Halti Highway, 1. päivä

Kilpisjärvi - Saarijärvi, n. 12 km

Olin lähtenyt edellisiltana yöjunalla kohti Kolaria. Istumapaikka ei lopulta ollutkaan kovin hyvä valinta, mutta onneksi sain kuitenkin jonkin verran nukuttua. Juna saapui Kolariin puolisen tuntia myöhässä, koska se oli jossain vaiheessa yöllä törmännyt hirveen niin, että veturi oli pitänyt vaihtaa. Bussi odotti kuitenkin Kolarin asemalla meitä matkustajia, joita lisäkseni taisi olla viisi.

Jäin kyydistä Luontotalon parkkipaikalla puolenpäivän jälkeen, joten minulla oli reilusti aikaa ehtiä ensimmäiselle tuvalle sinä päivänä. Kävin nopsaan vaihtamassa päälle vaellusvaatteet ja pian olinkin jo matkalla kohti Saarijärveä. Vaihtovaatekassin jätin Luontotalolle säilytykseen. Mahtava juttu, että sen sai sinne jättää!

Alkupätkä Tsahkaljärvelle oli tuttua, sillä viime kesänä olimme sen kulkeneet. Hymyssä suin muistelin kuinka mukanamme ollut kömpelöhkö suomenlapinkoira eteni yllättävän ketterästi kivikkoisessa maastossa.

Kun Tsahkaljärvi jää takavasemmalle, aletaan nousta paljakalle. Pian tuli vastaan ensimmäinen monista puron ylityksistä, joita tällä vaelluksella tuli vastaan. Varmuuden vuoksi tein ylityksen noin 10 m ylävirtaan, jossa pääsi helpommin kolmen pienen puron yli.

Puron jälkeen polku jatkui paikoin kosteana ja kivikkoisena. Vähän väliä tuli käännyttyä katsomaan taakse Saanan upeaa profiilia. Sää oli lämmin, eikä ollut kiire mihinkään.

Saana jää taakse.

Pidin myös taukoa kirjoittaakseni ylös ensivaikutelmiani sekä karttaa tutkiakseni. Näin alkuunsa kulkeminen tuntui hiukan raskaalta, ja ihmettelin eikö se Norjan puolelle koukkaus ole jo pian tulossa.

Tunturimaisemaa toiseen suuntaan sekä "Mini-Saana" eli Sádgevárri Norjan puolella.

Saarijärven tupa tuli näkyviin, kun matkaa oli vielä noin tunti jäljellä. Loppumatkan tupa tuntui olevan piilosilla välillä kadoten näkyvistä ja ilmestyen sitten taas näkösälle. Etäisyyden ja matka-ajan arviointi tuntui hankalalta, kun kaikkialle näkee niin kauas.

Noin kuuden tunnin kulkemisen jälkeen saavuin tuvalle. Kiersin ensin tuvan taakse, koska en nähnyt kummalla puolella ovi on. Kierros kannatti, sillä tuvan takana näin riekon, joka hievahtamatta tuumiskeli mihin suuntaan sitä uskaltaa mennä.

Riekko toivottamassa tervetulleeksi Saarijärven tuvalle.

Laiton heti teltan pystyyn tuvan edessä olevalle kumpareelle. Valinnanvaraa telttapaikoissa ei hirvittävästi ollut, ja kyseinen paikka näytti siltä, että siinä on ennenkin leiriydytty. Kiinnitys kyseiseen paikkaan oli kuitenkin hankalaa: päällimmäinen, muutamia senttejä paksu kerros oli hiekkaista ja murenevaa, ja sen alla maa oli niin kovaa, etten saanut puskettua kiiloja siihen. Teltta oli muutoinkin vähän niin ja näin pystyssä, ja sitä sain myöhemmin katua.

Illallisen valmistin trangialla. Matkan aikana ötökät eivät olleet pahemmin kiusanneet, mutta nyt ne pörräsivät ympärillä ja suorastaan hakeutuivat kantena toimineelle pannulle (paistumaan) ja syödessä ruokaan lisäproteiiniksi. Voin tässä kohdin jo paljastaa, että tämän illan jälkeen ötököitä ei enää tällä vaelluksella näkynyt.

Tuvassa oli sekä autio- että varaustupapuolilla runsaasti väkeä, ja pari muutakin telttaa oli pystyssä. Tuvassa joku mainitsi nähneensä myyrän pihapiirissä, joten varmuuden vuoksi vein ruokakassin tuvan naulakkoon roikkumaan.

Illalla mietitytti, että mihin sitä taas on ryhtynyt. Jännitti. Mietitytti minkälainen reissusta tulee, ja mikä järki oli tulla Suomen toiselta laidalta tänne asti. Edellisestä päivästä, normaalista työpäivästä, tuntui olevan jo ikuisuus.

Nukkumaan mennessä järven pinta oli lähes peilityyni. Huomaa myös teltan huolimattomasti tehdyt kiinnitykset.