Karhunkierros, 6. päivä

Mossorinvaara-Ruka, n. 9 km

Vaelluksen viimeisenä aamuna heräsin sateen ropinaan hiukan ennen seitsemää. Olisi ollut ihana jäädä loikoilemaan makuupussiin, mutta aloin silti tehdä lähtöä. Olin jo illalla pakannut mahdollisimman pitkälle, jotta aamulla lähtö tapahtuisi joutuisammin. Edessä olivat ylös-alas-ylös-alas -mäet, joista yksi sun toinen oli varoitellut vaelluksen varrella.

Aamupalaksi napostelin taas suolapähkinöitä ja suklaata, koska en halunnut "tuhlata" vähiä vesiä puuroon. Kun olin valmis poistumaan teltasta, oli sadekin jo lakannut. Rullaillessani telttaa kuulin oksan räsähdyksen ja katsoessani ylös näin poroja ihan lähellä edessäni.

Porot kulkivat telttapaikan ohi.

Hyvää huomenta Mossorinvaaralta!

Ensimmäisenä haasteena oli Konttaiselle kapuaminen, mutta se tuntui kevyeltä tuorein jaloin.

Konttainen

Iso kumpuvaara Konttaiselta kuvattuna. Tuolta minä olen tullut!

Konttaisen jälkeen oli nousu Valtavaaralle ja loppumatka kuljettiinkin pitkin Valtavaaran harjannetta Rukalle asti.

Maisemia Valtavaaralta.

Valtavaaran pohjoispäässä sijaitsevalla Suolammen laavulla oli jopa ruuhkaa: osa oli vasta heräilemässä, toiset olivat lähteneet liikkeelle Porontimajoelta jo aamuvarhaisella.

Valmistin edellisenä päivänä syömättä jääneen illalliseni ja keitin kattilallisen juomavettä. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla jouduin juomaan vettä, joka ei ollut ehtinyt jäähtyä keittämisen jälkeen. Juomaveden jäähtymättömyys ei ollut kuitenkaan ongelma: sää oli tuulinen ja lämmin vesi maistui oikein hyvältä.

Laituri Suolammen laavulla.

Onneksi en katsonut Suolammen vettä tarkemmin ennen kokkailuja. Olisi voinut jäädä väliin, sillä sen verran ällöttivät vesikovakuoriaiset (sukeltajat), joita en ole ennen nähnyt.

Valtavaaran poluilla riitti kapuamista. Jyrkimmissä kohdissa oli laitettu köysikaide avuksi. En kuitenkaan kokenut reittiä niin raskaaksi kuin oli peloteltu. Se on kuitenkin yksilöllistä: minulla auttoivat juoksuharrastus ja salitreenit. Alamäissä piti kuitenkin hiukan varoa, sillä se oli raskasta polville ja lisäksi rinkan paino heilutti tasapainoa (verrattuna ylämäkiin, joissa pienessä etukumarassa rinkan painon sai selän päälle).

Alamäkeä ja ylämäkeä köyden avulla.

Reitti on todellakin yhtenään ylös ja alas menoa. Yhdessä kohdin Valtavaaran päivätupa näytti olevan seuraavan kukkulan laella. Mutta se olikin optinen harha: tupa olikin sen kukkulan takana olevalla toisella kukkulalla. Ja olikohan siinä välissä jokin pienempi välikukkulakin.

Rukan laskettelurinteet näkyvät jo kaukaisuudessa. Zoomaamalla voi juuri ja juuri erottaa myös Valtavaaran päivätuvan. Se ei kuitenkaan ole vielä tuolla kukkulalla vaan toisella sen takana.

Valtavaaran päivätupa alkaa lähestyä.

Tuvalla oli paljon päiväretkeilijöitä. Se onkin osa 6 km pitkää Valtavaaran huiputus -nimistä ympyrälenkkiä, joka sopii hyvin päiväretkelle.

Tuvan jälkeen oli vielä viimeinen, noin kolmen kilometrin rutistus Rukalle. Pahin nousu oli kuitenkin vielä edessä päin. Nimittäin Rukan hyppyrimäelle nousu. Siinä pakaraa alkoi jo nipistää. Oman kokemuksen mukaan luonnonpoluilla noustaan enemmän tai vähemmän sivuttain, vain harvoin nenä suoraan eteenpäin. Sen sijaan sorapintaisilla poluilla, kuten Rukan hyppyrimäellä, nenä osoittaa suoraan eteenpäin ja nousu on siten raskaampi.

Ylhäällä minulta kysyttiin "Miltäs nyt tuntuu?", johon vastasin, että haikealta. Kysyjä, vanhempi nainen, oli itsekin aikanaan kiertänyt Karhunkierroksen ja muuallakin vaellellut.

Sitten olinkin jo maalissa, Karhunkierroksen portilla, jossa kilometrikyltit sanovat: "Hautajärvi 82 km, Ruka 0 km". Tunsin sekä iloa (tein sen, pärjäsin itsekseni, pian suihkuun) että haikeutta (nyt se on jo ohi, mitäs nyt teen). Siitä olin kuitenkin varma, että ensi syksynä lähden uudestaan vaeltamaan.

Hotellille oli päätepisteeltä vain muutama sata metriä.

Rukalla

Levittelin tavarat hotellihuoneeseen kuivamaan ja lähdin ostoksille. Jossain kohdin vaeltaessa olin saanut päähäni, että Rukalla olisi Seppälä. Ei ole. Ja niistä vähistä kaupoista, joita siellä on, olivat monet kiinni näin sesongin ulkopuolella. Housut ja huulirasvan kuitenkin löysin.

Päätin myös käydä Rukan huipulla pyörähtämässä samalla hiellä, koska hotellin saunakaan ei ollut vielä lämpöisenä. Suihkun ja saunan jälkeen kävin syömässä kunnon rasvapljäjäyksen: kinkku-pepperoni-ananas -pizzan sekä letut mansikkahillolla ja jäätelöllä. Sain myös illallisseuraa eläkeläismiehestä, joka ei halunnut ruokailla yksin, eikä ravitolassa ollut muitakaan asiakkaita.

Illallisen jälkeen ajattelin, etten aamulla jaksa syödä mitään. Olin väärässä, sillä aamiainen meni yhtä hyvällä ruokahalulla!