Halti Highway, 2. päivä

Saarijärvi-Kuonarjoki, n. 9 km

Yöllä alkoi odotetusti vesisade, mutta se ei pahemmin häirinnyt. Sen sijaan aamua kohden yltynyt tuuli oli ongelma. Teltan pitkä sivu oli tuuleen päin ja siitä tuli ikään kuin iso purje, joka tunkeutui teltan sisään. Ulkoteltan kiinnitykset eivät pitäneet, jonka vuoksi se liimautui kiinni sisätelttaan. Onneksi vain muutama tippa vettä pääsi lävitse.

Vessassa käytyäni korjailin ulkoteltan kiinnityksiä isoilla kivillä ja ne tuntuivat toimivan. Jatkoin rauhassa unia. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin hereille ja huomasin, että teltan jalkopää näyttää kumman luhistuneelta. Päätin siirtää kaikki tavarat nopeasti tupaan ja purkaa teltan.

Kun tavarat olivat tuvassa, oli teltta kokenut kovia (katso kuva).

Teltta on luhistunut.

Telttakankaita pakatessa niistä sai todella pidellä kiinni, sillä tuuli nappasi todella kovaa kiinni. Kaaria kasatessa huomasin, että yksi kepeistä oli taipunut keskeltä ja toinen liitoskohdasta.

Tuvan eteisessä oli hiljaista; muut olivat vielä nukkumassa. Siinä yksin istuskellessani nieleskelin pettymyksen kyyneleitä. Olin käyttänyt niin paljon aikaa valmistautumiseen, ja tässäkö tämä vaellus nyt oli. Saako telttaa enää edes pystyyn. Uskaltaako sitä edes jatkaa pidemmälle, jos olosuhteet ovat näin haastavat. Viitsiikö edes jatkaa vai olisiko parempi palata Kilpisjärvelle mökkeilemään loppuajaksi. Hetken olin valmis lopettamaan vaellushommat täysin ja lopullisesti.

Kun varaustuvan puolella vanhemmat rouvat alkoivat heräillä ja kuulivat, miten teltalle oli käynyt, rohkaisivat he kuitenkin jatkamaan Kuonarjoelle. Kuulemma Kuonarjoen tupa olisi niin iso, että siellä varmasti mahtuisi yöpymään. Sain kuulla vanhan kliseen: "Vastoinkäymiset vahvistaa". Mutta tottahan se on. Kaiken lisäksi kyseisen kliseen sanoi rouva, joka oli tullessaan lyönyt silmänsä vesitason siipeen niin, että silmä oli käytännössä muurautunut umpeen. Mutta niin hän vain oli lähtenyt vaellukselle kohti Kilpisjärveä huonosta alusta huolimatta.

Mietiskelin rauhassa eri vaihtoehtoja ja odottelin sään parantumista kuten kaikki muutkin tuvassa. Tein aamupuuron tuvan kaasuliedellä, koska en todellakaan aikonut mennä ulos trangialla keittelemään. Mutta se oli sitten menoa: kokkasin enää kerran trangialla ja muutoin käytin tupien liesiä. Niin helppoa!

Puolilta päivin kaikki alkoivat tehdä lähtöä, sillä sää ei näyttänyt paranevan. Yksin matkassa ollut mies kysyi, tulisinko seuraavan etapin hänen kanssaan, sillä se oli kuulemma kivikkoinen. Varoitin kyllä hitaasta etenemisvauhdistani, mutta se ei kuulemma haitannut.

Ja niinhän siinä kävi, että melkein samoin tein jalka luiskahti kiveltä ja kaaduin. Toinen sääri meni ruhjeille ja mustelmille, mutta ei onneksi sen pahempaa. Vaelluksen loppupuolella huomasin kuorihousuissa pari pientä reikää, jotka todennäköisesti olivat tuossa rytäkässä syntyneet.

Hetken päästä eteen tuli rakkakohta. Katselin sitä hetken ja kaatumisesta säikähtäneenä ajattelin, että ihan varmasti tulisin taas kaatumaan. Tein siis hiukan erikoisen ratkaisun ja menin rakkakohdan istuviltaan. Onneksi tähän tyyliin ei myöhemmin tarvinnut turvautua.

Poroja Kuonarjoen varrella. Ainoastaan porojen vuoksi viitsi kaivaa kameran esiin tällä etapilla.

Matkalla oli muutaman pienen puron ylitys, mutta kun Kuonarjoki tuli vastaan, nousi adrenaliinitasot kattoon. Ylitys oli leveä ja vettäkin näytti olevan jonkin verran. Olen erittäin kiitollinen matkaseuralleni henkisestä tuesta, vaikka ylitys ei mennytkään ihan nappiin. Ylityksestä ei selvinnyt niin sanotusti kuivin jaloin, vaan oli astuttava myös kiville, jotka olivat veden alla. Kengät pitivät vettä hyvin, mutta jossain vaiheessa maltti lähti ja aloin astella kiveltä toiselle liian nopeaan tahtiin sillä seurauksella, että toinen kenkä hörppäsi vettä yläkautta. Onneksi Kuonarjoen tuvalle oli enää lyhyt matka.

Kuonarjoen tupa ulkorakennuksineen. Kuva on otettu myöhemmin illalla.

Tuvalla oli kova ruuhka. Tuvalla edellisen yön viettäneet olivat vasta tekemässä lähtöä ja Saarijärveltä oli meidän lisäksemme jo muitakin lounastauolla tuvassa. Minulla ei ollut kuitenkaan mitään kiirettä, sillä olin päättänyt jäädä Kuonarjoelle yöksi.

Pian tupa hiljenikin, ja lisäkseni sinne jäi vain Saksalaispariskunta. Levittelin tavaroitani kuivamaan. Myös rinkka oli kastunut läpimäräksi sadesuojasta huolimatta, joten oli hyvä, että olin pakannut makuupussin muovipussin sisään.

Illemmalla sade hellitti ja tein pienen kävelylenkin tuvan lähistöllä. Oli niin kaunista: juuri tätä varten olin tänne asti tullut!

Kuonarjokilaaksoa sateen jälkeen.

Kun muita ihmisiä ei alkanut illan mittaan kuulua (paikalla jo olleen Saksalaispariskunnan lisäksi), päätin jäädä tuvan suloiseen lämpöön yöksi. Yhdeksän jälkeen tupaan saapui vielä espanjalaiskaverukset sekä äiti kahden aikuisen lapsensa kanssa. Kaikki olisivat tupaan mahtuneet, mutta lapset halusivat yöpyä teltassa. Hyvällä tuurilla sain siis yhden laverin neljästä kokonaan itselleni.