Heräsin Emmin ja isovanhempien ääniin. Kylmän yön jälkeen aamu tuntui suorastaan lämpöiseltä. Bonuksena pääsin aamupalalle valmiin nuotion ääreen. Aamiaisen valmistunen ei meinannut onnistua, koska vesi ei ottanut kiehuakseen. Kaasupullon ravistelu auttoi hetken, mutta hönkää ei tuntunut olevan tarpeeksi. Pullossa ei ollut vikaa, koska myöhemmin päivällä se toimi taas moitteetta. Kenties neljän vuodenajan kaasu olisi ollut tarpeen. Odotteluun kyllästyneenä tyrkkäsin puurovesikattilan nuotioon kiehumaan. Huokaisin helpotuksesta, että edellisenä iltana olin keittänyt vielä kattilallisen juomavettä, vaikka olisi jo tehnyt mieli nukkumaan.
Pakkaamisen kanssa oli myös ongelmia. En ollut huomannut (tai sisäistänyt, olen kyllä lukenut asiasta), että kylmällä ulkoteltan sisäpintaan oli kondensoitunut vettä. Olisikohan auttanut, jos katon tuuletusaukot olisivat olleet auki? Läväytin märän ulkoteltan suoraan sisäteltan päälle niin, että sekin kastui. Kun kaikki oli pakattu ja oli aika kiinnittää makuualusta ja teltta rinkkaan, yksi pakkausremmeistä oli hukassa. Kiersin koko laavualueen, koska olin illalla retuutellut puoliavointa rinkkaa ympäri leiriä. Muistelin nähneeni hihnan edellisenä iltana ja laittaneeni sen talteen, tai ehkä se olikin se toinen hihna. Ei auttanut kuin alkaa purkaa rinkkaa. Hyvällä onnella se löytyi kuitenkin saman tien: olin laittanut sen talteen rinkan yläosan sisätaskuun.
Aamu ei alkanut parhaalla mahdollisella fiiliksellä, mutta pian lähdettyäni matkaan olin aivan haltioissani sumun verhoamasta maisemasta. Joki näytti mystiseltä ja tuntui kuin olisi kävellyt satumetsässä. Metsä oli täynnä valkoisia "untuvapalleroita", hämähäkin verkkoja.
Kun polku nousi korkeammalle, alkoi nähdä kosken kuohuja ensin puiden välistä ja sitten paremmin. Henkeäsalpaavan kaunista!
Siilastuvalle ehtiessäni lämpötila oli noussut sen verran, että suoritin vaatteidenvaihto-operaation: villahousut pois vaellushousujen alta ja fleece-takin alle vaihdoin t-paidan pitkähihaisen tilalle. Samalla päiväretkeläisiä alkoi tulla vastaan runsain mitoin, olihan aurinkoinen sunnuntai aamupäivä.
Siilastuvalta oli jo näkymä Jyrävän koskelle (näyttää putoukselta), eikä siitä ollut pitkä kosken ääreen.
Kun reitti erkanee Pieneltä karhunkierrokselta, maisemat muuttuvat tavanomaisemmiksi. Samalla myös poistutaan Oulangan kansallispuistosta ja se näkyi reitillä monin tavoin: kuljettavana oli sekä metsäautoteitä että oikeita sorateitä. Lisäksi vastaan tuli surullinen näky: hakkuualue. Kun oli neljä vuorokautta viettänyt metsässä, näky tuntui entistäkin surkeammalta.
Eräällä metsäautotiellä tuli vastaan poroja. Nämä porot eivät olleet yhtä säikkyjä kuin ensimmäisenä päivänä näkemäni, mutta pitivät kuitenkin välimatkaa ja tuijottivat epäluuloisena. Kun tie muuttui taas poluksi, kohtasin jälleen yhden poron. Istahdin polun varteen katselemaan sen touhuja. Toinenkin poro ilmestyi paikalle, seisoskeli hetken ja päästi pitkät pissat!
Vasa ja äitiporo. |
Söin lounasta nimettömällä laavulla Kaukosuon lähettyvillä (ainoa laavu Pienen karhunkierroksen jälkeen ennen Porontimajokea). Vettä sai pienestä purosta. Vesi oli kirkasta ja kylmää, mutta epäilyttävien näköisten kasvien vuoksi keittelin veden huolella.
Matka jatkui, mutta sitten tulin risteykseen. Epämääräinen kyltti osoitti molempiin suuntiin. Edessäpäin näin kuitenkin oransseja reittimerkkejä puissa, joten jatkoin suoraan. Hetken matkan päässä tienvarressa nämä polut kuitenkin taas yhdistyivät. Tässä päässä oli "virallinen" reittikyltti, joka osoitti juuri sitä toista polkua.
Selasin ottamiani kuvia ja niiden kellonaikoja, ja totesin, että seuraava kilometrimerkki pitäisi tulla ihan kohta vastaan. Nämä kilometrimerkit mainitsin edellisen päivän kertomuksessa: ne näyttävät kilometrit Hautajärvelle ja Rukalle, ja niitä on reitillä kilometrin välein. Olin kuvannut ne kaikki. Harmittaisi, jos nyt jäisi yksi välistä. Jätin rinkan maahan ja kävin hölkkäämässä ringin, pituudeltaan noin puoli kilometriä. Ei ollut kylttiä jäänyt välistä. Mutta se oli heti tien toisella puolella.
Ja kaiken lisäksi myöhemmin Porontimajoen ja Ison kumpuvaaran välillä ei edes ollut näitä kilometrimerkkejä, jäi siis kolme kuitenkin kuvaamatta. Ja kotona huomasin, että sekä kolmantena että viimeisenä päivänä oli jäänyt kaksi kylttiä kuvaamatta. Täydellistä kokoelmaa en siis saanut.
Porontimajoella oli kaksi pientä tupaa, joista toinen oli osittain joen päällä. |
Porontimajoen tuvalla pidin huilitauon. Kello taas riensi ja alkoi vaikuttaa epätodennäköiseltä, että ehtisin Suolammen laavulle. Plan B oli jäädä Kuikkalammen laavulle ja Plan C jonnekin laavujen välille. Oikein tai väärin, tai oikein väärin, oletan että kyseisellä alueella voi leiriytyä jokamiehen oikeuden nojalla, sillä alue ei kuulu Oulangan kansallispuistoon eikä Konttaiselta alkavaan luonnonsuojelualueeseen ja on siis "tavallista metsää". Varmuudenvuoksi keitin kattilallisen vettä, koska Plan C ei ollut veden äärellä ja laavuillakin (suo)veden houkuttelevuus oli kysymysmerkki.
Päätin kuitenkin yrittää Suolammen laavulle. Kiireissäni menin kuitenkin harhaan Porontimajoelta lähtiessäni ja tein puolen tunnin ylimääräisen lenkin. Karhunkierroksellakin voi siis eksyä!
Reitiltä harhautuminen ei johtunut vain kiirestä. Edellisenä iltana olin keskustellut Emmin isoisän kanssa reitin loppupätkästä, jonka hän aikoinaan oli mennyt. Muistin, että hän olisi sanonut, että Porontimajoen tupa ei ole ihan reitin varrella (myöhemmin aloin epäillä, että ehkä olikin puhe Suolammen laavusta). Kun reitiltä, leveältä metsäautotieltä, erkani polku tuvalle, ja se oli merkattu etäisyydellä 0,1 km, se vahvisti tuota virheellistä mielikuvaa. Karhunkierroksen reittikyltti ei ollut samassa yhteydessä, vaan ylhäällä, toisella puolen metsäautotietä, enkä huomannut sitä.
Tuvalla ihmettelin kuitenkin kilometrimerkkiä ja mietin, että olikohan jokin jäänyt välistä, kun en ollut käynyt kaikilla tuvilla kääntymässä.
Palattuani metsäautotielle en saanut mitään merkkiä virheestäni: Porontimajoen yli oli hyväkuntoinen silta ja tietä oli selvästi kuljettu paljon jalan, sillä märän kohdan viereen oli muodostunut sivupolku. Lisäksi tie kulki ylämäkeen, joten en tullut katsoneeksi, onko puissa reittimerkkejä. Tullessani teiden risteykseen aloin ihmetellä, sillä opasteita ei näkynyt missään. Onneksi minulla oli hyvä kartta mukana ja siitä sain selville, että reitti olisi jatkunut tuvalta eteenpäin! Ei olisi edes kuulunut ylittää Porontimajokea.
Ei mennyt "harharetki" täysin hukkaan: tällainen komea rungon tynkä oli matkan varrella. |
Pian Porontimajoen jälkeen noustaan ensimmäiselle vaaralle ja puiden välistä saa esimakua upeista, avarista maisemista.
Kuikkalammen laavulla olin noin kuuden aikaan. Verrattuna ylipäätään mihin tahansa laavuihin, mutta erityisesti verrattuna Karhunkierroksen muihin laavuihin, tämä oli hirvittävä paikka. Se sijaitsi ihan tien vieressä (autokin meni ohi), maa oli soraa, Iso Kuikkalampi pilkotti ehkä hiukan yhdestä kohdin, ilta-aurinko ei enää paistanut laavulle, ilmassa pörräsi hyttysiä ja nuotiopaikkakin oli metallirenkula. Ajattelin, että jos jään tähän, niin tulee kyllä harvinaisen pitkä ja ikävä ilta.
Väsynein jaloin päätin jatkaa niin pitkälle kuin jaksan. Ja heti tulikin Isolle kumpuvaaralle kapuaminen eteen. Maisemat kaukaisuuteen olivat todella komeat ilta-auringon loisteessa. Kumpuvaaran jälkeen ylitetään suo. Kävely oli siinä vaiheessa muuttunut pelkäksi töpöttelyksi ja välillä tuntui, että kohta keikahdan pitkospuilta suohon. Onneksi en, sillä seuraavana päivänä kuulin, että kyseinen suo on yllättävän syvä: kepillä kokeiltaessa oli tullut ensin kasvikerros vastaan, mutta kun painoa laittoi kepin varaan lisään, upposi se todella syvälle.
Näkymiä Isolta kumpuvaaralta. |
Ilta-auringon kultaama suo. |
Pian suon jälkeen löytyi sopiva leiripaikka ilta-auringosta Mossorinvaaran kyljestä. Minulla oli vettä vain reilun litran verran, joten päätin jättää illallisen välistä ja säästää kaiken veden juomiseen. Iltakaakaon kyytipojaksi paahdoin loput vaahtokarkit ja söin lisäksi sipsejä, suolapähkinöitä ja suklaata. Nälkä ei onneksi ollut.
Vaahtokarkkien paahtaminen onnistuu trangiallakin! (Mutta älä laita liian lähelle liekkiä, syttyvät tuleen). Oksan pätkä löytyi maasta. |
Olipas jälleen kerrassaan upea päivä!
Aamulla kastunut sisäteltta tuulettumassa. Kastumista ei kuitenkaan huomannut. |
Päivän reitti
Reittikarttaan olen merkinnyt yöpymispaikat, lounaspaikan sekä Kuikkalammen ja Suolammen laavut. Kuvaa on lisäksi rajattu. Copyright Metsähallitus ja Maanmittauslaitos, julkaistu Metsähallituksen luvalla (s-posti 13.9.2016). Alkuperäinen kuva löytyy osoitteesta:http://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Esitteet/oulankafin.pdf |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti