Karhunkierros, 1.päivä

Hautajärvi - Perttumakosken laavu, n. 6 km

Kun lentokenttäbussi jätti minut Hautajärvellä Karhunkierroksen luontotalolle, tuntui vielä epätodelliselta, että tässä sitä ollaan lähdössä usean päivän vaellukselle. Minä, joka olen sitten lapsuuden viettänyt vain kaksi yötä teltassa ja nekin tänä kesänä.

Noudin kahvilasta etukäteen varaamani kaasupullot. Kaikki kävi niin nopeasti, että bussimatkalla haaveilemani munkki jäi saamatta, vaikka näin ison laatikollisen munkkirinkilöitä myyjän selän takana. (Ja vaeltaessa olikin kiva miettiä, miten hyvältä se rinkilä olisi maistunut iltakaakaon kanssa).

Alku oli kuin lämmittelyä tulevalle: metsää, suota, joen ylitys tietä pitkin, riippusilta. Maisemat olivat hienoja, mutta eivät mitenkään erikoisia, ja mietin, että tällaistako täällä nyt on. Väkeä tuli vastaan ja meni ohi. Loppureissusta ei sellaista väenpaljoutta ollutkaan.

Sudenkorentoja oli pitkospuilla matkaseurana.

Olin toivonut näkeväni matkalla poroja ja pian näinkin kaksi. Ne olivat todella säikkyjä ja hetken tuijotettuaan juoksivat karkuun ennen kuin ehdin kaivaa kameraa esiin. Jokin pikkuelukkakin juoksi polun yli ja innoissani kuvailin sitä, ennen kuin tajusin, että elukka oli kadonnut ja kuivailin vain kuivunutta lehteä.

Reissun ensimmäinen säikähdys: "kuollut poro lehtiin hautautuneena". No ei ollut, mutta vieläkin ihmettelen tuota karvaa.

Parin tunnin kävelemisen jälkeen saavuin Perttumakosken laavulle. Päivän vaellus oli lyhyt ja hyvää lämmittelyä tulevaan. Laavu oli viihtyisä ja ihan joen äärellä.

Maisema Perttumakosken laavulta.

Olen lukenut, että leiripaikalle saavuttaessa ensimmäisenä kannattaa pistää teltta pystyyn, kun vielä jaksaa. Siispä leiripaikan etsintään. Laavun lähellä oli kolme, neljä selvää telttapaikkaa, joissa ei kasvanut mustikanvarpuja. Ongelmaksi tuli kuitenkin puut. Metsässä oli paljon kaatuneita puita ja osa leiripaikoista oli sellaisissa paikoissa, joissa oli vaara jäädä kaatuvan puun alle (olivat jo osittain kallellaan). Mietin melko kauan mihin uskallan telttani pystyttää. Lopulta löysin (mielestäni) sopivan paikan ja laitoin teltan pystyyn.

Parin ensimmäisen päivän aikana reitin varrella oli paljon kaatuneita puita, joista kaarnat olivat irronneet.

Aloitin valmistamaan illallista, Pasta bolognesea. Tarvikkeita unohtui teltalle ja jouduin kulkemaan edestakaisin hakemassa sitä sun tätä (teltta oli 10-20 metrin päässä laavulta). Sama ongelma oli oikeastaan koko reissun: koskaan ei kerralla muistanut kaikkia tarvikkeita.

Yhdellä näistä hakureissuista näin porokaksikon uudemman kerran, olivat ilmeisesti tulleet tarkastamaan leirin. Kokkailujen aikana laavulle saapui vanhempi pariskunta ja sain heistä juttuseuraa.

Pasta bolognese oli ensimmäinen trangialla kokkaamani ruoka. Onnistuin ensin kiehauttamaan sen yli ja lopuksi se paloi vielä pohjaan. Sen jälkeen kokkailut hoituivat ilman kantta ja pienemmällä liekillä. Veden keitin kuitenkin kannen kanssa.

Iltakaakaon ja nuotiossa paahdettujen vaahtokarkkien jälkeen oli aika käydä levolle. Kello oli vasta hiukan yli yhdeksän, mutta pimeän tullessa oli hyvä käydä nukkumaan.