Nukuin todella hyvin ja taas melko pitkään. Leiriä purkaessa alkoi väkeä jo mennä ohi molempiin suuntiin, vastakkaiseen suuntaan jopa iso, noin kahdeksan hengen porukka.
Hiuksia kammatessa totesin, että nyt hiukset ovat kyllä aika ällöt, joten letitin ne ja laitoin pipon päähän. Ja se pipo pysyikin sitten 2 vrk koko ajan päässä (siis ihan koko ajan!) kunnes viimeisenä aamuna jouduin korjailla lettiä, koska hiuksia oli päässyt karkaamaan.
Vaihteluna edellisen päivän helppokulkuisuudelle, tämän päiväiset polut olivat hitaampia. Aamupäivä oli myös oudon ruuhkainen: kaksi pariskuntaa paineli ohi.
Päivän kattaus: mutaa, kivikkoa ja portaita. |
Puoliväli tuli vastaan ennen Jussinkämppää. Siinä piti pitää pakollinen kuvaussessio.
Puoliväli! 41 km Hautajärvelle ja 41 km Rukalle. Reitin varrelle oli kilometrin välein merkitty etäisyys Hautajärvelle ja Rukalle. Mutta ne ovat osa seuraavan päivän tarinaa. |
Kello oli jo yksi kun ehdin Jussinkämpälle, joten pidin lounastauon siellä. Pihapiiri oli viihtyisä ja järvi kirkasvetinen. Haittapuolena on tosin se, että se on kiva uimapaikka niin ihmisille kuin koirille. Ja samalla juomavedenottopaikka. En ainakaan huomannut muita vaihtoehtoja. Vesi oli melko lämmintäkin, joten keittelin sitä tavallista huolellisemmin ainakin 10 minuuttia.
Mutta itse kämppä. Se on juuri sellainen kauhujeni autiotupa, jossa en missään nimessä haluaisi yöpyä: peräseinällä on koko seinän levyinen laveri ja oven molemmin puolin kapeammat. Eli kunnon siskonpetiin olisi mahdollisuus päästä!
Kirkasta vettä Jussinkämpällä, Kulmakkojärven rannalla. |
Jussinkämpällä tapasin myös turkulaiskaksikon, joiden kanssa kuljin loppumatkan käytännössä melkeinpä yhdessä: koskaan ei yövytty samassa paikassa, mutta lähes kaikilla taukopaikoilla turkulaiset olivat lähdössä minun tullessani tai toisinpäin.
Ruskan poikasta suolla. |
Hiukan ennen laavujen rypästä (kolme laavua kilometrin sisällä) polulle kuului kosken pauhua, mutta koskaan sitä ei päässyt näkemään. Ohi mentyäni se jäi harmittamaan sen verran, että palasin kurkkaamaan millainen se on. Olisi ehkä kannattanut jättää rinkka polun varteen, eikä lähteä sen kanssa ryömimään puunrunkojen ali. Housuihinkin tuli reikä, mutta onneksi vain sellaiseen ylimääräiseen lipareeseen.
Saaripuron "putous" kuuluu, mutta ei näy Karhunkierroksella. |
Turhaan kuitenkin hötkyilin Saaripuron kanssa, sillä edessäpäin oli mahtavia maisemia!
Kitkajoen upeita maisemia. |
Kitkajoen varrella oli komeita jyrkänteitä. |
Kolmen laavun ryppään viimeisellä laavulla oli neljän hengen porukka vähintään yhtä monen koiran kanssa. He olivat tulossa vastakkaisesta suunnasta ja tytöt varoittivat, että edessä päin on vaikeakulkuista. Matkaa jatkaessani totesin polun olevan ihan kohtuullisen hyvä. Naureskelin itsekseni, etteivät he mistään vaikeakulkuisesta tiedä mitään. Hymy hyytyi kuitenkin pian.
Polku kulki osittain ihan Kitkajoen vierustaa. Välillä sai pelätä tosissaan jokeen kierähtämistä, kun rinkan kanssa ja väsyneenä yritti tasapainoilla niillä poluilla. Jossain kohti joutui kävellä jyrkkää pengertä, kun polku oli jäänyt veden alle. Toisessa kohti puolestaan sai kiskoa itsensä puunrungon avulla askelman yli, kun se oli jo niin korkea, että ponnistusvaraa ei jäänyt.
Hiukan vetinen polku. |
Aurinko alkaa jo laskea Kitkajoen varrella. |
Kitkajokeen laskevan petäjikköpuron ylityksen jälkeen vilkaisin oikealla kohoavaa rinnettä ja huokaisin helpotuksesta, että ainakaan ei tarvitse kavuta sinne. Paitsi että tarvitsi. Mäen laella sain levähtämässä olleet turkulaiset kiinni ja he kertoivat jäävänsä ennen Pientä karhunkierrosta olevalle laavulle, kun itse oli menossa Pienen karhunkierroksen varteen Harrisuvannon laavulle.
Kello alkoi olla jo paljon, joten pidin vauhtia yllä niin, että turkulaiset olivat näkyvissä. Mutta kun he vain jatkoivat ja jatkoivat, aloin miettiä kuinkahan pitkä matka sitä itsellä on vielä edessä. Sitten olimmekin yhtäkkiä Pienen karhunkierroksen varressa. Polkua laavulle ei oltu merkitty (ainakaan selvästi) ja niinpä turkulaiset kävelivät sen ohi.
Kävimme kapuamassa 252-askelman portaat Kallioportin näköalapaikalle. Jostain syystä kuvittelin, että maisemat olisivat länteen päin, mutta ne olivatkin itään kohti Kitkajokea.
Kallioportin näköalatasanne. Ilta-auringon aiheuttama kontrasti alkoi olla jo liikaa digipokkarille. |
Ohikulkijalta kuultuaan Harrisuvannon olevan ruuhkainen, turkulaiset päättivät jatkaa vielä Siilastuvalle. Päätin jäädä joka tapauksessa Harrisuvantoon. Loppujen lopuksi siellä ei edes ollut lisäkseni muita kuin 5-vuotias Emmi isovanhempineen ja kaksi oululaista poikaa. Siilastupa sen sijaan oli ollut täynnä ja pihassa oli ollut myös useita telttoja.
Harrisuvannon laavulle päästyäni kello oli melkein kahdeksan. Olin sekä väsynyt että nälkäinen. Kaikista vaelluspäivistä tämä oli uuvuttavin, kun taas toinen vaelluspäivä oli ollut fyysisesti raskain tottumattomuuden vuoksi.
Orientoituminen teki tiukkaa, sillä tuntui että ajatuskaan ei enää kulje. Päätin, että teltta on saatava pystyyn ensimmäisenä, vaikka ei olisi jaksanut, ja vasta sen jälkeen aloin kokkailla nuotion lämmössä puheliaan Emmin pitäessä seuraa.
Oltiin Emmin kanssa aika samiksia: molemmilla oli samanlainen pinkki spork, juotiin molemmat kaakaota ja paahdettiin nuotiossa vaahtokarkkeja (kaivoin omani esiin ruokaa odotellessani). Emmi ja isovanhemmat menivät kuitenkin nukkumaan ennen kuin ehdin syödä ruokaani, joten siirryin toisen nuotion ääreen, oululaisten seuraan.
Kello oli jo yli kymmenen kun menin nukkumaan. Kuulin, että yöllä on todennäköisesti revontulia. Nukuin kuitenkin onneni ohi niin tänä yönä kuin seuraavanakin.
Yöksi oli luvattu kylmää, joten puin toisenkin merinovillapaidan päälle ja laitoin myös toiset villasukat sekä kaulahuivin ja sormikkaat. Lämpötila painui lähelle nollaa, jos ei jopa pakkasen puolelle.
Päivän reitti
Reittikarttaan olen merkinnyt yöpymispaikat, lounaspaikan ja Kallioportin näköalapaikan. Kuvaa on lisäksi rajattu. Copyright Metsähallitus ja Maanmittauslaitos, julkaistu Metsähallituksen luvalla (s-posti 13.9.2016). Alkuperäinen kuva löytyy osoitteesta:http://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Esitteet/oulankafin.pdf |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti