Halti Highway, 4. päivä

Meekonjärvi-Halti-Haltintupa, 25 km

Yöllä tuntui hiukan vilpoiselta, vaikka mittari näytti +3 °C ja päällä oli kunnolla vaatetta: kahdet villahousut, kahdet villasukat, villapaita ja fleece-takki. Pipo oli tietenkin päässä, sillä tässä vaiheessa vaellusta sitä ei tee mieli ottaa pois.

Aamulla vilu katosi kuitenkin mielestä, sillä heräsin komeaan auringon paisteeseen. Vihdoinkin jotain muuta kuin sadetta! Suorastaan puhkuin uutta intoa.

Meekonpahta aamuauringossa.

Suoriuduin aamutouhuista ripeästi, sillä upea sää kutsui poluille. Ajattelin, että jos tämä päivä on yhtä nopea kuin Kuonarjoelta Meekolle, voisin käydä Haltilla jo tänään, nyt kun aurinko kerrankin paistaa. Kaiken kukkuraksi: kengät olivat vihdoinkin kuivaneet!

Kun olin lähdössä tuvalta, pääsin näkemään poroja hiukan aiempaa lähempää, sillä useita oli saapunut ihmettelemään pihapiiriin ilmestyneitä telttoja. Kuulin, että edessäpäin olisi runsain mitoin poroja, jotka tulevat lähelle. Näin ei kohdallani (valitettavasti) kuitenkaan käynyt.

Reitti oli heti alusta alkaen (ja erityisesti aluksi) huonokulkuisempaa ja siten myös hitaampaa kuin Kuonarjoelta Meekolle. Maisemat olivat kuitenkin kauniit Vuomakasjokea seuraillessa. Vastaan tuli myös kaunis koski, jonka kohdilla polulla oli tukiköysi vaikeakulkuisuuden vuoksi.

Koski Vuomakasjoella.

Pian kosken ohittamisen jälkeen näin tuvan ja (huonosti karttaa tutkineena) luulin, että olen jo tulossa Pihtsusjärven tuvalle. Ihmettelin, että olikos se näkemäni koski Pihtsusköngäs. Olihan se hieno, mutta... Polku kuitenkin nousi ylemmäs loitontuen tuvasta, ja siellähän se oikea Pihtsusköngäs oli. Kuvissa putous ei oikein näytä miltään, mutta se on 17 m korkea! Aika hurja korkeus, kun oikein alkaa ajatella.

Pihtsusköngäs.

Pihtsuskönkään jälkeen tuli muutama pidempi rakkakohta, mutta pääosin maasto oli heinikkoista. Pian alkoi näkyä niin monia mökkejä, että piti pysähtyä tutkimaan karttaa ja Pihtsusjärven tuvan sijaintia. Sellaisiakin huhuja liikkui, että jotkut olisivat noille poromiesten kämpille eksyneet luullen niitä autiotuvaksi.

Pihtsusjärvelle pääsee vesitasolla.

Tuvan lähettyvillä tuli eteen puro, joka oli kapea, mutta aiempia syvempi. Ylittämistä varten oli rakennettu lankkusilta, mutta se tuntui kokeillessa sen verran huteralta, että päätin kahlata. Menin tämän kahlauksen avojaloin. Tuvalla joku muistutti terävistä kivistä ja seuraavat kahlaukset teinkin crocsit jalassa.

Pihtsusjärven tuvalla kokkasin lounaan sijasta illallisen, jotta olisi vähän tukevampaa syötävää. Pääsin jatkamaan matkaa kohti Haltia kolmen aikaan eli paluu Pihtsuskönkäälle olisi todella myöhään, noin kello 23 aikoihin. Varmuuden vuoksi tein niin, että jätin ylimääräistä tavaraa tuvalle ja otin mukaan rinkkaan vain sen, mitä yhden yön yöpymiseen tarvitsee, ja tarvittaessa olisin Haltin tuvalla yötä (vaikka sitten lattialla, kuten tupien vieraskirjojen perusteella jotkut joissain paikoissa olivat joutuneet tekemään).

Reitti seuraa Govdajohkaa kohti Haltia, jonka punertava rinne on jo näkyvissä.

Alussa polku oli vetinen, mutta muuttui pian pääosin erittäin hyväkulkuiseksi. Vastaan tuli pari erillistä porukkaa, jotka olivat yöpyneet kanssani samaan aikaan Saarijärven tuvalla ensimmäisenä yönä.

Jätin rinkan Haltin tuvan risteykseen ja jatkoin matkaa pikkurepun kanssa. Mukaan pakkasin lisävaatetta ja hiukan evästä.

Haltille kapuamisen vaativuudesta kirjoitinkin jo aiemmassa postauksessa. Huomautan kuitenkin, että tämä oli vain oma näkökulmani. Vaikka kuljen hitaasti, uskoisin olevani keskivertovaeltajaan nähden erittäin hyvä kuntoinen.

Polku Haltille oli siis pääosin melko hyväkulkuista, tosin kivikkoista. Lopussa polku oli lähinnä rakkakivikkoa, mutta se taisi mennä jo rutiinilla. Erikoisuutena oli lumenviipymä, jonka läpi polku kulki parisen kymmentä metriä.

Ei vielä ihan huipulla. Haltin punertava helma on jo jäänyt taakse ja autiotupa näkyy mustana pisteenä Haltijärven oikeassa alakulmassa.

Päivän urakka alkoi kuitenkin jo henkisesti painaa, ja siinä loputtoman kivimeren keskellä mietin, että oliko tässä Haltille kapuamisessa mitään järkeä. Sinne asti oli kuitenkin tultu, joten loppuun asti oli mentävä. Huipun vasemmalta puolelta alkoi ilmestyä matalalla roikkuvaa pilveä, joten alkoi tulla myös kiire, jos huipulta johonkin halusi nähdä.

Pian, oikeastaan yllättäen, Suomen korkein kohta olikin näkyvissä. Ehdin nähdä maisemia ennen kuin pilvi tuli ympärille. Sen jälkeen maisemat Ritnicohkkan (Ridnitšohkka) suuntaan peittyivät, mutta näkyvyys Pihtsusjärven suuntaan säilyi kohtuullisena.

Otin valokuvia ja kirjoitin nimeni Haltin kirjaan (jossa ei ole enää järjestysnumeroita, vain päiväys). Soitin myös kotiin. Siellä ei oltu vielä kuultu, että sittenkin lähdin Haltille asti.

En käynyt Haltin korkeimmalla kohdalla, joka sijaitsee Norjan puolella. Tunturin laki on tasainen ja sinne oli kasattu useita kiviröykkiöitä, joita huipuille yleensä kasataan. En ollut varma, mikä niistä olisi ollut se oikea kasa. Sen lisäksi näkyvyyttä ei näyttänyt sillä puolen Haltia olevan nimeksikään, eikä se rakassa kulkeminenkaan erityisesti houkuttanut. Jäätävän kylmä tuuli ajoi minut siis melko nopeastikin alas.

Nimi on kirjoitettu kirjaan.

Kun pääsin rinkan luo, päätin mennä Haltin tuvalle yöksi, koska olin jo väsynyt. Tuvalle oli matkaa risteyksestä vain kilometri, mutta siihen meni reilu 30 min, sillä koko väli oli pelkkää rakkaa. Eteneminen tuvalle oli hitaampaa kuin Haltille kiipeäminen! Jos sinne ei ole erityistä tarvetta mennä, en suosittele poikkeamaan.

Kaiken lisäksi reitillä oli myös puron ylitys. Samainen puro ylitettiin ylempänä Haltille mennessä, mutta tässä kohdin ylitys ei ollut yhtä helppoa. Löysin mielestäni hyvän ylityskohdan, mutta oli kyllä niin hilkulla, etten horjahtanut veteen. Sauvat onneksi pelastivat, muutoin olisin ollut kunnolla märkä!

Tupa odotti lämpöisenä saapuessani sinne vasta yhdeksän jälkeen. Paikalla oli Pihtsusjärven tuvalla samaan aikaan lounastanut mieskaksikko sekä neljän hengen miesporukka, joka oli tullut Haltin yli Norjan puolelta. Onni oli taas myöden ja pääsin omalle laverille nukkumaan. Vaikka olin väsynyt, nukahtaminen kesti jonkin aikaa päivän tapahtumien pyöriessä päässä. Mutta mikäs siinä oli kuorsauskuoroa kuunnellessa (kolme kuorsaajaa laskin), mikä sitten aikanaan tuuditti minutkin uneen.

Halti Highway, 3. päivä

Kuonarjoki-Meekonjärvi, n. 10 km + Saivaaralla käynti

Yö meni yllättävän hyvin vieraiden ihmisten kanssa samassa tuvassa nukkuen. Ainoastaan kaksi asiaa häiritsi unta: ihmisten erilaiset rytmit (eri nukkumaanmenoajat, eri heräämisajat) ja kuumuus. Yöllä heräsin siihen, että yövaatteet olivat hiestä ihan läpimärät. Avasin makuupussia ja ne kuivuivat onneksi aamuun mennessä. Myöhemmin kuulin hyvän vinkin: tuvissa kannattaa nukkua sisäpussissa makuupussin päällä. Sisäpussia minulla ei tällä reissulla ollut mukana.

Aamulla tuvan mittari näytti +2 °C ja piskotteli kevyesti. Tarkoitus oli lähteä nopeasti liikkeelle, mutta myöhään tulleiden espanjalaiskaverusten kanssa riittikin juttua. He olivat jo loppusuoralla neljän viikon Kalottireitti-vaelluksellaan. He olivat ultrakevyin varustuksin matkassa: rinkka/reppu painoi vain 7 kg. Ruokatäydennystä he tietenkin ostivat matkalta. He työskentelevät vuoristo-oppaina Espanjassa, joten varmaankin tiesivät mitä tekivät. Ja vauhtia heillä riitti, sen sain itsekin nähdä.

Kaksikolla oli jalkineina polkujuoksukengät, jotka kuulemma myös kuivuivat noin tunnissa kastuttuaan. He kehottivat nauttimaan vedestä sen sijaan, että tekisi märistä jaloista ongelman. Ongelma on vain päässä, he sanoivat, ja niinhän se on.

Matka jatkuu sateisissa tunnelmissa.

Kengät olivat edelleen märät, joten laitoin pakastepussit kenkiin. Ne toimivat jonkin aikaa - tasan niin kauan kuin pysyivät ehjinä. Sade alkoi melkein heti kun pääsin matkaan ja jonkin verran satoi koko ajan. Edellisen päivän kaltaista sadetta ei onneksi enää ollut.

Reitillä oli muutama levän puron ylitys, jotka vähän jännittivät. Hiukan kiemurrellen hyvät ylityskivet kuitenkin löytyivät, eivätkä kengät kastuneet lisää.

Saivaara näkyvissä.

Koko reitin ehkä parhaimmat maisemat olivat Meekonlaaksoon laskeuduttaessa. Silmien edessä levittäytyi Meekonjärvi ja Skádjajávri, joita ympäröivät jyrkät pahdat. Kaunista!

Meekonjärven autiotupa on jonkin verran reitistä sivussa toisin kuin varaustupa. Tämä oli reitillä ainoa poikkeus, jossa autiotupa ja varaustupa eivät olleet samassa rakennuksessa. Tuvalla oli muitakin lounastajia, mukaan lukien espanjalaiskaksikko, mutta ei ruuhkaa.

Päätin jäädä Meekonjärvelle. Päivän patikointiin oli mennyt vain kolme tuntia, mutta märkyys ja ikävästi painava lantiovyö kannustivat tähän ratkaisuun. Suunnittelin illaksi Saivaaralla käyntiä ja seuraavalle päivälle päiväretkeä Pihtsuskönkäälle. Olisin siis Meekonjärvellä kaksi yötä ja palaisin takaisin samalla tahdilla kuin olin tullutkin; yksi tupaväli päivässä. Halti oli siis poissa laskuista.

Sade taukosi ja lähdin kohti Saivaaraa. Saivaaralle ei mene selkää polkua, joten lähdin vain seuraamaan ensimmäistä itään vievää polkua. Se vei oitis pajukkoon, joten lähdin kiemurtelemaan omia reittejä kohti Saivaaraa, mutta ennen kaikkea korkeammalle eroon pajukosta. En voi suositella kyseistä reittiä: aikamoista pajukoissa tarpomista, kosteikkoja ja purojen yli hyppimistä.

Saivaara.

Saivaaran juurella kulki selvä polku eteläpuolta itäpäätyyn (polku on merkattu karttoihin). Itäpäädyssä alkoi jyrkkä nousu Saivaaralle: ensin jyrkkää polkua ja sitten ihan kivikossa kapuamista pieni pätkä.

Saivaaralta oli komeat näkymät järville. Matalalla roikkuneet pilvet toivat oman tunnelmansa. Toiseen suuntaan, etelään, maisema näytti samalta silmän kantamattomiin.

Venemaa, jota ympäröi Skádjajávri, Venejärvi ja Saijärvi. Taustalla kohoava pahta on Ánnjaloanjebákti.

Huipulla oli kylmä tuuli, mutta istahdin syömään evästä ja laitoin tekstiviestiä kotiväelle samalla ihaillen maisemia.

Meekonvaara kohoaa Meekonjärven vierellä. Jyrkkäkohta, Meekonpahta, on Wikipedian tietojen mukaan noin 200 m korkea. Vaikuttava seinämä, joille kuvat eivät tee oikeutta!

Saivaaran juurella voi juuri ja juuri erottaa polun. Ihan reunalle ei kyllä tehnyt mieli mennä, sen verran iso olisi pudotus!

Paluumatkan tein suunnistamalla kohti Kalottireittiä ja sitä kautta tuvalle. Reitti oli ehkä pidempi, mutta paljon mukavampi kulkea. Siinä kävellessä aloin miettimään, että tämän päivän patikointiin oli mennyt vain kolme tuntia, eikä Saivaaralla käyntikään vienyt kuin pari tuntia. Suunnitelmieni mukaan paluumatkallakin olisi siis yksi kolmituntinen päivä. Ja patikoimaanhan tänne on tultu (eikä mökkeilemään!). Pohdin, pitäisikö sittenkin jatkaa pidemmälle. Harmittelin, etten ollut tänään jatkanut Pihtsusjärvelle, koska silloin Haltilla käyntikin olisi ollut mahdollinen.

Tuvalla laitoin teltan pystyyn. Pystyttämisessä ei ollut ongelmia, vaikka teltta näyttikin hiukan muotopuolelta. Koitin tällä kertaa kiinnittää kaikki kiinnikkeet ja narut kunnolla, jos tuuli sattuisikin yltymään. Kiinnitin ulkoteltankin kaariin, mitä en ole koskaan ennen jaksanut tehdä.

Illallisella tuvassa tapasin nuoren parin, joka kertoi, että Haltille voi tehdä päiväretken Pihtsusjärven tuvalta. Heillä siihen oli mennyt edellisellä vaelluksella noin 8 h. Aloin miettiä erilaisia vaihtoehtoja: päiväretki Pihtsusjärveltä tarkoittaisi pidempää urakkaa paluumatkalla (ja sään vuoksi se ei välttämättä onnistuisikaan) tai seuraavana päivänä voisi urakoida Haltin tuvalle saakka ja käydä siellä sitä seuraavana aamuna. Päätin jättää kaiken avoimeksi ja katsoa, miten eteneminen seuraavana päivänä luonnistuu.

Menin jo yhdeksän aikaan telttaan. Mittari oli lähellä nollaa, joten laitoin vähän enemmän vaatetta päälle. Hiukan ennen kuin menin nukkumaan, tuvalle saapui neljän hengen miesporukka telttailemaan, kaikki omissa teltoissaan. Olin jo kömpinyt makuupussiin, kun yksi heistä huusi kaverilleen lähes telttani vieressä, että katso, tuolla menee kettu. Syöksyin ulos teltasta, mutta en ehtinyt nähdä mitään.

Halti Highway, 2. päivä

Saarijärvi-Kuonarjoki, n. 9 km

Yöllä alkoi odotetusti vesisade, mutta se ei pahemmin häirinnyt. Sen sijaan aamua kohden yltynyt tuuli oli ongelma. Teltan pitkä sivu oli tuuleen päin ja siitä tuli ikään kuin iso purje, joka tunkeutui teltan sisään. Ulkoteltan kiinnitykset eivät pitäneet, jonka vuoksi se liimautui kiinni sisätelttaan. Onneksi vain muutama tippa vettä pääsi lävitse.

Vessassa käytyäni korjailin ulkoteltan kiinnityksiä isoilla kivillä ja ne tuntuivat toimivan. Jatkoin rauhassa unia. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin hereille ja huomasin, että teltan jalkopää näyttää kumman luhistuneelta. Päätin siirtää kaikki tavarat nopeasti tupaan ja purkaa teltan.

Kun tavarat olivat tuvassa, oli teltta kokenut kovia (katso kuva).

Teltta on luhistunut.

Telttakankaita pakatessa niistä sai todella pidellä kiinni, sillä tuuli nappasi todella kovaa kiinni. Kaaria kasatessa huomasin, että yksi kepeistä oli taipunut keskeltä ja toinen liitoskohdasta.

Tuvan eteisessä oli hiljaista; muut olivat vielä nukkumassa. Siinä yksin istuskellessani nieleskelin pettymyksen kyyneleitä. Olin käyttänyt niin paljon aikaa valmistautumiseen, ja tässäkö tämä vaellus nyt oli. Saako telttaa enää edes pystyyn. Uskaltaako sitä edes jatkaa pidemmälle, jos olosuhteet ovat näin haastavat. Viitsiikö edes jatkaa vai olisiko parempi palata Kilpisjärvelle mökkeilemään loppuajaksi. Hetken olin valmis lopettamaan vaellushommat täysin ja lopullisesti.

Kun varaustuvan puolella vanhemmat rouvat alkoivat heräillä ja kuulivat, miten teltalle oli käynyt, rohkaisivat he kuitenkin jatkamaan Kuonarjoelle. Kuulemma Kuonarjoen tupa olisi niin iso, että siellä varmasti mahtuisi yöpymään. Sain kuulla vanhan kliseen: "Vastoinkäymiset vahvistaa". Mutta tottahan se on. Kaiken lisäksi kyseisen kliseen sanoi rouva, joka oli tullessaan lyönyt silmänsä vesitason siipeen niin, että silmä oli käytännössä muurautunut umpeen. Mutta niin hän vain oli lähtenyt vaellukselle kohti Kilpisjärveä huonosta alusta huolimatta.

Mietiskelin rauhassa eri vaihtoehtoja ja odottelin sään parantumista kuten kaikki muutkin tuvassa. Tein aamupuuron tuvan kaasuliedellä, koska en todellakaan aikonut mennä ulos trangialla keittelemään. Mutta se oli sitten menoa: kokkasin enää kerran trangialla ja muutoin käytin tupien liesiä. Niin helppoa!

Puolilta päivin kaikki alkoivat tehdä lähtöä, sillä sää ei näyttänyt paranevan. Yksin matkassa ollut mies kysyi, tulisinko seuraavan etapin hänen kanssaan, sillä se oli kuulemma kivikkoinen. Varoitin kyllä hitaasta etenemisvauhdistani, mutta se ei kuulemma haitannut.

Ja niinhän siinä kävi, että melkein samoin tein jalka luiskahti kiveltä ja kaaduin. Toinen sääri meni ruhjeille ja mustelmille, mutta ei onneksi sen pahempaa. Vaelluksen loppupuolella huomasin kuorihousuissa pari pientä reikää, jotka todennäköisesti olivat tuossa rytäkässä syntyneet.

Hetken päästä eteen tuli rakkakohta. Katselin sitä hetken ja kaatumisesta säikähtäneenä ajattelin, että ihan varmasti tulisin taas kaatumaan. Tein siis hiukan erikoisen ratkaisun ja menin rakkakohdan istuviltaan. Onneksi tähän tyyliin ei myöhemmin tarvinnut turvautua.

Poroja Kuonarjoen varrella. Ainoastaan porojen vuoksi viitsi kaivaa kameran esiin tällä etapilla.

Matkalla oli muutaman pienen puron ylitys, mutta kun Kuonarjoki tuli vastaan, nousi adrenaliinitasot kattoon. Ylitys oli leveä ja vettäkin näytti olevan jonkin verran. Olen erittäin kiitollinen matkaseuralleni henkisestä tuesta, vaikka ylitys ei mennytkään ihan nappiin. Ylityksestä ei selvinnyt niin sanotusti kuivin jaloin, vaan oli astuttava myös kiville, jotka olivat veden alla. Kengät pitivät vettä hyvin, mutta jossain vaiheessa maltti lähti ja aloin astella kiveltä toiselle liian nopeaan tahtiin sillä seurauksella, että toinen kenkä hörppäsi vettä yläkautta. Onneksi Kuonarjoen tuvalle oli enää lyhyt matka.

Kuonarjoen tupa ulkorakennuksineen. Kuva on otettu myöhemmin illalla.

Tuvalla oli kova ruuhka. Tuvalla edellisen yön viettäneet olivat vasta tekemässä lähtöä ja Saarijärveltä oli meidän lisäksemme jo muitakin lounastauolla tuvassa. Minulla ei ollut kuitenkaan mitään kiirettä, sillä olin päättänyt jäädä Kuonarjoelle yöksi.

Pian tupa hiljenikin, ja lisäkseni sinne jäi vain Saksalaispariskunta. Levittelin tavaroitani kuivamaan. Myös rinkka oli kastunut läpimäräksi sadesuojasta huolimatta, joten oli hyvä, että olin pakannut makuupussin muovipussin sisään.

Illemmalla sade hellitti ja tein pienen kävelylenkin tuvan lähistöllä. Oli niin kaunista: juuri tätä varten olin tänne asti tullut!

Kuonarjokilaaksoa sateen jälkeen.

Kun muita ihmisiä ei alkanut illan mittaan kuulua (paikalla jo olleen Saksalaispariskunnan lisäksi), päätin jäädä tuvan suloiseen lämpöön yöksi. Yhdeksän jälkeen tupaan saapui vielä espanjalaiskaverukset sekä äiti kahden aikuisen lapsensa kanssa. Kaikki olisivat tupaan mahtuneet, mutta lapset halusivat yöpyä teltassa. Hyvällä tuurilla sain siis yhden laverin neljästä kokonaan itselleni.

Halti Highway, 1. päivä

Kilpisjärvi - Saarijärvi, n. 12 km

Olin lähtenyt edellisiltana yöjunalla kohti Kolaria. Istumapaikka ei lopulta ollutkaan kovin hyvä valinta, mutta onneksi sain kuitenkin jonkin verran nukuttua. Juna saapui Kolariin puolisen tuntia myöhässä, koska se oli jossain vaiheessa yöllä törmännyt hirveen niin, että veturi oli pitänyt vaihtaa. Bussi odotti kuitenkin Kolarin asemalla meitä matkustajia, joita lisäkseni taisi olla viisi.

Jäin kyydistä Luontotalon parkkipaikalla puolenpäivän jälkeen, joten minulla oli reilusti aikaa ehtiä ensimmäiselle tuvalle sinä päivänä. Kävin nopsaan vaihtamassa päälle vaellusvaatteet ja pian olinkin jo matkalla kohti Saarijärveä. Vaihtovaatekassin jätin Luontotalolle säilytykseen. Mahtava juttu, että sen sai sinne jättää!

Alkupätkä Tsahkaljärvelle oli tuttua, sillä viime kesänä olimme sen kulkeneet. Hymyssä suin muistelin kuinka mukanamme ollut kömpelöhkö suomenlapinkoira eteni yllättävän ketterästi kivikkoisessa maastossa.

Kun Tsahkaljärvi jää takavasemmalle, aletaan nousta paljakalle. Pian tuli vastaan ensimmäinen monista puron ylityksistä, joita tällä vaelluksella tuli vastaan. Varmuuden vuoksi tein ylityksen noin 10 m ylävirtaan, jossa pääsi helpommin kolmen pienen puron yli.

Puron jälkeen polku jatkui paikoin kosteana ja kivikkoisena. Vähän väliä tuli käännyttyä katsomaan taakse Saanan upeaa profiilia. Sää oli lämmin, eikä ollut kiire mihinkään.

Saana jää taakse.

Pidin myös taukoa kirjoittaakseni ylös ensivaikutelmiani sekä karttaa tutkiakseni. Näin alkuunsa kulkeminen tuntui hiukan raskaalta, ja ihmettelin eikö se Norjan puolelle koukkaus ole jo pian tulossa.

Tunturimaisemaa toiseen suuntaan sekä "Mini-Saana" eli Sádgevárri Norjan puolella.

Saarijärven tupa tuli näkyviin, kun matkaa oli vielä noin tunti jäljellä. Loppumatkan tupa tuntui olevan piilosilla välillä kadoten näkyvistä ja ilmestyen sitten taas näkösälle. Etäisyyden ja matka-ajan arviointi tuntui hankalalta, kun kaikkialle näkee niin kauas.

Noin kuuden tunnin kulkemisen jälkeen saavuin tuvalle. Kiersin ensin tuvan taakse, koska en nähnyt kummalla puolella ovi on. Kierros kannatti, sillä tuvan takana näin riekon, joka hievahtamatta tuumiskeli mihin suuntaan sitä uskaltaa mennä.

Riekko toivottamassa tervetulleeksi Saarijärven tuvalle.

Laiton heti teltan pystyyn tuvan edessä olevalle kumpareelle. Valinnanvaraa telttapaikoissa ei hirvittävästi ollut, ja kyseinen paikka näytti siltä, että siinä on ennenkin leiriydytty. Kiinnitys kyseiseen paikkaan oli kuitenkin hankalaa: päällimmäinen, muutamia senttejä paksu kerros oli hiekkaista ja murenevaa, ja sen alla maa oli niin kovaa, etten saanut puskettua kiiloja siihen. Teltta oli muutoinkin vähän niin ja näin pystyssä, ja sitä sain myöhemmin katua.

Illallisen valmistin trangialla. Matkan aikana ötökät eivät olleet pahemmin kiusanneet, mutta nyt ne pörräsivät ympärillä ja suorastaan hakeutuivat kantena toimineelle pannulle (paistumaan) ja syödessä ruokaan lisäproteiiniksi. Voin tässä kohdin jo paljastaa, että tämän illan jälkeen ötököitä ei enää tällä vaelluksella näkynyt.

Tuvassa oli sekä autio- että varaustupapuolilla runsaasti väkeä, ja pari muutakin telttaa oli pystyssä. Tuvassa joku mainitsi nähneensä myyrän pihapiirissä, joten varmuuden vuoksi vein ruokakassin tuvan naulakkoon roikkumaan.

Illalla mietitytti, että mihin sitä taas on ryhtynyt. Jännitti. Mietitytti minkälainen reissusta tulee, ja mikä järki oli tulla Suomen toiselta laidalta tänne asti. Edellisestä päivästä, normaalista työpäivästä, tuntui olevan jo ikuisuus.

Nukkumaan mennessä järven pinta oli lähes peilityyni. Huomaa myös teltan huolimattomasti tehdyt kiinnitykset.

Halti Highway takana!

Reissusta on selviydytty hengissä! Kirjoitan päiväkohtaiset matkakertomukset myöhemmin, mutta tässä ensin yleisiä asioita reissusta.

Saivaara kohoaa sateisessa maisemassa.

Reitti

Tämän reissun tulen muistamaan vähän väliä muuttuneista suunnitelmista. Alkuperäinen suunnitelma oli:
1. päivä (iltapäivä) Luontotalo-Saarijärvi
2. päivä Saarijärvi-Meekonjärvi
3. päivä Meekonjärvi-Haltin tupa
4. päivä Haltilla käynti-Pihtsusjärvi
5. päivä Pihtsusjärvi-Meekonjärvi + mahdollisesti Saivaaralla käynti
6. päivä Meekonjärvi-Saarijärvi
7. päivä Saarijärvi-Saanajärvi
8. päivä (aamupäivä) Saanajärvi-Luontotalo

Reitti kartalla (kartta: https://www.retkikartta.fi/)

Toteutunut vaellus (jonka syistä enemmän matkakertomuksessa):
1. päivä (iltapäivä) Luontotalo-Saarijärvi (n.12 km / 6 h)
2. päivä Saarijärvi-Kuonarjoki (n. 9 km / 5 h)
3. päivä Kuonarjoki-Meekonjärvi + Saivaaralla käynti (n. 10 km / 3 h + n. 6 km / 2 h)
4. päivä Meekonjärvi-Haltilla käynti-Haltin tupa (n. 25 km / 11 h)
5. päivä Haltin tupa-Meekonjärvi (n. 21 km pikku lisälenkillä / 8 h)
6. päivä Meekonjärvi-Saarijärvi (n. 19 km / 8 h)
7. päivä Saarijärvi-Kilpisjärvi (hotelli) (n. 12 km / 6 h)
8. päivä (aamupäivä) -

(Kilometrit ovat summittaisia, vaihtelevat lähteestä riippuen)

Reitti oli alkuperäisen suunnitelman mukainen, mutta päiväkohtainen jaottelu meni uusiksi siten, että alkuun tein aiottua lyhyempiä välejä.

Reittisuunnittelun avuksi:
- Kuonarjoki-Meekonjärvi väli on reitin ehdottomasti helpoin ja siten nopein väli
- Todella monet tekivät Haltille päiväretken Pihtsusjärveltä käsin, kesto peruskuntoisilta n. 8h päivärepun kanssa
- Haltin tuvalla ei kannata käydä ellei ole pakko (koko matka reitin varrelta on todella huonokulkuista rakkaa)
- Jos haluaa käväistä Saivaaralla Meekonjärven tuvalta käsin, kannattaa palata Kalottireittiä pitkin paljakalle ja suunnistaa sieltä Saivaaran juurelle: huomattavasti helppokulkuisempaa! Juurelta menee selkeä polku Saivaaran itäpäähän (eli kauimmaiseen päähän) ja sieltä edelleen ylös. Retken kesto 2-3 h.
- Telttapaikkoja tuvilta kyllä löytyy lukuun ottamatta Haltin uutta tupaa, jonka piha on rakkaa (vanhalta tuvalta saattaa löytyä muutama paikka). Erityisen hyvin telttapaikkoja oli Meekonjärvellä.
- Reittivaihtoehtoja on lukuisia, lopulta vain harvat kulkivat Kilpisjärvi-Halti-Kilpisjärvi -reitin. Reitin voi helposti muokata käytettävissä olevan ajan, taitojen (merkityllä reitillä vs. muualla), kukkaron (vesitasolla voi matkata toiseen suuntaan, näitäkin oli pari seuruetta) ja mieltymysten mukaan.

Reitin vaativuus

Reitti on fyysisesti suurimmalta osin kohtuullinen. Paikoin reitti on kosteaa ja erittäin kivikkoista, välillä taas ylitetään rakkakenttiä. Toisaalta on myös nopeakulkuisia kohtia. Jyrkkiä nousuja ei oikeastaan edes ole lukuun ottamatta Saivaaralle kapuamista.

Haltille kapuaminenkin oli lopulta yllättävänkin helppoa. Etukäteen mielessä olivat pyörineet suurin piirtein eteläisen Saksan Alppien rinteet. Loppujen lopuksi (jälkikäteen korkeuskäyristä tarkistin), hieman yllättäen, Haltin juurelta huipulle on vähemmän kavuttavaa kuin Retkeilykeskukselta Saanan huipulle: huipun korkeus mitataan merenpinnasta, ei sen juuresta.

Henkisesti reitti oli minulle kuitenkin huomattavasti haastavampi kuin Karhunkierros. Ehkä siihen vaikuttivat sääolot, kun luonto heti ensimmäisenä yönä päätti näyttää voimansa. Tai ehkä se, että reitti on eristyksissä ja todella kaukana avusta (vaikkakin reitillä oli enemmän väkeä kuin Karhunkierroksella, tuvilla oli helikopterien laskeutumisalueet ja vesitasotkin sinne jatkuvasti lentelivät). Kenties sitä tunsi itsensä vain jotenkin pieneksi ja avuttomaksi.

Toinen haaste oli purojen ylitykset. Purot olivat leveämpiä ja niitä oli paljon enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Ylitys sai aina adrenaliinivyöryn aikaiseksi (alkuun enemmän kuin lopuksi). Näin jälkikäteen ajatellen tosin ihmettelen, miksi ylitykset olivat niin jännittäviä, sillä ainoa pelko/riski oli kenkien kastuminen: yleensä vesi ulottui ehkä nilkkoihin asti. "Pahin" ylitys oli Pihtsusjärven tuvan lähellä, jossa vesi ulottui jopa puoleen sääreen.

Vaativin ylityskohta lähellä Pihtsusjärven tupaa. Vettä oli noin puoleen sääreen. Taustalla saattaa nähdä huteran siltarakennelman, jota en uskaltanut käyttää.

Näin jälkikäteen on tullut lueskeltua myös muiden matkakertomuksia samalta ajanjaksolta, ja olen huomannut, että myös muut olivat kokeneet vaelluksen sääolosuhteiden vuoksi haastavaksi. En siis ollut ainoa. Kaikkeen mahdolliseen säähän tuleekin Käsivarren alueella varautua, sen opin nyt.

Mitä reitin varrelta löytyy?

Upeita maisemia. Minulle kohokohdat olivat Meekon laaksoon saapuminen Kuonarjoelta päin sekä Pihtsusköngäs.

Meekonpahta ja silta Bierfejohkan yli.

Kiviä. Niitä on joka paikassa, aivan erityisesti Haltilla.

Ylärivi: Röpelöistä (ja erikoista) kiven pintaa läheltä ja kauempaa, sekä puulta näyttävä kiven murikka.
Alarivi: valkoista ja vaaleanpunaista kiveä sekä toffeelta näyttävä kivi.

Poroja. Tosin minun kohdallani ne pysyttelivät (erittäin) turvallisen välimatkan päässä. Hyvällä onnella voi päästä lähemmäs. (Onneksi sentään Kilpisjärvellä pääsi katselemaan söpöjä poroja lähietäisyydeltä. Kuulin, että Kilpisjärvellä kulkevat porot olisivat puolikesyjä: niitä ruokitaan paikanpäällä, jotta turistit pääsevät näkemään poroja.)

Poro tarkkailee kulkuani kauempaa.

Vinkkejä

- Jos haluat viestiä kännykällä ulkomaailmaan, laita viestiin päivä ja kellonaika tiedoksi vastaanottajalle ja odottele rauhassa, että se menee läpi. Saarijärvellä kenttä oli vielä moitteeton, Kuonarjoella viestit menivät läpi muutamassa tunnissa, mutta Meekonjärvellä ei ollenkaan (Saivaaralta menivät parinkymmenen minuutin viiveellä). Seuraavaksi viestit menivät läpi vasta lähellä Haltin huippua. Paluumatkalla on mennyt viesti läpi Meekonjärvi-Kuonarjoki välillä.
- Varustaudu sateeseen, mutta aivan erityisesti myös kovaan tuuleen.
- Hanki luotettavat, vedenpitävät kengät (hankintalistalla) tai vaihda vesien ylityksiin suosiolla crocsit, jos et halua kenkien kastuvan.
- Vaellussauvoista on todella paljon apua, esimerkiksi juuri purojen ylityksissä kiveltä kivelle "hyppiessä".

Mietteitä reissun jälkeen

Moni asia meni vähän eritavalla kuin olin ajatellut. Yövyin tuvissa, vaikka sitä ei pitänyt enää Karhunkierroksen tapahtumien jälkeen tehdä (mutta sentään säästyin "siskonpedeiltä", kummallakin tupayöpymisellä sain oman laverin). Trangialla taisin keittää vain kahdesti: tupien kaasuliesi oli helppo ja mukava vaihtoehto huonolla säällä. Muutoinkin reissu tuntui mökkeilyltä, sen verran aikaa tuli vietettyä sisätiloissa. Reitillä oli myös paljon enemmän ihmisiä kuin olin ajatellut. En myöskään kulkenut aina yksin: itseasiassa lähes puolet matkasta taisin kulkea jonkun seurassa.

Kaiken kaikkiaan reissu oli opettavainen ja vaikeuksista huolimatta (tai ehkä niiden vuoksi?) mahtava seikkailu. Ennen kaikkea pääsin taas kauaksi arkiasioista. On vaelluksella oleminen vaan niin oma maailmansa!

Ensi vuonna pitää ehdottomasti lähteä taas vaellukselle. Toisin kuin Karhunkierroksen jälkeen, seuraava kohde ei ole kuitenkaan vielä selvillä. Vaihteeksi houkuttaisi jokin helpompi kohde, mutta toisaalta Käsivarteen jäi vielä paljon nähtävää.

Kohti Halti Highwaytä

Nyt olen siinä pisteessä, että juna- ja bussimatkat Helsingistä Kilpisjärvelle ja takaisin on ostettu ja maksettu!

Tuonne jonnekin käy matka. Kuva Saanan huipulta (2016).

Tällä kertaa matkustan junalla. Olen sen verran kokenut junamatkustaja, että nukkuminen istumapaikalla ei tuota ongelmia. Junalippujen hinnaksi tuli 86 eur säästölipuilla (normaalihinta 176 eur). Bussiliput Kolarista Kilpisjärvelle ja takaisin olivat 91 eur. Yht. 177 eur.

Vertailun vuoksi: junan makuuvaunussa naispaikalla Kolariin n. 270 eur, junan makuuvaunussa omassa hytissä n. 400 eur, lennot Kittilään (su-su) n.210 eur ruuman menevällä laukulla. Jos päivistä pystyy joustamaan, niin halvimmillaan lennot ovat n. 150 eur. Jos istumapaikka ei olisi kelvannut, olisin lentänyt.

Bussimatka Kittilästä Kilpisjärvelle on kilometrin tarkkuudella sama kuin Kolarista ja näin ollen myös hinta on sama (sama firma).

Tässä hiukan siitä, mitä olen talven ja alkukesän aikana puuhaillut vaellusrintamalla:

Turvallisuustietoa
Lokakuussa seurasin Tunturikerho Kolbman organisoimaa seminaaria "Turvallisesti tunturissa, eksymättä erämaissa" netin välityksellä. Kyseinen seminaari löytyy YouTubesta.

Seminaarissa tuotiin esiin turvallisuusajattelua: jokaisella vaeltajalla tulisi olla jonkinlainen turvallisuussuunnitelma, olisi se sitten paperilla tai päässä. Turvallisuussuunnitelmassa kartoitetaan riskit, niiden todennäköisyys ja vakavuus, ja miten ne kohdataan. Minulta tämä tulee aika luonnostaan: olen monen monituista kertaa ja tahtomattakin miettinyt erilaisia tilanteita (nyrjähtänyt nilkka, sairastuminen, eksyminen, erilaiset sääolot, veteen kaatuminen) ja miten niissä toimisin. Löytyy Plan B:tä ja C:tä melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen, eikä vain vaelluksille. Eri asia on se, miten sitten riskin toteutuessa tuleekaan toimittua (ja voin sanoa, ettei aina ihan järkevästi). Silloin olisi hyvä muistaa tämä lista:

• Rauhoitu ja hengitä
• Arvioi tilanne
• Valitse toimintamalli (etukäteen mietityt valmiit toimintamallit)
• Toteuta
• Arvioi tilanteen kehitystä

Lisäksi on muistettava nämä faktat: uupumus (ja nälkä) vaikeuttaa ajattelukykyä ja aiheuttaa välinpitämättömyyttä, kulkiessa kuljettu matka arvioidaan pidemmäksi kuin se todellisuudessa on, ympyrää kulkeminen ei ole mahdotonta (kukkulat ja esteet muuttavat suuntaa, vasemmalta/oikealta kierrettäessä tehdään 90-asteen mutka jne.), ja nousun jälkeen loivempi nousu voi tuntua tasamaalta tai jopa laskulta.

Seminaarissa puhuttiin myös turvallisuuselektroniikasta kuten GPS-laitteista ja hätälähettimistä. Tuntuu oikeastaan tyhmältä, että jotain tällaista ei ole mukana. Mutta hinta ja lisäpaino: ne huonot tekosyyt.

Naisten illassa kuulin varusteista
Toukokuun alussa osallistuin Partioaitassa naisten vaellusiltaan. Minna Jakosuo, Kuukausi yksin erämaassa -blogin kirjoittaja, esitteli rinkkansa sisällön ja antoi vinkkejä varusteista. Tärkeässä roolissa olivat myös kuuntelijoiden kysymykset: iltaan varattu parituntinen meni yliajalle, kun kysymyksiä riitti ja riitti. Suosittelen tilaisuutta, jos niitä vielä jatkossakin järjestetään!

Itselle kirjoitin ylös seuraavia asioita:

• Vaellussauvoihin kannattaa merkata nilkan ja polven korkeus vesien ylityksiä varten
• Hakaneuloja voi käyttää myös pyykkipoikana
• Minnan rinkka on 75 litrainen ja kaikki mahtuu sisään (muistiin siihen saakka kun joskus maltan investoida uuteen rinkkaan)
• Juomapulloon voi tehdä teetä kylminä päivinä (Karhunkierroksella viimeisenä päivänä minulla oli vahingon kautta juomapullossa lämmintä vettä, ja se olikin viileässä mukavaa. Vielä parempi, jos on teetä!) 
• Untuvamakuupussi - ei vain se paino vaan myös tilavuus! (Ehkä sitten joskus...)
• Wettex käy myös keittiöpyyhkeeksi, jalkapyyhkeeksi jne.
• Vaatetuksesta jäi mieleen hupullinen merinopaita ja Fjällrävenin kuorihousut, jotka menevät hyvin vaellushousujen päälle

Retkiruokakurssi
Toukokuussa osallistuin Raija Hentmanin retkiruokakurssille Haltian luontokeskuksessa. Raija kertoi meille eri ainesten kuivaamisesta ja näimme marjoja, hedelmiä ja vihanneksia kuivattuina. Kokkasimme päivän aikana kahteen kertaan, ensin lounas jälkkärillä ja lopuksi päivällinen jälkkärillä. Teimme eri ruokia pareittain ja maistelimme kaikki tehdyt ruuat. Uusia makuyllätyksiä löytyi.

Sain kurssilta hyviä vinkkejä kuivattamiseen ja retkikokkailuun. Seuraavalla reissulla kokeilen myös liottaa kuivattuja aineksia etukäteen: se onnistui helposti minigrip-pussissa. Ostin myös Raijan Herkutellen luonnossa -kirjan, ja niillä varmasti saakin loihdittua todellisia herkkuaterioita. Olen kuitenkin sen verran laiska kokki, että yhtä monia raaka-aineita ei keitoksistani varmaankaan tule löytymään (nimimerkillä makaronipataa ruuaksi tällä viikolla). Jälkiruokien puute kuitenkin vähän harmittaa tämän kurssin jälkeen...

Varustelistan valmistelua
Varustelistaa olen muokkaillut ja väännellyt tuntikaupalla. Suunnittelu on minulle osa vaeltamisen hauskuutta. Jotain muutoksia ja lisäyksiä on tulossa, mutta mitään suurempia hankintoja vaellussauvojen lisäksi ei ole tiedossa.

Karhunkierroksen varustelista

Koska kyseessä oli ensimmäinen vaellukseni, minulla ei ollut aavistustakaan, mitä mahdollisesti tarvitsisin mukaan. Niinpä selasin netissä muiden varustelistoja ja kokosin oman listan kaikesta mahdollisesti tarpeellisesta. Siltä listalta karsin pois tarvikkeita, joita en välttämättä juuri Karhunkierroksella tarvitse (ottaen huomioon väkimäärä ja sen, että reitiltä pystyy tarvittaessa poistumaan kesken vaelluksen) tai joita en ihan välttämättä tarvitse.

Lasti maassa huilaamassa.

*:lla merkitty varusteet, joita en vaelluksen aikana tarvinnut.

Perusvaatetus

Housut (380g) Talvijuoksu-/hiihtohousut, joissa edessä tuulenpitävämpi kangas ja takana hengittävämpi

Fleecetakki (215g) Alas asti ulottuva vetoketju on mielestäni toimivin

T-paita, merinovillaa (115g)

Alusvaatteet (80g)

Sukat, merinovillasekoitetta (55g) XXL:n parin euron sukat, joihin olen jo ennestään ollut erittäin tyytyväinen. Ei tullut rakkoja tai hiertymiä, ja lisäksi sukat tuntuivat lämpöisiltä myös hiukan kosteana. 

Kengät (850g) Mid-vartiset retkeilykengät, jotka ostin muutama vuosi sitten muutamalla kympillä lähinnä kivan ulkonäön vuoksi. Mutta ovat olleet siitä huolimatta toimivat ja mukavat jalassa.

Pipo (35g) Materiaali jotain villamaista. Kyseessä vanha mainospipo, joka on osoittautunut varsin toimivaksi.

Ponnarit + hiuspinnit (5g)

Rannekello (30g) Ehdottomasti tarpeen!

Päällä olevan vaatetuksen painolla ei ole juurikaan merkitystä, kunhan ne eivät päädy rinkkaan.

Vyötärölaukku

Vyötärölaukku (100g)

Ajokortti ja Visa Electron * (10g)

Kotiavain * (5g)

Vähän käteistä * (<5g)

Kamera (130g) Digipokkari ja turha minigrip-pussi

Puhelin (165g) Lisäksi minigrip-pussi suojana, jos jaksoi laittaa

Silmälasinpuhdistusliina (5g)

Lisäksi pakkasin vyötärölaukkuun päivän välipalasuklaat, proteiinipatukan jne. sekä tarvittaessa sormikkaat tai muuta vastaavaa.

Vyötärölaukut ovat mielettömän käteviä myös vaelluksella. Rinkka oli helppo jättää polun varteen, kun kaikki tärkeä ja arvokas oli jo valmiiksi vyötärölaukussa. Leirissäkin kuljin yleensä vyötärölaukun kanssa.

Vyötärölaukku oli yleensä kiinnitettynä rinkan olkahihnoihin, mutta aivan hyvin olisi voinut pitää vyötärölle kiinnitettynä (lantiovyön yläpuolelle). Sadesuojana oli vain muovipussi, joka oli toiminut käsimatkatavarakassina menolennolla. Vedenpitävä vyötärölaukku voisi olla parempi.

Juomapullo

Juomapullo (175g tyhjänä) Litran Nalgenen widemouth, johon oli helppo kaataa vettä ja joka kesti hyvin myös kuumaa vettä

Pussukka juomapullolle (10g)

Oli erittäin hyvä, että pystyi juomaan ottamatta rinkkaa selästä.

Juomapullon pussukka oli kiinnitettynä rinkan olkahihnaan. Ensimmäisenä päivänä se oli liian alhaalla ja heilui häiritsevästi. Toisena päivänä kiinnitin sen ylemmäs, rintahihnan alapuolelle, ja siihen pullo sitten jäi loppumatkaksi.

Teltta-makuualustahässäkkä

Teltta (2.2kg) Hannah Falcon 2

Makuualusta (520g) Solumuovinen Prismasta

Kuivasäkki (475g)

Kiinnittämiseen lisäksi:

Pakkaushihna 150 cm (2x20g)

Matkalaukkuvyö (130g)

Teltta-makuualustahässäkkä oli pituussuuntaisesti kiinnitettynä rinkkaan. Alkuperäisessä suunnitelmassa teltta olisi ollut rinkan sisällä ja vain makuualusta kiinnitettynä rinkan ulkopuolelle. Käytin paljon aikaa löytääkseni riittävän ison sadesuojan ja pari oli kotisovituksessakin. Mutta kun aloin pakata tavaroita kahta iltaa ennen lähtöä, huomasin ettei teltta tule mahtumaan rinkan sisään. Lähtöä edeltävänä päivänä hätäratkaisuna kävin ostamassa kuivasäkin, johon teltta ja makuualusta mahtuvat (teltta makuualustarullan sisällä). Ratkaisu oli muuten hyvä, mutta kuivasäkki on yllättävän painava. 

Matkalaukkuvyöllä oli tarkoitus sitoa hihnoja lentojen ajaksi ja sateen aikana kiinnittää hässäkkä rinkkaan. Lennon aikana vyötä ei tarvittu, sillä lentokentältä sai rinkalle ison muovipussin. Kiinnittämisessä se ei toiminut kovin hyvin, koska sitä ei saanut kiristettyä tarpeeksi. Se täytyy siis vaihtaa pitkään pakkaushihnaan (150 cm ei riitä). Hihna piti kuitenkin hässäkkää paikoillaan, niin ettei se päässyt heilumaan.

Yleiset

Rinkka (2.8kg) Haglöfs Sec 65W

Rinkan sadesuoja (155g)

Makuupussi (1.8kg) Haglöfs Tarius -5 (175 cm)

Makuupussilakana (270g) Polyesteriä

Vaatteet

Kuivapussit (60g+70g) Toinen ulkovaatteille, toinen muille. Ilman sai puristettua pois, joten vaatteet sai pakattua tiiviisti.
Pitkähihainen paita, merinovillaa (170g)
Pitkähihainen treenipaita * (130g) Vaelluksella ei tarvinnut, mutta hotellissa oli kiva saada puhdas paita päälle
Pitkälahkeiset housut, merinovillaa (150g)
Thermoleggins (140g)
Varasukat, merinovillasekoite (55g) Varalla samanlaiset XXL:n halppissukat
Taukotakki (300g) Untuvatakki
Kalvotakki (260g)
Kalvohousut (205g)
Leirisukat (90g) Perinteiset villasukat
Leirikengät (180g) Crocs-kopiot
Yöpaita, -housut ja -sukat (yht. 310g) Kaikki merinovillaa
Vara-alushousut (3x20g)
Varapipo * (55g) Hiustenpesun vuoksi varapipo (toinen kastuu märistä hiuksista), mutta en pessytkään hiuksia
Korvaläpät * (10g) Suojaa korvia tuulelta. Pipo riitti, mutta en silti jätä näitä kotiin, sillä tuuli korvissa aiheuttaa minulle helposti päänsärkyä.
Kaulahuivi (75g)
Sormikkaat (25g)
Siivoushanskat * (50g) Sateella sormikkaiden päälle, mutta olinkin sateella paljain käsin
Hyttyshattu * (50g) Hyttysiä oli vain viimeisenä iltana ja siirryin telttaan kun alkoivat häiritä liiaksi.

Kävellessä tuli lämpöisempi kuin oletin. Sääolosuhteita ei voi ihan varmasti tietää, siksi en vähentäisin painoa vaatteista.

Vaatteet pyrin valitsemaan niin, että tarvittaessa kaikki voi pukea päällekkäin (myös yövaatteet). Yhtiä sukkia ja kolmia alushousuja lukuun ottamatta minulla ei ollut mukana vaihtovaatteita.

Keittiö

Trangia (1.0kg) 25-3 UL/GB

Kaasu (3x370g) Kolme 230g:n kaasupurkkia. Yksi jäi käyttämättä, koska join vettä paljon vähemmän kuin olin laskenut.

Tulitikut (yht. 15g) Kaksi askia

Vedenpitävä rasia tulitikuille (55g)

Vesipullo (175g) Toinen samanlainen Nalgenen pullo. Pienemmilläkin pulloilla pärjäisi, sillä molemmat olivat vain harvoin täynnä.

Muki (35g)

Spork (10g)

Kauha (25g)

Talouspaperi (40g) Vajaa rulla ja kaikki tuli käytettyä. Tosin käyttö oli varsinkin lopussa tuhlailevaa.

Suodatinpusseja (5g/3kpl) Yhdellä kokeilin suodattaa roskia huonolla menestyksellä, tarvittaisiin enemmän kärsivällisyyttä. Varuiksi voi olla muutama, jos oikeasti tarvitseekin. 
Pesusieni (5g) Toisella puolella karhunkieli. En tykännyt, kun tuntui että siihen jäi aina ruuantähteitä kiinni. Loppumatkasta käytin sormea tai talouspaperia sienen sijasta. Ensi kerralla mukaan tulee tiskiharjanpää tai muu vastaava.
Astiapyyhe (45g) Vauvaharsoa

Tiskaus tapahtui yleensä vähällä lämpöisellä vedellä. Lämpöisellä vedellä astiat puhdistuvat helposti myös ilman saippuaa. Älä tiskaa suoraan purossa, joessa tai järvessä! Se vaikuttaa vesiekosysteemin toimintaan. Yhden ihmisen aiheuttama kuormitus tuskin vaikuttaa mitenkään, mutta vaellusreiteillä kulkee moni muukin, ja yhteisvaikutus voi olla jo merkittävä. Ja lisäksi: huomioi myös kanssa retkeilijät, jotka ottavat juomavetensä samoista vesistä kuin missä ruuantähteet lilluvat.

Kosmetiikka

Deodorantti (65g)
Hammasharja (15g)
Hammastahna (55g) En löytänyt pientä hammastahnaa mistään, enkä uskaltanut laittaa muuhun rasiaan kuivumisenpelossa. Kaukokaipuu-matkablogissa suositellaan piilarikoteloa. Pitänee testata.
Pesuaine rasiassa * (30g) Marseille-saippuaa hiutaleina. Paino on lähes kokonaan rasiasta. Peseydyin pelkällä vedellä, mutta hotellissa käytin saippuaa vaatteiden pesuun.
Pyyheliina (85g) Vauvaharsoa, pienempi olisi riittänyt.
Kampa (10g)
Sheiveri * (20g) Mutta hotellilla oli kiva
Pesukukka * (15g)
Kosteusvoide (30g)
Nenäliinoja * (20g)
Kynsisakset (15g) Toimivat myös muutoin saksina, esimerkiksi jos olisin tarvinnut korjausteippiä tai laastaria
Varaponnareita * (<5g)
Vanupuikkoja ja -lappuja (5g)
Pieni peili (20g) Yhtenä päivänä katsoin itseäni peilistä
Hyttyskarkote (100g)
Silmälasinpuhdistusaine (30g)
Henkilökohtainen lääkitys (<5g) Myös D-vitamiini- ja monivitamiinitabletteja
WC-paperia + pussukka (130g) Yksi rulla riitti nippa nappa
Käsidesi (105g)

Ensikerralla otan mukaan huulirasvan, sillä viimeisinä päivinä huulet alkoivat olla rohtuneet.

Ensiapupussukka (yhteensä 210g)

Kuivapussi (40g) Tilavuus 3 litraa, litra olisi riittänyt
Särkylääke (10g) 6 kpl Ibusal ja 6 kpl Pamol
Laastaria ja rakkolaastareita (10g) Laastarilevy sekä 2 isoa ja 2 pientä rakkolaastaria
Haavanpuhdistusainetta (25g) Desinfiointiainetta suihkepullossa
Haavavoide (10g) Vajaa tuubi Basibactia
(Punkki)pinsetit (20g)
Ideaaliside (45g)
Kyypakkaus (<5g)
Voltaren-geeli (30g)
Strepsils (10g) 4 kpl

Ensiapupussukasta en tarvinnut mitään, mutta sitä ei voi silti jättää kokonaan pois. Karhunkierroksella luotin siihen, että muita ihmisiä on paljon ja reitiltä pääsee pois lähes mistä tahansa. Muualla pakkaisin kattavamman ensiapupussukan. Mieleen tulee ainakin hätäpilli.

Tarvikepussi (yhteensä 465g)

Kuivapussi (20g)
Jesari * (65g) Pikkurulla, mutta vähempikin riittäisi
Hakaneuloja * (<5g) 5 kpl keskikokoisia
Narua 8m (15g) Kuivausnaruksi, korjailuun ja sitomiseen
Nippusiteitä * (<5g) 3 kpl
Pakastepusseja * (5g) 2-litraisia, esimerkiksi märkiin kenkiin
Roskapusseja (35g) Ihmettelen, mitä ajattelin ottaessani mukaan normaalikokoisia roskapusseja. Mistä kuvittelin sitä roskaa tulevan? Aluksi pakkailin minigrip-pusseja sisäkkäin, loppumatkasta käytin pikkuroskapusseja. Näillä isommilla oli kuitenkin muuta käyttöä.
Pikkuroskapusseja (10g) Koirankakkapussit ovat sopivan kokoisia roskapusseja vaelluksella
Silmälasimeisseli * (5g)
Varavirtalähde (150g) Kännykän lataukseen viimeisenä iltana. Kännykkä oli yleensä päivisin kiinni, mutta iltaisin ja aamuisin laitoin kotiväelle kuulumisia ja katsoin säätiedotukset. Tällä olisi voinut tarvittaessa ladata myös otsalampun.
Kameran vara-akku (15g) Ensimmäinen akku tyhjeni viidennen päivän aamuna.
Otsalamppu (125g)
Vedenpuhdistustabletteja * (<5g) Nappasin viimehetkellä mukaan, kun niitä sattui olemaan kaapissa. Pitäisi kuitenkin kokeilla ennen kuin ottaa mukaan.

Kaikkea tarvikepussista en tarvinnut, mutta korjaustarvikkeita ei voi jättää pois.

Muu tarpeellinen

Kuivausliina teltalle (10g+30g) Wettex ja mikrokuituliina. Wettex toimii erittäin hyvin ja kuivaa myös märkänä. Mikrokuituliina oli turha.
Istuinalusta (25g) Lämmittää yllättävän paljon
Kertakäyttösadetakki * (35g) Pelkäsin rankkoja sateita ja että kuorivaatteet eivät riitä
Verkkopussi (10g) Märille pyyhkeille ja räteille, ripustin rinkan ulkopuolelle. Parempaa ratkaisua pitää miettiä.

Kartta (40g) Kartasta katsoin, mitä edessäpäin on tulossa. Oli myös tarpeen, kun harhauduin reitiltä.
Muistikirja (105g)
Kyniä (30g) Kaksi kuulakärkikynää ja tussi
Paperikopiot kartasta * (20g) Ajatus oli, että katson paperikopioita ja pidän oikean kartan suojapussissa tallessa. Kopiot eivät olleet tarpeeksi hyviä, joten päädyin katselemaan oikeaa karttaa. Yleensä katselin karttaa teltassa tai laavussa taikka silloin kun ei satanut (kartan pitäisi olla veden kestävä, mutta en halua testata). Paperikopiot menivät paperinkeräykseen Oulangan leirintäalueen kierrätyspisteellä.

Ruoka (5,3 kg)

Ruuasta on erillinen postaus.


Rinkan kokonaispaino

Ilman kaasua ja vara-akkuja rinkka varusteineen painoi siis lähes 19 kg (lentokentällä matkalaukkupunnitsin näytti 18.2 kg sisältäen ison muovisäkin). Lentokentälle mennessä rinkka oli sopivan painoinen.

Kaasuista ja vara-akuista tuli lisäpainoa noin 1,5 kg.

Hautajärveltä lähtiessä rinkka on siis painanut yli 20 kg kun mukaan lasketaan vesi. Rinkka tuntui selvästi painavalta ja ihan erilaiselta kuin lentokentälle mennessä.

Muutaman päivän kuluessa rinkka alkoi onneksi tuntua kevyemmältä. Osittain se johtui varmasti siitä, että kroppa alkoi tottua painon kantamiseen. Mutta mieleeni tuli, että jokaisella on joku mukavuuspainoraja, minulla se on 18-19 kg. Usein näkee suositeltavan, että rinkan paino on korkeintaan noin kolmannes omasta painosta. Omalla kohdallani tuo "mukavuuspainoraja" osuu aika hyvin kohdilleen.

Painon karsiminen

Alkuperäisestä pakkauslistasta jäi pois kaksi tarviketta:
Vesikanisteri (mehukattipullo) likaiselle vedelle ei mahtunut rinkkaan
Lentokassi rinkalle, jota en löytänyt mistään (oli pyörinyt pitkään olohuoneessa, kunnes lopulta olin siivonnut sen eteisen yläkaappiin). Sitä ei tarvinnut, onneksi, sillä lentokentältä sai ison muovisäkin.

Kun lähtöä edeltävänä iltana olin saanut rinkan pakattua, iski naurun sekainen paniikki: en jaksanut nostaa rinkkaa maasta selkään! Kävin pakkauslistani uudestaan läpi ja mietin tarkemmin, mitä voisin jättää pois:

Kosmetiikkapussi (40g) vaihtui muovipussiin (10g)
Hammastahnaa tyhjäsin roskiin (vaikutus pieni: itse tuubi painaa eniten)
Alushousuista puolet pois (60g)
Tuulitakki (355g) Vuorillinen ja siksi niin painava
Varavesipullo (530g) Puolen litran avaamaton vesipullo hätävaravedeksi
Meikit (100g)
Pesuastia (90g)
Kosteuspyyhkeet (40g)

Sain vähennettyä noin 1,2 kg.

Puukko ei kuulunut varustuksiin, vaikka neljä ihmistä ihmetteli sen puutetta ennen matkaa.

Grammanviilailusta ollaan montaa mieltä ja sillä on monia eri merkityksiä. Minulle painontarkkailu tarkoittaa sitä, että ylipäätään jaksan kantaa rinkkaa ja pystyn lähteä vaeltamaan (25 kg:n rinkan kanssa en voisi lähteä matkaan). Lisäksi mukaan saa lisää mukavuusasioita ja herkkuja kun karsii painoa muualta. Pidemmillä vaelluksilla ruuasta tulee joka tapauksessa taas lisäpainoa.

Pitää muistaa, että painonkin suhteen pienistä puroista kertyy yllättävän iso summa.

En ole kuitenkaan käyttämässä isoja summia rahaa siihen, että saisin kevyempiä varusteita. Mutta jotain pientä värkkäilyä voisin harrastaa seuraavaa vaellusta odotellessa.