lauantai 23. syyskuuta 2017

Halti Highway, 6. päivä

Meekonjärvi-Saarijärvi, noin 19 km

Nukuin erittäin hyvin ja minulla oli sopivan lämmin koko yön. Aamulla asteita oli +2 °C ja ajoittain sateli hiukan. Hengitys huurusi. Vaikka se neljännen päivän aurinkoinen aamu oli täällä kaunis, niin yhtälailla kaunis oli tämä sumuinen maisema.

Sumuinen aamu. (Kuvassa Meekonjärven autiotuvan puuvarasto ja huussi).
Heräsin sen verran aikaisin, että ehdin tuvalle aamupalan keittoon ennen ryysistä. Tavaroiden pakkaamiseen meni kuitenkin sen verran aikaa, että moni muukin oli lähdössä matkaan samaan aikaan. Lähdin taas matkaan yksinvaeltajan kanssa.

Jätin haikeat hyvästit Meekonlaaksolle, ja käännyin kurkkaamaan olan yli useasti "vielä viimeisen kerran". Kauempana näkyi pieni lauma poroja. Yksi niistä oli lähes valkoinen ja se alkoikin yhtäkkiä tulla suoraan kohti meitä. Polunkohdilla (noin 100 m päässä meistä) se kuitenkin vauhkoontui ja jatkoi matkaansa juosten.

Poro juoksee. Taustalla Saivaara.
Tein viimeisen puron ylityksen ennen Kuonarjokea crocseilla ihan suosiosta. Se puro on sen verran leveä, että sopivien askelmien löytäminen on työlästä. Lisäksi edellä kulkenut yksinvaeltaja onnistui kastelemaan kenkänsä.

Kuonarjoen tuvalla kamiinan tuli hohkasi lämpöä niin että poskia ihan poltti. Lounaalla oli jo vanhoja tuttuja Meekonjärven tuvalta: nelikko Haltin tuvalta ja yksi naisista (yksin matkassa olevia naisia oli lisäkseni kolme). Sen lisäksi tuvalla oli neljä muutakin henkilöä, näistä kaksi oli nuori nainen isoäitinsä kanssa. He olivat usean viikon reissulla ja kuljeskelivat vain ympäriinsä. Ja ilmeisesti se oli ihan vuosittainen traditio.

Lounaan jälkeen otin särkylääkkeen, sillä niskajumi alkoi vihloa pahasti ja aiheutti päänsärkyä. Vastaavia ongelmia minulla oli ollut vaellusta edeltävällä viikolla ja hiukan pelkäsinkin, miten oireet pahenevat rinkka selässä. Onneksi vasta nyt niska alkoivat kiristyä.

Yritimme yksinvaeltajan kanssa löytää parempaa paikkaa ylittää Kuonarjoki. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt ja palatessamme polulle olimme käyttäneet sen verran aikaa, että lähtöä tehdessämme tuvalle saapunut koira ja nainen -parivaljakko oli saanut meidät kiinni. Jatkoimme matkaa porukalla.

Kuonarjokilaakso.
Kuonarjoki näytti erilaiselta. Aivan kuin vettä olisi ollut vähemmän kuin tullessa. Nyt löytyi helposti kiviä, jotka olivat kokonaan pinnan yläpuolella. Maisemakin näytti jotenkin erilaiselta. Toisaalta sitä ei juuri tullut katseltua toiseen suuntaan mennessä kovan sateen vuoksi. Matka myös tuntui pidemmältä. Toiset olivat samoissa ajatuksissa.

Kivikkoista maisemaa. Horisontissa häämöttää Saana.
Laitoin teltan heti pystyyn Saarijärven tuvalle saavuttuamme. Tällä kertaa valitsin suojaisamman paikan kukkulan takaa, jossa tuuli ei tuntunut lainkaan. Mietin kyllä, että jos sataa, tuleeko kukkulalta valumavesiä telttaan (onneksi ei ollut voimakasta sadetta). Varmuuden vuoksi kiinnitin teltan huolella. Maa soveltui kiinnittämiseen tässä uudessa paikassa paljon paremmin kuin vanhassa. Laitoin lisäksi kaksi iso kiveä teltan sisään tuulen puoleiselle sivulle.

Äitinikin oli huomannut räntäennusteen ja hän varasi minulle seuraavaksi yöksi huoneen hotelli Kilpikseen. Tästä tulikin vaelluksen viimeinen yö.

Tuvassa oli kotoisa tunnelma. Paikalla oli lähes sama porukka kuin edelliselläkin tuvalla: minä, yksinvaeltaja, nainen ja koira -parivaljakko, nelikko Haltin tuvalta ja yksin matkassa ollut nainen. Lisäksi Kilpisjärven suunnasta tuli yksi henkilö. Kaikki muut nukkuivat yön tuvassa, mutta minä en siihen siskonpetiin viitsinyt ängetä. Ja sanottakoon, että nukuin teltassa jälleen todella mukavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti