Karhunkierros, elämäni ensimmäinen vaellus

Elämäni ensimmäinen vaellus, Karhunkierros, on nyt takana. Elo-syyskuun vaihteessa tarvoin 82 km + risat Hautajärveltä Rukalle. Vaikka välillä askel painoi, oli reissu niin upea, että on pakko päästä vaeltamaan vielä uudestaankin.

Ajatus vaelluksesta ja erityisesti Karhunkierroksesta on ollut mielessä jo vuosia, mutta ei ole koskaan konkretisoitunut: Miten sinne pääsee? Kenen kanssa menen? En ole mikään eränainen! Rinkka painaa ja on epämukavaa! Teltassa ei ole kiva nukkua! Siellä ei pääse suihkuun!

Viime keväänä päätin, että tänä syksynä menen Karhunkierrokselle. Luotin siihen, että kaikki ongelmat kyllä ratkeavat tavalla tai toisella. Niin kuin ne sitten ratkesivatkin.

Varusteiden hankinta ja testaus

Valmistautuminen reissuun alkoi lähes saman tien päätöksen synnyttyä. Tutkin netissä toisten varustelistoja ja kokosin niistä oman. Koetin pitää kohtuuden, ettei rinkka painaisi liikaa, mutta painoihan se! Rinkka ja suuri osa vaatteista minulla jo oli, mutta lähes kaikki muu oli ostettava: teltta, makuupussi, trangia jne.

Kesän mittaan ehdin testata telttaa ja makuupussia kahden yön verran, joista toinen oli sateinen ja tuulinen Lappee-Jukola (teltta piti sadetta ja oli todella mukava nukkua). Trangiaa testasin vain keittämällä kattilallisen vettä. Ruuistakin ehdin lopulta testata vain yhden. Aika tuntuikin yhtäkkiä loppuvan kesken.

Matkaseura

Olin päättänyt, että lähden reissuun vaikka yksin, joten mitään paineita ei ollut matkaseuran löytämiseksi. Kukaan ystävistäni ei ollut kiinnostunut lähtemään vaellukselle. Veljeni kuitenkin oli, ja hän oli tulossa vielä pari viikkoa ennen lähtöhetkeä. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja lähdin matkaan yksin.

Varsinaisesti yksin ei reissussa kuitenkaan tarvinnut olla. Kävellessä sai olla lähes kokonaan yksin (Pientä karhunkierrosta lukuun ottamatta), mutta taukopaikoilla ja iltaisin sai kyllä puhekiintiön täytettyä.

Monet kysyivätkin, että kuinka olen voinut lähteä yksin. Useimmat kysyjistä sanoivat, etteivät kestäisi yksinoloa. Vaikka toisaalta olisi ollut kiva jakaa kokemus jonkun kanssa, oli yksin vaeltamisessa omat etunsa. Sai mennä juuri niin hitaasti tai nopeasti kun kulloinkin halusi, pysähtyä silloin kun huvitti, pystyi kuuntelemaan metsän ääniä ja vielä nukkua rauhassa niin pitkään kuin jaksoi. Toisin sanoen: kaikki sujui itselle sopivan rytmin mukaan. Seuraavaakin vaellustani lähden suunnittelemaan ensisijaisesti yksinvaellukseksi.

Pitkospuita pitkin käy matkanaisen tie.

Matkajärjestelyt ja reitti

Lensin Helsingistä Kuusamoon (150 eur meno-paluu) ja menin lentokenttäbussilla (19 eur) Hautajärvelle. Olin siellä noin puoli neljän aikaan eli juuri sopivasti niin, että luontokeskuksen kahvila oli auki ja sain varaamani kaasut. Tosin kahvilan pitäjä oli kyllä luvannut odottaa kunnes bussi tulee.

Reitin kävelin Hautajärveltä Rukalle, kuten enemmistö tekee. Ehdottomasti suosittelen tuota "kiertosuuntaa", sillä silloin reissu huipentuu loppua kohden.

Kilpisjärven patikoinneista oppineena päätin, että käveltävää saa tulla päivälle korkeintaan 20 km. Sen vuoksi varasin vaellukseen neljä kokonaista päivää ja kaksi puolikasta (plus yksi varavuorokausi). Näin jälkikäteen se oli hyvä päätös: sopiva päivämatka tuntui olevan 15-20 km. Polku oli paikoin niin juurakkoista ja/tai kivistä, että vauhtia oli hidastettava, jos halusi nähdä muutakin kuin edessä olevan polun.

Reitin suunnittelussa kannattaa huomioida se, että reitin varrella ei saa leiriytyä kuin merkityille paikoille. Virheellisesti luulin, että Oulangan luontokeskuksella ei ole muita leiripaikkoja kuin leirintäalue (ja sen molemmin puolin olevat tulentekopaikatkin olin jostain syystä hylännyt), joten suunnittelin kulkuni niin, että Taivalköngäs-Ansakämppäväli (17 km) on kuljettava yhdessä päivässä.

Rukalla olin kolmen aikaan iltapäivällä ja kirjauduin hotelli Rukahoviin yöksi. Huoneessani oli kuivauskaappi, joten sai kaiken kuivaksi ja pestyä puhdasta vaatetta päälle seuraavan päivän lennolle.

Seuraavana päivänä lentokenttäbussi vei minut Rukalta lentokentälle (10 eur).

Peseytyminen

Peseytyminen reitinvarrella huoletti etukäteen, koska en kestä likaisia hiuksia ja pesenkin ne lähes joka päivä. Siksi yritin huomioida tämän varustelistassa, jottei siitä tulisi estettä tulevaisuuden vaelluksille. Peseytyminen onnistui hyvin teltan absidissa, mutta hiuksia en lopulta uskaltanut pestä viileän ilman vuoksi.

Kuulin, että muutamat olivat käyneet uimassa, mutta he todennäköisesti yöpyivät tuvalla, niin että saivat hiukset kuivaksi.

Ratkaisuni lopulta oli: pipo päähän, äläkä ota sitä hetkeksikään pois! Kun tuli hiki, nostin sitä otsalta hiukan.

Juomavesi

Tein jo matkaa suunnitellessani päätöksen keittää kaiken juomaveden, vaikka keskustelupalstoilla monet ovat sanoneet juovansa veden suoraan luonnosta. En kuitenkaan halunnut ottaa riskiä vatsaongelmiin sairastumisesta, sillä käytännössä se olisi tarkoittanut matkan keskeyttämistä.

Reitinpäällä näki molempia. Koko reitin vaeltajista neljä porukkaa keitti ja/tai raahasi puhdasta vettä mukanaan litrakaupalla ja vain yksi porukka joi suoraan ilman puhdistusta (heillä oli kiire sillä olivat menossa reitin kolmessa päivässä).

Matkan aikana oli annettu ohje keittää vesi, sillä sateiden vuoksi vesi oli normaalia korkeammalla.

Juomavettä löytyy kaikilta merkityiltä autiotuvilta, laavuilta ja tulentekopaikoilta. Suurimmassa osassa vesi oli juoksevaa joki- tai purovettä, Jussinkämpällä vesi oli järvivettä. Monissa nettikeskusteluissa on mainittu, että reitin loppupäässä Porontimajoen tuvan jälkeen vettä saa huonosti. Näillä kahdella Porontimajoen jälkeisellä laavulla vesi on suojärvestä, mutta keitettynä tai muuten puhdistettuna kelvollista. Ainakin Suolammen vesi on kirkasta.

Maisemia Valtavaaralta.

Reissun jälkeen

Viimeiset kilometrit olivat samalla haikeita ja täynnä odotusta "maaliin" pääsystä. Lopulta en rynnännyt suoraan suihkuun, vaan kävin samalla hiellä vielä Rukan huipulla pyörähtämässä.

Sisätiloihin siirtyminen sai naaman punoittamaan moneksi päiväksi. Lisäksi kasvoihin ilmestyi rykelmät pieniä näppylöitä ensin kulmien väliin ja sitten leukapieleen. Taisi olla iholle iso shokki.

Aurinko laskee viimeisenä iltana.

Mistä erityisesti pidin reissussa?

Maisemat!

Vaelluksella pääsi irti arjesta. Vaikka yksin kuljinkin, ei työasiat tai muut arjen ajankohtaiset asiat olleet hetkeäkään mielessä. Kaikki energia meni kulkemiseen, maisemien ihailuun, leirin pystyttämiseen, veden hankintaan ja ruoanlaittoon. Rannekelloa vilkuilin paljon (oli todella hyödyllinen: tiesi kulkunopeuden ja sen mihin asti ehtii tai kannattaa yrittää ehtiä ennen lounasta tai illalla ennen pimeää), mutta ajantaju katosi silti.

Tuntui hienolta, kun pärjäsi (melkein) omillaan. Ja olihan se hiusten pesemättä jättäminenkin minulle aika suuri saavutus!

Vinkit itselle ja muille

Hyvät kengät ovat tarpeen. Lenkkareilla ei kannata lähteä matkaan, etenkään jos edeltävinä päivinä on satanut. Kenkien on hyvä pitää ainakin keskinkertaisesti vettä, mutta kuitenkin kuivaa nopeasti.

Sukat kannattavat olla villaiset. Ne tuntuivat lämpöisiltä vähän kosteanakin.

Suosi myös muussa vaatetuksessa (merino)villaa. Lähes joka päivä päällä ollut merinovillainen t-paita ei haissut, vaikka olin välillä hiestä märkänä.

Älä pakkaa rinkkaa liian painavaksi!

Karhunkierros sopii kaikille. Koko reitin lisäksi on mahdollista tehdä lyhempiä vaelluksia. Samalla se toi aloittelijalle lisäturvaa: tie oli lähellä ja reitiltä oli mahdollista poistua kesken matkan.

Ei todellakaan tarvitse olla mitenkään erityisen erätaitoinen vaeltaakseen!