:ssa luukku hieman auki noin 12 tuntia.

Ananasmurskaa menossa kuivumaan.

Juomajauheet

Urheilujuomajauhe (515g)
Kaakao (7x55g) O'boyta ja maitojauhetta
Finrexin (3x5g)

Urheilujuomajauheen olin pakannut kaksinkertaisesti minigrip-pusseihin. Mukana oli annostelulusikka ja sujautin pussiin myös kaksi silikonipussia imemään kosteutta (en osaa sanoa oliko niistä apua). Juomajauhe tahmaa vähänkin kostuessaan ja vaelluksen edetessä myös minigrip-pussin sulkeminen hankaloitui, kun juomajauhetta oli sulkijan kohdalla. Pakkaamistapaa pitää siis miettiä vielä. Juomajauhetta riittää 6 litraan valmista juomaa, mutta sitä jäi jonkin verran yli. Kun ottaa huomioon, että en juonut pelkkää vettä juuri ollenkaan, olen juonut vaelluksen aikana aivan liian vähän!

Kaakaot olin tarkoittanut illoiksi, mutta pakkasin mukaan muutaman ylimääräisen viileisiin aamuihin. Kuuma juotava lämmitti kuitenkin niin mukavasti, että sitä teki mieli aamuin illoin. Niinpä kuumaa juotavaa on varattava seuraavalle vaellukselle enemmän. Kaakaot olivat kuitenkin melko painavia, joten vaihtoehtoja voisi miettiä. Kahvia juon vapaaehtoisesti vain kaakaoon sekoitettuna ja teetä en mielelläni vaelluksella juo, koska se tuntuu aiheuttavan vessahädän jossain vaiheessa (ehkä juuri kun on päässyt käpertymään makuupussiin).

Muut naposteltavat

Suklaa (195g+205g+255g) Puoli levyä vuorokautta kohden tuntui olevan sopiva määrä. Kaikki meni.
Karkit (390g) Lähes kaikki karkit jäivät syömättä, sillä viileässä ilmassa ne olivat kovia, eivätkä maistuneet niin hyviltä.
Vaahtokarkkeja (80g) Olin varannut 3kpl per ilta. Söin ylijäänet viimeisenä iltana.
Proteiinipatukat (4x65g) Erinomaisia aterioiden välillä, etenkin jos ateria viivästyy. Yksi jäi syömättä, kun turhaan säästelin sitä.
Rusinoita (250g) Yhtenä päivänä söin rusinoita proteiinipatukan sijaan, mutta ei ollut yhtä hyvin nälkää pitävää. Jonkin verran jäi yli.
Pieni sipsipussi (2x100g) Yllättävän hyvin säilyivät murskaantumiselta, mutta jonkin verran niitä piti varoa. Maistuivat hyvin ruokaa odotellessa.
Suolapähkinöitä (180g) Söin pähkinöitä vain viimeisenä iltana ja aamuna aterioiden korvikkeena. Yli puolet jäi syömättä.

Herkkusatsi. Kaksi suklaalevyä jäi kotiin, sillä todennäköisesti levy per vuorokausi on mahalle liikaa.

Yhteenveto

Pakkasin ruuat minigrip-pusseihin annoksittain. Annokset puolestaan oli pakattu isompiin pusseihin jaoteltuna aamiaisiin, lounaisiin, illallisiin ja juomiin. Rinkassa kaikki oli pakattu yhteen muovipussiin, mutta päivän lounaan pakkasin aamuisin trangian sisään odottamaan. Naposteltavat olivat omissa pakkauksissaan/kääreissään lukuun ottamatta aprikooseja, rusinoita ja karkkeja, jotka pakkasin minigrip-pusseihin.

Aamiainen, lounas ja illallinen, yht. 2410g
Juomat, yht. 915g
Muut naposteltavat, yht. 2015g

Kaikki yhteensä 5340g eli yli 5 kg!!!

Ruoassa on siis paljon keventämisen varaa. Toisaalta ennemmin liikaa kuin liian vähän. Hyvä ja riittävä ruoka on tärkeää myös siksi, että reissu tuntuisi kivalta.

Vinkit

Testaa ainakin soijarouheen sopivuus ennen vaellusta, ainakin jos jaat teltan tai autiotuvan jonkun kanssa. Soijarouhe voi nimittäin aiheuttaa pahoja ilmavaivoja (nimimerkillä kokemusta on). Onneksi toisen soijarouheannoksen jälkeen vatsa ei mennyt enää sekaisin, muutoin olisi pitänyt alkaa kuivatella jauhelihaa.

Kuivaamalla voi keventää, mutta se on myös työlästä ja aikaa vievää. Varaa siis riittävästi aikaa!

Karhunkierros, 6. päivä

Mossorinvaara-Ruka, n. 9 km

Vaelluksen viimeisenä aamuna heräsin sateen ropinaan hiukan ennen seitsemää. Olisi ollut ihana jäädä loikoilemaan makuupussiin, mutta aloin silti tehdä lähtöä. Olin jo illalla pakannut mahdollisimman pitkälle, jotta aamulla lähtö tapahtuisi joutuisammin. Edessä olivat ylös-alas-ylös-alas -mäet, joista yksi sun toinen oli varoitellut vaelluksen varrella.

Aamupalaksi napostelin taas suolapähkinöitä ja suklaata, koska en halunnut "tuhlata" vähiä vesiä puuroon. Kun olin valmis poistumaan teltasta, oli sadekin jo lakannut. Rullaillessani telttaa kuulin oksan räsähdyksen ja katsoessani ylös näin poroja ihan lähellä edessäni.

Porot kulkivat telttapaikan ohi.

Hyvää huomenta Mossorinvaaralta!

Ensimmäisenä haasteena oli Konttaiselle kapuaminen, mutta se tuntui kevyeltä tuorein jaloin.

Konttainen

Iso kumpuvaara Konttaiselta kuvattuna. Tuolta minä olen tullut!

Konttaisen jälkeen oli nousu Valtavaaralle ja loppumatka kuljettiinkin pitkin Valtavaaran harjannetta Rukalle asti.

Maisemia Valtavaaralta.

Valtavaaran pohjoispäässä sijaitsevalla Suolammen laavulla oli jopa ruuhkaa: osa oli vasta heräilemässä, toiset olivat lähteneet liikkeelle Porontimajoelta jo aamuvarhaisella.

Valmistin edellisenä päivänä syömättä jääneen illalliseni ja keitin kattilallisen juomavettä. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla jouduin juomaan vettä, joka ei ollut ehtinyt jäähtyä keittämisen jälkeen. Juomaveden jäähtymättömyys ei ollut kuitenkaan ongelma: sää oli tuulinen ja lämmin vesi maistui oikein hyvältä.

Laituri Suolammen laavulla.

Onneksi en katsonut Suolammen vettä tarkemmin ennen kokkailuja. Olisi voinut jäädä väliin, sillä sen verran ällöttivät vesikovakuoriaiset (sukeltajat), joita en ole ennen nähnyt.

Valtavaaran poluilla riitti kapuamista. Jyrkimmissä kohdissa oli laitettu köysikaide avuksi. En kuitenkaan kokenut reittiä niin raskaaksi kuin oli peloteltu. Se on kuitenkin yksilöllistä: minulla auttoivat juoksuharrastus ja salitreenit. Alamäissä piti kuitenkin hiukan varoa, sillä se oli raskasta polville ja lisäksi rinkan paino heilutti tasapainoa (verrattuna ylämäkiin, joissa pienessä etukumarassa rinkan painon sai selän päälle).

Alamäkeä ja ylämäkeä köyden avulla.

Reitti on todellakin yhtenään ylös ja alas menoa. Yhdessä kohdin Valtavaaran päivätupa näytti olevan seuraavan kukkulan laella. Mutta se olikin optinen harha: tupa olikin sen kukkulan takana olevalla toisella kukkulalla. Ja olikohan siinä välissä jokin pienempi välikukkulakin.

Rukan laskettelurinteet näkyvät jo kaukaisuudessa. Zoomaamalla voi juuri ja juuri erottaa myös Valtavaaran päivätuvan. Se ei kuitenkaan ole vielä tuolla kukkulalla vaan toisella sen takana.

Valtavaaran päivätupa alkaa lähestyä.

Tuvalla oli paljon päiväretkeilijöitä. Se onkin osa 6 km pitkää Valtavaaran huiputus -nimistä ympyrälenkkiä, joka sopii hyvin päiväretkelle.

Tuvan jälkeen oli vielä viimeinen, noin kolmen kilometrin rutistus Rukalle. Pahin nousu oli kuitenkin vielä edessä päin. Nimittäin Rukan hyppyrimäelle nousu. Siinä pakaraa alkoi jo nipistää. Oman kokemuksen mukaan luonnonpoluilla noustaan enemmän tai vähemmän sivuttain, vain harvoin nenä suoraan eteenpäin. Sen sijaan sorapintaisilla poluilla, kuten Rukan hyppyrimäellä, nenä osoittaa suoraan eteenpäin ja nousu on siten raskaampi.

Ylhäällä minulta kysyttiin "Miltäs nyt tuntuu?", johon vastasin, että haikealta. Kysyjä, vanhempi nainen, oli itsekin aikanaan kiertänyt Karhunkierroksen ja muuallakin vaellellut.

Sitten olinkin jo maalissa, Karhunkierroksen portilla, jossa kilometrikyltit sanovat: "Hautajärvi 82 km, Ruka 0 km". Tunsin sekä iloa (tein sen, pärjäsin itsekseni, pian suihkuun) että haikeutta (nyt se on jo ohi, mitäs nyt teen). Siitä olin kuitenkin varma, että ensi syksynä lähden uudestaan vaeltamaan.

Hotellille oli päätepisteeltä vain muutama sata metriä.

Rukalla

Levittelin tavarat hotellihuoneeseen kuivamaan ja lähdin ostoksille. Jossain kohdin vaeltaessa olin saanut päähäni, että Rukalla olisi Seppälä. Ei ole. Ja niistä vähistä kaupoista, joita siellä on, olivat monet kiinni näin sesongin ulkopuolella. Housut ja huulirasvan kuitenkin löysin.

Päätin myös käydä Rukan huipulla pyörähtämässä samalla hiellä, koska hotellin saunakaan ei ollut vielä lämpöisenä. Suihkun ja saunan jälkeen kävin syömässä kunnon rasvapljäjäyksen: kinkku-pepperoni-ananas -pizzan sekä letut mansikkahillolla ja jäätelöllä. Sain myös illallisseuraa eläkeläismiehestä, joka ei halunnut ruokailla yksin, eikä ravitolassa ollut muitakaan asiakkaita.

Illallisen jälkeen ajattelin, etten aamulla jaksa syödä mitään. Olin väärässä, sillä aamiainen meni yhtä hyvällä ruokahalulla!

Karhunkierros, 5. päivä

Harrisuvannon laavu - Mossorinvaara, n. 18 km (+risat)

Heräsin Emmin ja isovanhempien ääniin. Kylmän yön jälkeen aamu tuntui suorastaan lämpöiseltä. Bonuksena pääsin aamupalalle valmiin nuotion ääreen. Aamiaisen valmistunen ei meinannut onnistua, koska vesi ei ottanut kiehuakseen. Kaasupullon ravistelu auttoi hetken, mutta hönkää ei tuntunut olevan tarpeeksi. Pullossa ei ollut vikaa, koska myöhemmin päivällä se toimi taas moitteetta. Kenties neljän vuodenajan kaasu olisi ollut tarpeen. Odotteluun kyllästyneenä tyrkkäsin puurovesikattilan nuotioon kiehumaan. Huokaisin helpotuksesta, että edellisenä iltana olin keittänyt vielä kattilallisen juomavettä, vaikka olisi jo tehnyt mieli nukkumaan.

Pakkaamisen kanssa oli myös ongelmia. En ollut huomannut (tai sisäistänyt, olen kyllä lukenut asiasta), että kylmällä ulkoteltan sisäpintaan oli kondensoitunut vettä. Olisikohan auttanut, jos katon tuuletusaukot olisivat olleet auki? Läväytin märän ulkoteltan suoraan sisäteltan päälle niin, että sekin kastui. Kun kaikki oli pakattu ja oli aika kiinnittää makuualusta ja teltta rinkkaan, yksi pakkausremmeistä oli hukassa. Kiersin koko laavualueen, koska olin illalla retuutellut puoliavointa rinkkaa ympäri leiriä. Muistelin nähneeni hihnan edellisenä iltana ja laittaneeni sen talteen, tai ehkä se olikin se toinen hihna. Ei auttanut kuin alkaa purkaa rinkkaa. Hyvällä onnella se löytyi kuitenkin saman tien: olin laittanut sen talteen rinkan yläosan sisätaskuun.

Aamu ei alkanut parhaalla mahdollisella fiiliksellä, mutta pian lähdettyäni matkaan olin aivan haltioissani sumun verhoamasta maisemasta. Joki näytti mystiseltä ja tuntui kuin olisi kävellyt satumetsässä. Metsä oli täynnä valkoisia "untuvapalleroita", hämähäkin verkkoja.

Kun polku nousi korkeammalle, alkoi nähdä kosken kuohuja ensin puiden välistä ja sitten paremmin. Henkeäsalpaavan kaunista!

Siilastuvalle ehtiessäni lämpötila oli noussut sen verran, että suoritin vaatteidenvaihto-operaation: villahousut pois vaellushousujen alta ja fleece-takin alle vaihdoin t-paidan pitkähihaisen tilalle. Samalla päiväretkeläisiä alkoi tulla vastaan runsain mitoin, olihan aurinkoinen sunnuntai aamupäivä.

Siilastuvalta oli jo näkymä Jyrävän koskelle (näyttää putoukselta), eikä siitä ollut pitkä kosken ääreen.

Kun reitti erkanee Pieneltä karhunkierrokselta, maisemat muuttuvat tavanomaisemmiksi. Samalla myös poistutaan Oulangan kansallispuistosta ja se näkyi reitillä monin tavoin: kuljettavana oli sekä metsäautoteitä että oikeita sorateitä. Lisäksi vastaan tuli surullinen näky: hakkuualue. Kun oli neljä vuorokautta viettänyt metsässä, näky tuntui entistäkin surkeammalta.

Eräällä metsäautotiellä tuli vastaan poroja. Nämä porot eivät olleet yhtä säikkyjä kuin ensimmäisenä päivänä näkemäni, mutta pitivät kuitenkin välimatkaa ja tuijottivat epäluuloisena. Kun tie muuttui taas poluksi, kohtasin jälleen yhden poron. Istahdin polun varteen katselemaan sen touhuja. Toinenkin poro ilmestyi paikalle, seisoskeli hetken ja päästi pitkät pissat!

Vasa ja äitiporo.

Söin lounasta nimettömällä laavulla Kaukosuon lähettyvillä (ainoa laavu Pienen karhunkierroksen jälkeen ennen Porontimajokea). Vettä sai pienestä purosta. Vesi oli kirkasta ja kylmää, mutta epäilyttävien näköisten kasvien vuoksi keittelin veden huolella.

Matka jatkui, mutta sitten tulin risteykseen. Epämääräinen kyltti osoitti molempiin suuntiin. Edessäpäin näin kuitenkin oransseja reittimerkkejä puissa, joten jatkoin suoraan. Hetken matkan päässä tienvarressa nämä polut kuitenkin taas yhdistyivät. Tässä päässä oli "virallinen" reittikyltti, joka osoitti juuri sitä toista polkua.

Selasin ottamiani kuvia ja niiden kellonaikoja, ja totesin, että seuraava kilometrimerkki pitäisi tulla ihan kohta vastaan. Nämä kilometrimerkit mainitsin edellisen päivän kertomuksessa: ne näyttävät kilometrit Hautajärvelle ja Rukalle, ja niitä on reitillä kilometrin välein. Olin kuvannut ne kaikki. Harmittaisi, jos nyt jäisi yksi välistä. Jätin rinkan maahan ja kävin hölkkäämässä ringin, pituudeltaan noin puoli kilometriä. Ei ollut kylttiä jäänyt välistä. Mutta se oli heti tien toisella puolella.

Ja kaiken lisäksi myöhemmin Porontimajoen ja Ison kumpuvaaran välillä ei edes ollut näitä kilometrimerkkejä, jäi siis kolme kuitenkin kuvaamatta. Ja kotona huomasin, että sekä kolmantena että viimeisenä päivänä oli jäänyt kaksi kylttiä kuvaamatta. Täydellistä kokoelmaa en siis saanut.

Porontimajoella oli kaksi pientä tupaa, joista toinen oli osittain joen päällä.

Porontimajoen tuvalla pidin huilitauon. Kello taas riensi ja alkoi vaikuttaa epätodennäköiseltä, että ehtisin Suolammen laavulle. Plan B oli jäädä Kuikkalammen laavulle ja Plan C jonnekin laavujen välille. Oikein tai väärin, tai oikein väärin, oletan että kyseisellä alueella voi leiriytyä jokamiehen oikeuden nojalla, sillä alue ei kuulu Oulangan kansallispuistoon eikä Konttaiselta alkavaan luonnonsuojelualueeseen ja on siis "tavallista metsää". Varmuudenvuoksi keitin kattilallisen vettä, koska Plan C ei ollut veden äärellä ja laavuillakin (suo)veden houkuttelevuus oli kysymysmerkki.

Päätin kuitenkin yrittää Suolammen laavulle. Kiireissäni menin kuitenkin harhaan Porontimajoelta lähtiessäni ja tein puolen tunnin ylimääräisen lenkin. Karhunkierroksellakin voi siis eksyä!

Reitiltä harhautuminen ei johtunut vain kiirestä. Edellisenä iltana olin keskustellut Emmin isoisän kanssa reitin loppupätkästä, jonka hän aikoinaan oli mennyt. Muistin, että hän olisi sanonut, että Porontimajoen tupa ei ole ihan reitin varrella (myöhemmin aloin epäillä, että ehkä olikin puhe Suolammen laavusta). Kun reitiltä, leveältä metsäautotieltä, erkani polku tuvalle, ja se oli merkattu etäisyydellä 0,1 km, se vahvisti tuota virheellistä mielikuvaa. Karhunkierroksen reittikyltti ei ollut samassa yhteydessä, vaan ylhäällä, toisella puolen metsäautotietä, enkä huomannut sitä.

Tuvalla ihmettelin kuitenkin kilometrimerkkiä ja mietin, että olikohan jokin jäänyt välistä, kun en ollut käynyt kaikilla tuvilla kääntymässä.

Palattuani metsäautotielle en saanut mitään merkkiä virheestäni: Porontimajoen yli oli hyväkuntoinen silta ja tietä oli selvästi kuljettu paljon jalan, sillä märän kohdan viereen oli muodostunut sivupolku. Lisäksi tie kulki ylämäkeen, joten en tullut katsoneeksi, onko puissa reittimerkkejä. Tullessani teiden risteykseen aloin ihmetellä, sillä opasteita ei näkynyt missään. Onneksi minulla oli hyvä kartta mukana ja siitä sain selville, että reitti olisi jatkunut tuvalta eteenpäin! Ei olisi edes kuulunut ylittää Porontimajokea.

Ei mennyt "harharetki" täysin hukkaan: tällainen komea rungon tynkä oli matkan varrella.

Pian Porontimajoen jälkeen noustaan ensimmäiselle vaaralle ja puiden välistä saa esimakua upeista, avarista maisemista.

Kuikkalammen laavulla olin noin kuuden aikaan. Verrattuna ylipäätään mihin tahansa laavuihin, mutta erityisesti verrattuna Karhunkierroksen muihin laavuihin, tämä oli hirvittävä paikka. Se sijaitsi ihan tien vieressä (autokin meni ohi), maa oli soraa, Iso Kuikkalampi pilkotti ehkä hiukan yhdestä kohdin, ilta-aurinko ei enää paistanut laavulle, ilmassa pörräsi hyttysiä ja nuotiopaikkakin oli metallirenkula. Ajattelin, että jos jään tähän, niin tulee kyllä harvinaisen pitkä ja ikävä ilta.

Väsynein jaloin päätin jatkaa niin pitkälle kuin jaksan. Ja heti tulikin Isolle kumpuvaaralle kapuaminen eteen. Maisemat kaukaisuuteen olivat todella komeat ilta-auringon loisteessa. Kumpuvaaran jälkeen ylitetään suo. Kävely oli siinä vaiheessa muuttunut pelkäksi töpöttelyksi ja välillä tuntui, että kohta keikahdan pitkospuilta suohon. Onneksi en, sillä seuraavana päivänä kuulin, että kyseinen suo on yllättävän syvä: kepillä kokeiltaessa oli tullut ensin kasvikerros vastaan, mutta kun painoa laittoi kepin varaan lisään, upposi se todella syvälle.

Näkymiä Isolta kumpuvaaralta.

Ilta-auringon kultaama suo.

Pian suon jälkeen löytyi sopiva leiripaikka ilta-auringosta Mossorinvaaran kyljestä. Minulla oli vettä vain reilun litran verran, joten päätin jättää illallisen välistä ja säästää kaiken veden juomiseen. Iltakaakaon kyytipojaksi paahdoin loput vaahtokarkit ja söin lisäksi sipsejä, suolapähkinöitä ja suklaata. Nälkä ei onneksi ollut.

Vaahtokarkkien paahtaminen onnistuu trangiallakin! (Mutta älä laita liian lähelle liekkiä, syttyvät tuleen). Oksan pätkä löytyi maasta.

Olipas jälleen kerrassaan upea päivä!

Aamulla kastunut sisäteltta tuulettumassa. Kastumista ei kuitenkaan huomannut.

Päivän reitti

Reittikarttaan olen merkinnyt yöpymispaikat, lounaspaikan sekä Kuikkalammen ja Suolammen laavut. Kuvaa on lisäksi rajattu. Copyright Metsähallitus ja Maanmittauslaitos, julkaistu Metsähallituksen luvalla (s-posti 13.9.2016). Alkuperäinen kuva löytyy osoitteesta:http://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Esitteet/oulankafin.pdf

Karhunkierros, 4. päivä

Kulmakkopuron nuotiopaikka - Harrisuvannon laavu, 16 km

Nukuin todella hyvin ja taas melko pitkään. Leiriä purkaessa alkoi väkeä jo mennä ohi molempiin suuntiin, vastakkaiseen suuntaan jopa iso, noin kahdeksan hengen porukka.

Vihdoinkin sain puolukoita aamupuuroon! Tai ainakin muutaman puolukan... Päivisin napsin puolukoita kävellessä: olivat hyvä piristysruiske. Leiripaikkojen läheisyydestä niitä ei kuitenkaan aiemmin (eikä enää tämän jälkeen) löytynyt.

Hiuksia kammatessa totesin, että nyt hiukset ovat kyllä aika ällöt, joten letitin ne ja laitoin pipon päähän. Ja se pipo pysyikin sitten 2 vrk koko ajan päässä (siis ihan koko ajan!) kunnes viimeisenä aamuna jouduin korjailla lettiä, koska hiuksia oli päässyt karkaamaan.

Vaihteluna edellisen päivän helppokulkuisuudelle, tämän päiväiset polut olivat hitaampia. Aamupäivä oli myös oudon ruuhkainen: kaksi pariskuntaa paineli ohi.

Päivän kattaus: mutaa, kivikkoa ja portaita.

Puoliväli tuli vastaan ennen Jussinkämppää. Siinä piti pitää pakollinen kuvaussessio.

Puoliväli! 41 km Hautajärvelle ja 41 km Rukalle. Reitin varrelle oli kilometrin välein merkitty etäisyys Hautajärvelle ja Rukalle. Mutta ne ovat osa seuraavan päivän tarinaa.

Kello oli jo yksi kun ehdin Jussinkämpälle, joten pidin lounastauon siellä. Pihapiiri oli viihtyisä ja järvi kirkasvetinen. Haittapuolena on tosin se, että se on kiva uimapaikka niin ihmisille kuin koirille. Ja samalla juomavedenottopaikka. En ainakaan huomannut muita vaihtoehtoja. Vesi oli melko lämmintäkin, joten keittelin sitä tavallista huolellisemmin ainakin 10 minuuttia.

Mutta itse kämppä. Se on juuri sellainen kauhujeni autiotupa, jossa en missään nimessä haluaisi yöpyä: peräseinällä on koko seinän levyinen laveri ja oven molemmin puolin kapeammat. Eli kunnon siskonpetiin olisi mahdollisuus päästä!

Kirkasta vettä Jussinkämpällä, Kulmakkojärven rannalla.

Jussinkämpällä tapasin myös turkulaiskaksikon, joiden kanssa kuljin loppumatkan käytännössä melkeinpä yhdessä: koskaan ei yövytty samassa paikassa, mutta lähes kaikilla taukopaikoilla turkulaiset olivat lähdössä minun tullessani tai toisinpäin.

Ruskan poikasta suolla.

Hiukan ennen laavujen rypästä (kolme laavua kilometrin sisällä) polulle kuului kosken pauhua, mutta koskaan sitä ei päässyt näkemään. Ohi mentyäni se jäi harmittamaan sen verran, että palasin kurkkaamaan millainen se on. Olisi ehkä kannattanut jättää rinkka polun varteen, eikä lähteä sen kanssa ryömimään puunrunkojen ali. Housuihinkin tuli reikä, mutta onneksi vain sellaiseen ylimääräiseen lipareeseen.

Saaripuron "putous" kuuluu, mutta ei näy Karhunkierroksella.

Turhaan kuitenkin hötkyilin Saaripuron kanssa, sillä edessäpäin oli mahtavia maisemia!

Kitkajoen upeita maisemia.

Kitkajoen varrella oli komeita jyrkänteitä.

Kolmen laavun ryppään viimeisellä laavulla oli neljän hengen porukka vähintään yhtä monen koiran kanssa. He olivat tulossa vastakkaisesta suunnasta ja tytöt varoittivat, että edessä päin on vaikeakulkuista. Matkaa jatkaessani totesin polun olevan ihan kohtuullisen hyvä. Naureskelin itsekseni, etteivät he mistään vaikeakulkuisesta tiedä mitään. Hymy hyytyi kuitenkin pian. 

Polku kulki osittain ihan Kitkajoen vierustaa. Välillä sai pelätä tosissaan jokeen kierähtämistä, kun rinkan kanssa ja väsyneenä yritti tasapainoilla niillä poluilla. Jossain kohti joutui kävellä jyrkkää pengertä, kun polku oli jäänyt veden alle. Toisessa kohti puolestaan sai kiskoa itsensä puunrungon avulla askelman yli, kun se oli jo niin korkea, että ponnistusvaraa ei jäänyt.

Hiukan vetinen polku.

Aurinko alkaa jo laskea Kitkajoen varrella.

Kitkajokeen laskevan petäjikköpuron ylityksen jälkeen vilkaisin oikealla kohoavaa rinnettä ja huokaisin helpotuksesta, että ainakaan ei tarvitse kavuta sinne. Paitsi että tarvitsi. Mäen laella sain levähtämässä olleet turkulaiset kiinni ja he kertoivat jäävänsä ennen Pientä karhunkierrosta olevalle laavulle, kun itse oli menossa Pienen karhunkierroksen varteen Harrisuvannon laavulle.

Kello alkoi olla jo paljon, joten pidin vauhtia yllä niin, että turkulaiset olivat näkyvissä. Mutta kun he vain jatkoivat ja jatkoivat, aloin miettiä kuinkahan pitkä matka sitä itsellä on vielä edessä. Sitten olimmekin yhtäkkiä Pienen karhunkierroksen varressa. Polkua laavulle ei oltu merkitty (ainakaan selvästi) ja niinpä turkulaiset kävelivät sen ohi.

Kävimme kapuamassa 252-askelman portaat Kallioportin näköalapaikalle. Jostain syystä kuvittelin, että maisemat olisivat länteen päin, mutta ne olivatkin itään kohti Kitkajokea.

Kallioportin näköalatasanne. Ilta-auringon aiheuttama kontrasti alkoi olla jo liikaa digipokkarille.

Ohikulkijalta kuultuaan Harrisuvannon olevan ruuhkainen, turkulaiset päättivät jatkaa vielä Siilastuvalle. Päätin jäädä joka tapauksessa Harrisuvantoon. Loppujen lopuksi siellä ei edes ollut lisäkseni muita kuin 5-vuotias Emmi isovanhempineen ja kaksi oululaista poikaa. Siilastupa sen sijaan oli ollut täynnä ja pihassa oli ollut myös useita telttoja.

Harrisuvannon laavulle päästyäni kello oli melkein kahdeksan. Olin sekä väsynyt että nälkäinen. Kaikista vaelluspäivistä tämä oli uuvuttavin, kun taas toinen vaelluspäivä oli ollut fyysisesti raskain tottumattomuuden vuoksi.

Orientoituminen teki tiukkaa, sillä tuntui että ajatuskaan ei enää kulje. Päätin, että teltta on saatava pystyyn ensimmäisenä, vaikka ei olisi jaksanut, ja vasta sen jälkeen aloin kokkailla nuotion lämmössä puheliaan Emmin pitäessä seuraa.

Oltiin Emmin kanssa aika samiksia: molemmilla oli samanlainen pinkki spork, juotiin molemmat kaakaota ja paahdettiin nuotiossa vaahtokarkkeja (kaivoin omani esiin ruokaa odotellessani). Emmi ja isovanhemmat menivät kuitenkin nukkumaan ennen kuin ehdin syödä ruokaani, joten siirryin toisen nuotion ääreen, oululaisten seuraan.

Kello oli jo yli kymmenen kun menin nukkumaan. Kuulin, että yöllä on todennäköisesti revontulia. Nukuin kuitenkin onneni ohi niin tänä yönä kuin seuraavanakin.

Yöksi oli luvattu kylmää, joten puin toisenkin merinovillapaidan päälle ja laitoin myös toiset villasukat sekä kaulahuivin ja sormikkaat. Lämpötila painui lähelle nollaa, jos ei jopa pakkasen puolelle.

Päivän reitti

Reittikarttaan olen merkinnyt yöpymispaikat, lounaspaikan ja Kallioportin näköalapaikan. Kuvaa on lisäksi rajattu. Copyright Metsähallitus ja Maanmittauslaitos, julkaistu Metsähallituksen luvalla (s-posti 13.9.2016). Alkuperäinen kuva löytyy osoitteesta:http://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Esitteet/oulankafin.pdf

Karhunkierros, 3. päivä

Taivalkönkään tupa - Kulmakkopuron nuotiopaikka, 20km

Keskiyöllä heräsin rapinaan. Ikävät epäilykset rapinan aiheuttajasta osoittautuivat todeksi kun laitoin otsalamppuun valon ja näin hiiren puikahtavan piiloon. Jatkoin unia (taisin olla aika unen pöpperössä!).

Puoli kahdelta heräsin taas rapinaan. Ja siellä se hiiri taas vilisti karkuun. Nukuin laverilla seinänvieressä ja tavarat olivat levällään toisella puolellani. Hiiri juoksi minun ja seinän välissä olevasta parinkymmenen sentin raosta jalkopäässäni sijaitsevaan koloonsa (No, onneksi ei päältä juossut!). Laitoin otsalampun roikkumaan katosta ja jatkoin unia.

Ei auttanut valo, sillä jo puolen tunnin kuluttua heräsin jälleen rapinaan. Siinä vaiheessa tajusin ripustaa ruokakassin katosta roikkumaan. Hiiri kuitenkin palasi rapisuttelemaan ja totesin, etten enää pysty nukkumaan. Olin kuitenkin ansassa, sillä ulkona oli pilkkopimeää, enkä halunnut häiritä alakerrassa nukkuvia (jolleivat olleet jo heränneet kahteen semihuudahdukseen).

Tunnin päästä olin yhä hereillä ja istumassa kun hiiri yhtäkkiä ilmestyi siihen jalkopäässä olevan kolonsa eteen. Siinä se tuijotti suoraan silmiin hievahtamatta, mokomakin. Silloin sain tarpeekseni, pakkasin ruoat ja tarpeelliset tarvikkeet rinkkaan ja läksin tuvasta.  Otsalampun avulla selviydyin portaat ylös telttailupaikalle. Sain teltan pystyyn ongelmitta ja kello neljältä yöllä pääsin lopulta taas nukkumaan ja heräsin vasta puoli kahdeksalta. Aamu meni siis vähän pitkäksi, mutta päiväksi olin suunnitellut "vain" n. 16 km vaelluksen Ansakämpälle.

Saatuani teltan kasaan tupakaverit olivat jo tekemässä lähtöä. Pyysin anteeksi yöllistä kolisteluani ja he puolestaan pahoittelivat, etteivät olleet tulleet maininneeksi hiirtä, josta monet olivat vieraskirjaan kirjoittaneet. Heillä tavarat olivat olleet ripustettuina hiiren ulottumattomiin.

Ruokakassitarkistus paljasti, että hiiri oli tehnyt sormenmentävän reiän ruokapussiin ja edelleen minigrip-pussiin, jossa oli karkkia. Muissa ruokapakkauksissa ei onneksi näkynyt reikiä. Ilmeisesti tuvalla on kuitenkin hyvä apajat: hiiri näytti aika pulskalta, vaikka vikkelä olikin.

(Tämä hiiriepisodi taisi olla koko vaelluksen jännin juttu päätelleen siitä, kuinka paljon siitä kirjoitin!)

Taivalkönkäältä lähtiessä ylitetään kaksi riippusiltaa.

Tämän päiväiset polut olivat pääosin erittäin hyväkulkuisia. Leirintäalueen parkkipaikalla oli ekopiste ja jätin sinne siihen mennessä kertyneet roskat eli lähinnä muutamia minigrip-pusseja. Ihmettelin itsekseni, miksi olin pakannut mukaan normaalikokoisia roskapusseja. Mistä oikein kuvittelin jätettä tulevan?

Voiko tätä maantietä kutsua poluksi? Sivulla näkyy kaatuneita puita, joita kummastelin koko alkumatkan.

Leirintäalueella on myös mahdollisuus suihkuun. Olin mielessäni punninnut asiaa: ottaako hyöty tarjolla olevista palveluista sillä riskillä, että a) sen joutuu pitämään salassa tai b) saa kuulla kiusoittelua asiasta vai mennäkkö autenttisesti "tosivaeltajana" ilman suihkua. Leirintäalue on tähän aikaan vuodesta auki vain tilauksesta, eikä ketään näkynyt, niinpä kuljin (onneni) ohi.

Oulangan luontokeskuksella kävin oikeassa vesivessassa ja täytin vesipullon hanasta. Kello oli jo puoli kaksi, joten nälkä alkoi jo painaa. Kävelin eteenpäin jonkin matkaa ja pistin trangian pystyyn heti ensimmäisen sopivan paikan tullen. Ajattelin ehtiväni lounastaa ennen sadetta, jota oli luvattu kahdeksi. Mutta ei. Isoja piskoja alkoi tulla kesken kokkailujen ja sillä seurauksella makaronit jäivät vähän koviksi. Kokkaillessani sain paljon sekä iloisia tervehdyksiä että kummastuneita katseita, paikalla oli näet paljon päiväretkeilijöitä.

Lounas meni kovista makaroneista huolimatta hyvin, mutta hiukan harmitti, kun 700 metrin päästä tuli vastaan katettu nuotiopaikka! (Nuotiopaikalta eteenpäin, noin 300 metrin päässä, oli viitta telttailupaikalle, jota en ollut reittisuunnitelmia tehdessä huomannut).

Kiutakönkään punaisia kallioseinämiä.

Kiutaköngästä edelleen.

Sadetta jatkui vajaan tunnin verran, mutta se ei haitannut kun kävin ihastelemassa Kiutakönkään punaisia kallioita. Kiutakönkään jälkeen jokimaisemat muuttuivat rauhallisemmiksi. Oli oudon rauhoittavaa istahtaa katsomaan joen tyyntä virtausta lähes täydessä hiljaisuudessa.

Oulankajoki virtasi Kiutakönkään jälkeen rauhallisesti ja sitä oli rauhoittavaa katsoa.

Levähdin Merenojan nuotiopaikalla, joka oli viihtyisä muuten, mutta ei mielestäni telttailuun. Teki mieli liotella väsyneitä jalkoja kylmässä purossa, mutta sopivaa kohtaa ei ollut. Onneksi hetken matkan päästä tuli vastaan toinen puro, jossa pystyin liottamaan jalat vuorotellen. Jalkoja ei voinut pitää vedessä kauaa sillä nopeasti alkoi tuntua suonenvetoa. Sinänsä se oli hauska kokemus, mutta ei siitä apua ollut kuin hetkeksi.

Ansakämpän kohdalla pysähdyin rungolle istumaan ja miettimään vaihtoehtoja, itse kämpälle pitää mennä rinnettä alas joen rantaan. Kello oli vasta kuusi ja edeltävien kilometrien helppokulkuisuuden vuoksi virtaa tuntui vielä löytyvän. Lisäksi jatkaminen vähentäisi kilometrejä seuraavilta päiviltä. Päätin ottaa riskin ja mennä seuraavalle nuotiopaikalle Kulmakkopurolle (matkaa reilu 3 km). Riski ei koskenut ehtimistä tai jaksamista, vaan sitä onko nuotiopaikan lähellä käyttökelpoista vettä (kyseessä on reitin ensimmäinen telttailupaikka, joka ei ole joen varressa) ja onko siellä sopivaa leiriytymispaikkaa (mielessä oli edelleen Merenojan nuotiopaikka). Plan B olisi jatkaa Jussinkämpälle asti.

Polku Kulmakkopurolle oli aluksi tasainen ja nopea, mutta sitten eteen tuli piiiiitkä kurainen ylämäki. Mutta kannatti ehdottomasti jatkaa. Leiri oli viihtyisä, vettä sai purosta ja teltalle löytyi mukava paikka. Olin siellä yksin koko yön, kukaan ei sinä iltana mennyt enää edes ohi. 

Leiripaikan vieressä oli tällainen kummallisuus. Ihmettelin vähän, että miten se on muodostunut ja olisiko syytä olla huolissaan. Seuraavana päivänä näin kyltin, jossa sen tarina kerrottiin: 1900-luvun alussa tukkeja yritettiin uittaa Kulmakkopuroa pitkin, mutta vettä ei ollut riittävästi. Tässä jäljet.

Leiri pystyssä, tässä kelpaa yöpyä. Tuulettumassa olleet kamppeet keräsin yöksi telttaan.

Illallista kokkaillessani yritin sytyttää nuotion, mutta en onnistunut. Sain pienen tulen aikaan, mutta kun yritin laittaa katoksesta hakemiani pieniä puunkappaleita tuleen, syntyi vain savua. Tulentekoa pitää siis harjoitella! Nuotio olisi ollut kiva lisä tunnelman kannalta, mutta ei mitenkään tarpeellinen. Ilta ja yö olivat viileät, mutta vaatetta oli tarpeeksi päällä.

Mietiskelin myös minne ensin aamiaisella ja sitten Oulangan luontokeskuksella tapaamani isä ja kouluikäinen poika olivat joutuneet. Heidän oli tarkoitus ehtiä Jussinkämpälle asti, mutta he eivät mielestäni olleet menneet ohi. Myöhemmin kuulin muilta vaeltajilta, että he olivat menneet osan matkaa taksilla. He olivat varanneet vaellukseen liian vähän aikaa.

Päivän reitti

Reittikarttaan olen merkinnyt yöpymispaikat, lounaspaikan, Kiutäkönkään sekä Merenojan nuotiopaikan. Kuvaa on lisäksi rajattu. Copyright Metsähallitus ja Maanmittauslaitos, julkaistu Metsähallituksen luvalla (s-posti 13.9.2016). Alkuperäinen kuva löytyy osoitteesta: http://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Esitteet/oulankafin.pdf