Karhunkierros, 2.päivä

Perttumakosken laavu - Taivalkönkään tupa, n.13 km

Yöllä heräsin muutaman kerran: ensin jokin rapisutteli teltan ulkopuolella ja myöhemmin alkoi sataa vettä. Muutoin yö sujui varsin mukavasti!

Aamulla nousin kuuden jälkeen ja sade taukosikin sopivasti aamutouhujen ajaksi. Niihin meni yllättäen noin 3 tuntia! Sama toistui muinakin aamuina. Osittain syynä taisi olla se, että käytännössä koko rinkka piti aina pakata uudestaan (mikä sinänsä oli hyvä juttu: lähes kaikkia tavaroita oli tarvittu, eikä rinkassa siis ollut turhaa tavaraa).

Mutaista ja sateista, mutta silti niin kaunista metsää.

Pian lähdön jälkeen alkoi taas ripotella ja sitä jatkui on-off kello kolmeen asti. Polku oli alkumatkasta kuraista ja pahimpiin kohtiin oli muodostunut sivupolkuja. Kuorihousut olivat illalla kurassa polviin saakka.

Polku seuraili jokea, joka kuului mutta ei aina näkynyt. Huomaa vastarannan korkeat kalliot!

Reitin ensimmäinen nähtävyydeksi merkitty kohta on Rupakivi. Jätin rinkan ylös polun varteen ja laskeuduin varsin jyrkkää polkua/portaikkoa alas joen varteen, josta Rupakivi, viisimetrinen kivipaasi keskellä jokea, näkyi hyvin.

Rupakivi.

Pian Rupakiven jälkeen pysähdyin lounaalle Vasaojan laavulle, joka niin ikään oli aivan joen ääressä. Keittelin lounaan laavussa sateelta suojassa.

Reitinvarrelta löytyi myös pienempää luonnon taidetta: värikäs kääpä.

Seuraavalla taipaleella yritin löytää Granrothin petäjän, joka oli merkattu omaan karttaani, mutta ei Karhunkierroksen opastekarttoihin. En löytänyt mitään, joka olisi kiinnittänyt huomioni. Googlettamallakaan asiaan ei tullut paljoa selvyyttä: joko paikalla on yhä puun tynkä tai sitten se on siirretty museoon. Joka tapauksessa kyseessä on vuosilukumänty, jonka ensimmäinen merkintä on tehty vuonna 1755 [1].

Granrothin petäjän sijasta löysin jotain muuta mielenkiintoista: kanoottiliukumäki kansallispuiston rajalta jokeen.

Oulangan kanjonilla jätin rinkan Savilammen tuvalle ja kävin ihastelemassa kanjonia näköalapaikalta (n. 500 m/suunta). Kyseessä todellakin oli kanjoni: kallioseinämät joen molemmin puolin olivat uskomattoman korkeat.

Kuvat eivät tee oikeutta Oulangan kanjonin huimille korkeuseroille.

Tuvalle palattuani olivat kaksi kiireistä herraa saaneet ruokansa syötyä ja hetken jutustelun jälkeen jatkoivat matkaansa: heillä oli edessään vielä yli 10 km patikka Oulangan luontokeskukselle. Minä jäin portaille vielä huilimaan. Hetken leikittelin ajatuksella, että jäisin tupaan yöksi.

Alun perin suunnitelmissa oli nukkua kaikki yöt teltassa, sillä ajatus vieraiden kanssa samassa siskonpedissä nukkumisesta lähinnä kauhistuttaa. Savilammen tuvassa oli kuitenkin kaksi erillistä makuuhuonetta, joista toisen olisin todennäköisesti saanut omaan käyttööni. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa, sillä päivän vaellusmatka oli muutoinkin lyhyt.

Savilammen tupa Oulangan kanjonin kupeessa.

Taivalkönkään tuvalla edellisen yön leirikaverit olivat asettuneet jo taloksi. Tupa oli suloisen lämmin ja uupumus iski täysillä. Telttailupaikalle olisi pitänyt palata 200 m rappusia ylös (vasta alhaalla tuvalla huomasin kyltin telttailupaikan sijainnista) ja lisäksi tulla uudestaan takaisin alas hakemaan vettä. Kun kuulin, että tuvassa on yläkerta täysin vapaana, päätöksen tekoon ei mennyt kauaa. Tyytyväisenä ja väsyneenä ripustelin kaikki telttaa myöden kuivamaan tupaan.

Illallispuuhissa Taivalkönkään tuvalla.

Totesin, että oli hyvä aloittaa vaellus kasvattamalla päivämatkaa vähitellen. Kokonaisista päivistä tämän päiväinen matka oli lyhin, mutta tuntui raskaimmalta. Etenkin lonkissa tuntui ikävältä ja epäilen, että rinkan säädöt olivat vähän huonot.

Tuvan vieressä pauhaa Taivalköngäs.

Illallisen jälkeen pujahdin suloisen lämpöiseen tupaan nukkumaan.  Kunnes kello löi kaksitoista... 

TO BE CONTINUED

Päivän reitti

Reittikarttaan olen merkinnyt osuuden yöpymispaikat ja lounaspaikan sekä alleviivannut päivän nähtävyydet. Kuvaa on lisäksi rajattu. Copyright Metsähallitus ja Maanmittauslaitos, julkaistu Metsähallituksen luvalla (s-posti 13.9.2016). Alkuperäinen kuva löytyy osoitteesta: http://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Esitteet/oulankafin.pdf

[1]http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=732010054 (13.9.2016)

Karhunkierros, 1.päivä

Hautajärvi - Perttumakosken laavu, n. 6 km

Kun lentokenttäbussi jätti minut Hautajärvellä Karhunkierroksen luontotalolle, tuntui vielä epätodelliselta, että tässä sitä ollaan lähdössä usean päivän vaellukselle. Minä, joka olen sitten lapsuuden viettänyt vain kaksi yötä teltassa ja nekin tänä kesänä.

Noudin kahvilasta etukäteen varaamani kaasupullot. Kaikki kävi niin nopeasti, että bussimatkalla haaveilemani munkki jäi saamatta, vaikka näin ison laatikollisen munkkirinkilöitä myyjän selän takana. (Ja vaeltaessa olikin kiva miettiä, miten hyvältä se rinkilä olisi maistunut iltakaakaon kanssa).

Alku oli kuin lämmittelyä tulevalle: metsää, suota, joen ylitys tietä pitkin, riippusilta. Maisemat olivat hienoja, mutta eivät mitenkään erikoisia, ja mietin, että tällaistako täällä nyt on. Väkeä tuli vastaan ja meni ohi. Loppureissusta ei sellaista väenpaljoutta ollutkaan.

Sudenkorentoja oli pitkospuilla matkaseurana.

Olin toivonut näkeväni matkalla poroja ja pian näinkin kaksi. Ne olivat todella säikkyjä ja hetken tuijotettuaan juoksivat karkuun ennen kuin ehdin kaivaa kameraa esiin. Jokin pikkuelukkakin juoksi polun yli ja innoissani kuvailin sitä, ennen kuin tajusin, että elukka oli kadonnut ja kuivailin vain kuivunutta lehteä.

Reissun ensimmäinen säikähdys: "kuollut poro lehtiin hautautuneena". No ei ollut, mutta vieläkin ihmettelen tuota karvaa.

Parin tunnin kävelemisen jälkeen saavuin Perttumakosken laavulle. Päivän vaellus oli lyhyt ja hyvää lämmittelyä tulevaan. Laavu oli viihtyisä ja ihan joen äärellä.

Maisema Perttumakosken laavulta.

Olen lukenut, että leiripaikalle saavuttaessa ensimmäisenä kannattaa pistää teltta pystyyn, kun vielä jaksaa. Siispä leiripaikan etsintään. Laavun lähellä oli kolme, neljä selvää telttapaikkaa, joissa ei kasvanut mustikanvarpuja. Ongelmaksi tuli kuitenkin puut. Metsässä oli paljon kaatuneita puita ja osa leiripaikoista oli sellaisissa paikoissa, joissa oli vaara jäädä kaatuvan puun alle (olivat jo osittain kallellaan). Mietin melko kauan mihin uskallan telttani pystyttää. Lopulta löysin (mielestäni) sopivan paikan ja laitoin teltan pystyyn.

Parin ensimmäisen päivän aikana reitin varrella oli paljon kaatuneita puita, joista kaarnat olivat irronneet.

Aloitin valmistamaan illallista, Pasta bolognesea. Tarvikkeita unohtui teltalle ja jouduin kulkemaan edestakaisin hakemassa sitä sun tätä (teltta oli 10-20 metrin päässä laavulta). Sama ongelma oli oikeastaan koko reissun: koskaan ei kerralla muistanut kaikkia tarvikkeita.

Yhdellä näistä hakureissuista näin porokaksikon uudemman kerran, olivat ilmeisesti tulleet tarkastamaan leirin. Kokkailujen aikana laavulle saapui vanhempi pariskunta ja sain heistä juttuseuraa.

Pasta bolognese oli ensimmäinen trangialla kokkaamani ruoka. Onnistuin ensin kiehauttamaan sen yli ja lopuksi se paloi vielä pohjaan. Sen jälkeen kokkailut hoituivat ilman kantta ja pienemmällä liekillä. Veden keitin kuitenkin kannen kanssa.

Iltakaakaon ja nuotiossa paahdettujen vaahtokarkkien jälkeen oli aika käydä levolle. Kello oli vasta hiukan yli yhdeksän, mutta pimeän tullessa oli hyvä käydä nukkumaan.

Karhunkierros, elämäni ensimmäinen vaellus

Elämäni ensimmäinen vaellus, Karhunkierros, on nyt takana. Elo-syyskuun vaihteessa tarvoin 82 km + risat Hautajärveltä Rukalle. Vaikka välillä askel painoi, oli reissu niin upea, että on pakko päästä vaeltamaan vielä uudestaankin.

Ajatus vaelluksesta ja erityisesti Karhunkierroksesta on ollut mielessä jo vuosia, mutta ei ole koskaan konkretisoitunut: Miten sinne pääsee? Kenen kanssa menen? En ole mikään eränainen! Rinkka painaa ja on epämukavaa! Teltassa ei ole kiva nukkua! Siellä ei pääse suihkuun!

Viime keväänä päätin, että tänä syksynä menen Karhunkierrokselle. Luotin siihen, että kaikki ongelmat kyllä ratkeavat tavalla tai toisella. Niin kuin ne sitten ratkesivatkin.

Varusteiden hankinta ja testaus

Valmistautuminen reissuun alkoi lähes saman tien päätöksen synnyttyä. Tutkin netissä toisten varustelistoja ja kokosin niistä oman. Koetin pitää kohtuuden, ettei rinkka painaisi liikaa, mutta painoihan se! Rinkka ja suuri osa vaatteista minulla jo oli, mutta lähes kaikki muu oli ostettava: teltta, makuupussi, trangia jne.

Kesän mittaan ehdin testata telttaa ja makuupussia kahden yön verran, joista toinen oli sateinen ja tuulinen Lappee-Jukola (teltta piti sadetta ja oli todella mukava nukkua). Trangiaa testasin vain keittämällä kattilallisen vettä. Ruuistakin ehdin lopulta testata vain yhden. Aika tuntuikin yhtäkkiä loppuvan kesken.

Matkaseura

Olin päättänyt, että lähden reissuun vaikka yksin, joten mitään paineita ei ollut matkaseuran löytämiseksi. Kukaan ystävistäni ei ollut kiinnostunut lähtemään vaellukselle. Veljeni kuitenkin oli, ja hän oli tulossa vielä pari viikkoa ennen lähtöhetkeä. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja lähdin matkaan yksin.

Varsinaisesti yksin ei reissussa kuitenkaan tarvinnut olla. Kävellessä sai olla lähes kokonaan yksin (Pientä karhunkierrosta lukuun ottamatta), mutta taukopaikoilla ja iltaisin sai kyllä puhekiintiön täytettyä.

Monet kysyivätkin, että kuinka olen voinut lähteä yksin. Useimmat kysyjistä sanoivat, etteivät kestäisi yksinoloa. Vaikka toisaalta olisi ollut kiva jakaa kokemus jonkun kanssa, oli yksin vaeltamisessa omat etunsa. Sai mennä juuri niin hitaasti tai nopeasti kun kulloinkin halusi, pysähtyä silloin kun huvitti, pystyi kuuntelemaan metsän ääniä ja vielä nukkua rauhassa niin pitkään kuin jaksoi. Toisin sanoen: kaikki sujui itselle sopivan rytmin mukaan. Seuraavaakin vaellustani lähden suunnittelemaan ensisijaisesti yksinvaellukseksi.

Pitkospuita pitkin käy matkanaisen tie.

Matkajärjestelyt ja reitti

Lensin Helsingistä Kuusamoon (150 eur meno-paluu) ja menin lentokenttäbussilla (19 eur) Hautajärvelle. Olin siellä noin puoli neljän aikaan eli juuri sopivasti niin, että luontokeskuksen kahvila oli auki ja sain varaamani kaasut. Tosin kahvilan pitäjä oli kyllä luvannut odottaa kunnes bussi tulee.

Reitin kävelin Hautajärveltä Rukalle, kuten enemmistö tekee. Ehdottomasti suosittelen tuota "kiertosuuntaa", sillä silloin reissu huipentuu loppua kohden.

Kilpisjärven patikoinneista oppineena päätin, että käveltävää saa tulla päivälle korkeintaan 20 km. Sen vuoksi varasin vaellukseen neljä kokonaista päivää ja kaksi puolikasta (plus yksi varavuorokausi). Näin jälkikäteen se oli hyvä päätös: sopiva päivämatka tuntui olevan 15-20 km. Polku oli paikoin niin juurakkoista ja/tai kivistä, että vauhtia oli hidastettava, jos halusi nähdä muutakin kuin edessä olevan polun.

Reitin suunnittelussa kannattaa huomioida se, että reitin varrella ei saa leiriytyä kuin merkityille paikoille. Virheellisesti luulin, että Oulangan luontokeskuksella ei ole muita leiripaikkoja kuin leirintäalue (ja sen molemmin puolin olevat tulentekopaikatkin olin jostain syystä hylännyt), joten suunnittelin kulkuni niin, että Taivalköngäs-Ansakämppäväli (17 km) on kuljettava yhdessä päivässä.

Rukalla olin kolmen aikaan iltapäivällä ja kirjauduin hotelli Rukahoviin yöksi. Huoneessani oli kuivauskaappi, joten sai kaiken kuivaksi ja pestyä puhdasta vaatetta päälle seuraavan päivän lennolle.

Seuraavana päivänä lentokenttäbussi vei minut Rukalta lentokentälle (10 eur).

Peseytyminen

Peseytyminen reitinvarrella huoletti etukäteen, koska en kestä likaisia hiuksia ja pesenkin ne lähes joka päivä. Siksi yritin huomioida tämän varustelistassa, jottei siitä tulisi estettä tulevaisuuden vaelluksille. Peseytyminen onnistui hyvin teltan absidissa, mutta hiuksia en lopulta uskaltanut pestä viileän ilman vuoksi.

Kuulin, että muutamat olivat käyneet uimassa, mutta he todennäköisesti yöpyivät tuvalla, niin että saivat hiukset kuivaksi.

Ratkaisuni lopulta oli: pipo päähän, äläkä ota sitä hetkeksikään pois! Kun tuli hiki, nostin sitä otsalta hiukan.

Juomavesi

Tein jo matkaa suunnitellessani päätöksen keittää kaiken juomaveden, vaikka keskustelupalstoilla monet ovat sanoneet juovansa veden suoraan luonnosta. En kuitenkaan halunnut ottaa riskiä vatsaongelmiin sairastumisesta, sillä käytännössä se olisi tarkoittanut matkan keskeyttämistä.

Reitinpäällä näki molempia. Koko reitin vaeltajista neljä porukkaa keitti ja/tai raahasi puhdasta vettä mukanaan litrakaupalla ja vain yksi porukka joi suoraan ilman puhdistusta (heillä oli kiire sillä olivat menossa reitin kolmessa päivässä).

Matkan aikana oli annettu ohje keittää vesi, sillä sateiden vuoksi vesi oli normaalia korkeammalla.

Juomavettä löytyy kaikilta merkityiltä autiotuvilta, laavuilta ja tulentekopaikoilta. Suurimmassa osassa vesi oli juoksevaa joki- tai purovettä, Jussinkämpällä vesi oli järvivettä. Monissa nettikeskusteluissa on mainittu, että reitin loppupäässä Porontimajoen tuvan jälkeen vettä saa huonosti. Näillä kahdella Porontimajoen jälkeisellä laavulla vesi on suojärvestä, mutta keitettynä tai muuten puhdistettuna kelvollista. Ainakin Suolammen vesi on kirkasta.

Maisemia Valtavaaralta.

Reissun jälkeen

Viimeiset kilometrit olivat samalla haikeita ja täynnä odotusta "maaliin" pääsystä. Lopulta en rynnännyt suoraan suihkuun, vaan kävin samalla hiellä vielä Rukan huipulla pyörähtämässä.

Sisätiloihin siirtyminen sai naaman punoittamaan moneksi päiväksi. Lisäksi kasvoihin ilmestyi rykelmät pieniä näppylöitä ensin kulmien väliin ja sitten leukapieleen. Taisi olla iholle iso shokki.

Aurinko laskee viimeisenä iltana.

Mistä erityisesti pidin reissussa?

Maisemat!

Vaelluksella pääsi irti arjesta. Vaikka yksin kuljinkin, ei työasiat tai muut arjen ajankohtaiset asiat olleet hetkeäkään mielessä. Kaikki energia meni kulkemiseen, maisemien ihailuun, leirin pystyttämiseen, veden hankintaan ja ruoanlaittoon. Rannekelloa vilkuilin paljon (oli todella hyödyllinen: tiesi kulkunopeuden ja sen mihin asti ehtii tai kannattaa yrittää ehtiä ennen lounasta tai illalla ennen pimeää), mutta ajantaju katosi silti.

Tuntui hienolta, kun pärjäsi (melkein) omillaan. Ja olihan se hiusten pesemättä jättäminenkin minulle aika suuri saavutus!

Vinkit itselle ja muille

Hyvät kengät ovat tarpeen. Lenkkareilla ei kannata lähteä matkaan, etenkään jos edeltävinä päivinä on satanut. Kenkien on hyvä pitää ainakin keskinkertaisesti vettä, mutta kuitenkin kuivaa nopeasti.

Sukat kannattavat olla villaiset. Ne tuntuivat lämpöisiltä vähän kosteanakin.

Suosi myös muussa vaatetuksessa (merino)villaa. Lähes joka päivä päällä ollut merinovillainen t-paita ei haissut, vaikka olin välillä hiestä märkänä.

Älä pakkaa rinkkaa liian painavaksi!

Karhunkierros sopii kaikille. Koko reitin lisäksi on mahdollista tehdä lyhempiä vaelluksia. Samalla se toi aloittelijalle lisäturvaa: tie oli lähellä ja reitiltä oli mahdollista poistua kesken matkan.

Ei todellakaan tarvitse olla mitenkään erityisen erätaitoinen vaeltaakseen!

Päiväreissu Norjaan Kilpisjärveltä

Kilpisjärven kesälomamatkan ainoana harmaana päivänä lähdimme käymään Norjassa.

Norja, salaperäisten vuonojen maa.

Kilpisjärvi-Tromssa

Norjan puolelle tultaessa maisema muuttui erilaiseksi hyvin pian, kun pehmeät tunturit vaihtuivat rosoisiksi ja korkeiksi vuoriksi. Tie Skibotniin kulkee oikeastaan kahden vuorijonon välissä. Siellä täällä näkyi vesiputouksia. Niitä ei kyllästynyt bongailemaan!

Pieniä puroja ja vesiputouksia valuu vuoren rinteillä.

Skibotnin jälkeen käännyimme vasemmalle ja seurailimme vuonon reunaa. Pysähdyimme vuonon päässä, Hattengissa, isommalle levähdyspaikalle jaloittelemaan.

Tie jatkui vuorten välistä pujotellen Nordkjosbotniin ja saapui uuden vuonon rannalle. Tromssa sijaitseekin saaressa pohjoisempana kyseisessä vuonossa. Ennen Tromssaan saapumista tie oikaisi vielä kertaalleen vuorten välistä.

Piipahdus Tromssassa

Visiitti Tromssassa oli melko pikainen. Ensimmäinen hankaluus oli löytää parkkipaikka. Ajelimme vahingossa vain takseille ja busseille sallittuja katuja ja pyörimme ympyrää, kunnes saimme auton parkkiin Killengreens gate -kadulle.

Kävimme myöhäisellä lounaalla pizzapaikassa. Söimme vilpoisesta säästä huolimatta terassilla mukanamme olleen koiran vuoksi. Tarjoilija hiukan ihmetteli, mutta toi meille sitten vilttejä lämmikkeeksi. Ihan mukavasti ruokailu kuitenkin sujui raittiissa ilmassa!

Parkkiaikaa sai vain tunniksi kerrallaan, joten siirsimme auton kadun päähän laiturille (!!!), jossa sai parkkeerata pidemmäksi aikaa. Maksu hoitui molemmissa paikoissa kätevästi luottokortilla.

Lähdimme kaupungille kiertelemään ja ihmettelemään. Ruokakaupan karkkihyllyllä järkytyin.

Suklaalevy (200 g) maksoi 5,80 eur. Onneksi en asu Norjassa!

Tromssa ei ollut mikään kuvitelmieni idyllinen norjalaiskylä, vaan muistutti paljon suomalaisia pikkukaupunkeja. Rannassa oli kauniita moderneja ja uusvanhoja rakennuksia.

Tromssan satama-aluetta.

Tromssa-levähdyspaikka jossain E6 tien varrella

Tromssasta palasimme parin eksymisen jälkeen samaa reittiä Skibotnille. Matkalla pysähdyimme Nordkjosbotnissa ruokakauppaan. Ulkomailla on hauska katsella kauppojen tarjontaa. Tällä kertaa erikoisuutena näimme leivänviipaloimiskoneen ja vieläpä demonstraation siitä, kuinka se toimii. 

Pysähdyimme myös Hattengissa uudemman kerran (hyvä vessa). Vuorovesi oli paljastanut osan rannasta ja tutkimme, mitä merenpohjasta löytyy. Hiukan Hattengista eteenpäin pysähdyimme levähdyspaikalle valokuvaamaan. Huomasimme ylös vuorille vievän polun ja opastetaulun: kyseessä oli Bollmannsveien / Russeveien. Reitillä on sotahistoriallinen alkuperä, mutta minua olisi kiinnostanut näköalat vuonolle. Opastetaulun mukaan "huipulle" käveleminen kestää noin 2 tuntia, joten siihen meillä ei valitettavasti ollut aikaa tai varusteita.

Skibotnissa jatkoimme vielä suoraan vuonon rantaa pitkin. Ajoimme niin sanotusti mutkan taakse, sillä tie tekee ison mutkan pienen vuonon poukaman perukoille. Pysähdyimme levähdyspaikalle syömään eväitä ja ihastelemaan maisemia ennen kuin käännyimme takaisin kohti Kilpisjärveä.

Aurinko kurkistaa pilvien välistä.

Mitä jäi mieleen?

Norjassa oli kaunista ja erilaista. Jollain tapaa myös aika karua. Erityisesti mieleeni jäi pienet vesiputoukset siellä täällä sekä sinisenä vedestä kohoavat vuoret.

Olin yllättynyt ihmismäärästä. Kun Suomessa ajeli pohjoiseen, asutus vain harveni harvenemistaan. Norjassa oli vuonojen rannat täynnä taloja (ilmeisesti Pohjois-Norjassa väestöntiheys on noin kaksinkertainen Lapin maakuntaan nähden!).

Kolmen valtakunnan rajapyykki

Saanan huiputuksen jälkeisenä päivänä lähdimme patikoimaan kolmen valtakunnan rajapyykille Mallan luonnonpuistoon. Matkaa edestakaisin kertyy 22 km. Edellisestä päivästä en selvästikään oppinut mitään, sillä ajattelin taas: "helppo ja nopea reissu! Hitaalla juoksulenkillä 22 km menee alle kolmessa tunnissa, joten eiköhän tämä patikointi mene neljässä tunnissa!" Pakkasin evääksi mukaan yhden sämpylän ja vettä. Reissuun meni 7 tuntia.

Reitti alkoi taas kivikkoisessa koivikossa, mutta kohosi pian hyväkulkuiselle paljakalle. On siinä vain jotain niin upeaa, kun näkee kaukaisuuteen pehmeästi kumpuilevaan maastoon! Kaukaisuudessa näkyi myös polku, ja mietimme kulkeeko reittimme siellä, ja niinhän se kulki.

Reitin korkein kohta (noin 4 km:n kohdalla) on Iso-Mallan ja Penikka-Mallan välissä. Tämän jälkeen polku jatkuu kivikkoisena ja ylitetään myös muutama rakkakivikko. Ensimmäisessä rakkakivikossa kivet oli aseteltu niin, että niitä pitkin oli helppo kulkea. Kukahan lie jaksanut käännellä?

Polku rakkakivikossa!

Noin 5 km:n kohdilla on Kitsijoen putous. Menomatkalla kiirehdimme sen ohi ja vasta paluumatkalla jäimme valokuvailemaan ihastelemaan sitä tarkemmin. Kuvissa putouksen huima korkeus ei pääse oikeuksiinsa.

Kitsiputous.

Kitsiputouksen jälkeen polku jatkui Iso-Mallan rinnettä pitkin ja oli paikoin hyvin kostea, sillä valumavedet olivat valinneet sen reitikseen. Kukkia löytyi parhaiten juuri tällä välillä.

Iso-Mallan kivikkoisen rinteen jälkeen kuljettiin jälleen kilometrin verran hyväkulkuista paljakkaa. Siellä tuli eteen myös puron ylitys, mikä onnistui kuivin jaloin kiveltä kivelle loikkimalla.

Kirkasvetinen puro ylitettävänä.

Loppumatkasta, viimeiset 2,5 km, laskeuduttiin koivikon halki soiselle alueelle, jossa polku seurasi poroaidan vierustaa rajapyykille asti. Rajapyykillä tehtiin tietenkin Suomi-Ruotsi-Norja -pikakierros.

Meille sattui todella upea sää, ja näkymät Norjan vuorille olivat huikaisevan kauniit. Kelpasi syödä se ainokainen eväsleipä näissä maisemissa.

Kolmen valtakunnan rajapyykki.

Paluumatka kulki samoja polkuja. Muita kulkijoita oli näin iltasella huomattavasti vähemmän kuin tulomatkalla.

Paluumatkalla. Vasemmalla Iso-Malla, keskellä kaukaisuudessa Saana ja oikealla siintää Kilpisjärvi.

Reitin korkeimmalla kohdalla tuli vastaan pilviseinämä. Pilven alareuna roikkui niin alhaalla, että kauaksi ei enää nähnyt. Toisella puolen oli edelleen kirkasta ja aurinkoista! Polku laskeutui tämän tasanteen jälkeen sen verran alemmas, ettei pilvellä ollut vaikutusta näkyvyyteen.

Kuva lähes samasta kohtaa meno- ja paluumatkalla. Sää voi vaikuttaa näkyvyyteen merkittävästi!

Kyllä kelpasi poronkäristys tämän reissun jälkeen!

Mitä erikoista?

Mallan luonnonpuistossa ei saa kulkea polkujen ulkopuolella lumettomaan aikaan.

Purossa oli kuulemma hyvää vettä. Kirkasta se ainakin oli, mutta en uskaltanut itse juoda sitä. Vasta myöhemmin muistin kevään norovirusepidemian alueella. Siitä vedestä ei kuitenkaan onneksi sairastuttu.

Muita reittivaihtoehtoja

Kolmen valtakunnan rajapyykille pääsee myös Malla-laivalla. Laivalta on käveltävä vielä 3 km rajapyykille (yhteensä 6 km kävelyä). On mahdollista myös palata Mallan luonnonpuiston halki, jolloin käveltävää tulee yhteensä 14 km. 

Pikku-Mallan huipulle on noin 1 km pistopolku. Jos käväisee siellä erikseen, kertyy matkaa noin 7 km. Meitä hiukan houkutti koukata Pikku-Mallalle, mutta siinä vaiheessa meille oli jo selvinnyt, että reissu tulee joka tapauksessa kestämään odotettua kauemmin. Ensi kerralla sitten!

Mitä opin?

Maastossa kulkeminen on hidasta, vaikka nousua ei paljoa olisikaan. Ehkä näistä kahdesta kerrasta oppii! Aikaa täytyy varata myös valokuvaamiseen ja maisemien ihasteluun, sekä juoma- ja evästaukoihin. Evästaukoon kuluu helposti ainakin vartti.

Saanan huiputus

Saanan huipulle on matkaa 4 km Retkeilykeskukselta. Yhteensä matkaa kertyy 8 km, siis helppo ja nopea reissu. Ehei! Matkaan meni lähes 4 tuntia. Olimme hiukan yllättyneitä reitin vaativuudesta, mutta siitä huolimatta kanssaretkeilijöitä tuli vastaan kaiken ikäisiä ihan pikkulapsista asti.

Saana

Reitin ensimmäinen kilometri kuljetaan koivikossa kivikkoista polkua ja osittain pitkospuita pitkin. Maa oli valkoisenaan Ruohokanukkaa, mutta joukossa oli myös paljon muuta kukkaa. Laskeskelin nähneeni yli kymmenen eri lajia.

Paljakan alkaessa noustaan Luontoon.fi -sivuston mukaan "Suomen pisimpiä portaita pitkin Saanan huipulle". Paitsi että portaiden jälkeen on vielä yli puolet matkasta jäljellä. (Wikipediassakin on kirjoitettu "parikilometrisistä" portaista, vaikka niiden pituus on vain satoja metrejä.).

Saanan portaat lähes kokonaisuudessaan.

Jos kunto tai into ei riitä Saanan huipulle asti, kannattaa kuitenkin kavuta Saanan portaita. Reitin upeimmat maisemat aukeavat mielestäni juuri portailta: Kilpisjärvi, Mallan luonnonpuisto ja hauskan muotoinen Pikku-Malla. Portaiden yläpäässä myös Norjan lumihuippuiset vuoret tulevat näkyviin. Portailla on kaksi näköalatasannetta, joiden penkeille voi istahtaa huilaamaan ja ihailemaan maisemia.

Näkymä Mallan luonnonpuistoon Saanan portaiden ylemmältä näköalatasanteelta.

Portaiden jälkeen polku jatkui kivikkoisena, mutta kohtuullisen hyväkulkuisena, ja pääosin nousu oli loivaa. Matka tuntui yllättävän pitkältä, koska oletimme portaiden vievän lähes huipulle asti.

Vihdoinkin Saanan huipulla!

Huippu on lähellä Saanan itäreunaa, joten huipulta oli näkymät erämaan suuntaan. Kirjoitettuamme nimet kirjaan jatkoimme noin 100 m eteenpäin kohti eteläistä reunaa. Siellä istahdimme syömään eväsleivät ja suklaata sekä ihailemaan maisemia Kilpisjärven suuntaan ja vuokramökillemme. Jotenkin Saanan korkeuden ymmärsi vasta silloin, kun ylhäältä katseli pieniä autoja ja mökkejä.

Reitin ala-osissa oli t-paitakelit, mutta ylempänä oli tuulisempaa ja siten myös kylmempi. Vaikka reitti on periaatteessa lyhyt, kannattaa mukaan ottaa vettä, evästä ja jotain lämmintä puettavaa.

Mitä opin?

Maastossa liikkuminen on paljon hitaampaa kuin voisi olettaa. Aikaa kannattaa siis varata aina runsaasti. Mielenkiintoista oli myös se, että alastulo vei lähes yhtä kauan kuin nousu.

Kesälomamatka Kilpisjärvelle

Lähdimme kesälomareissulle ei-niin-tyypilliseen kohteeseen, Kilpisjärvelle. Olimme jo pidempään puhuneet Jäämeren rannalla käymisestä, ja nyt sattui sopiva hetki toteuttaa tuo haave. Niinpä vuokrasimme mökin viideksi yöksi heinäkuun puoliväliin ja autoilimme pohjoiseen.

Muita varsinaisia suunnitelmia meillä ei ollut (ja siksi seuraavalle vierailulle jäikin paljon mielenkiintoista nähtävää).  

Lopulta ohjelmastamme muodostui seuraavanlainen:

• Tiistaina kävimme huiputtamassa Saanan ja illalla autoilimme valokuvaamassa lähistöllä. Yhdellä sopivalla valokuvauspaikalla huomasimme, että tässähän on Muotkatakka, Suomen maanteiden korkein kohta.
• Keskiviikkona patikoimme kolmenvaltakunnan rajapyykille ja takaisin.
• Torstaina kävimme Norjassa autoilemassa.
• Perjantaina teimme pikkulenkin Tsahkaljärvelle sekä kiipesimme uudemman kerran Saanan rappusille.

Kilpisjärvi ja Saana.

Odotin Kilpisjärveltä paljon, mutta olin silti positiivisesti yllättynyt Kilpisjärvestä lomakohteena. Maisemat olivat huikaisevan kauniita, mielestäni upeimmat mitä Suomesta vain voi löytyä. Kilpisjärvellä ja Norjan puolella on monia kävelyreittejä ja nähtävyyksiä, jotka sopivat päiväretkikohteeksi. Lisäksi Kilpisjärvi on kohtuullisen pieni ja idyllinen paikka. Silti ainoassa ruokakaupassa oli hyvät valikoimat ja ravintoloita oli useita.

Yllättävää kukkaloistoa

Olin yllättynyt siitä, kuinka paljon erilaisia kukkia Kilpisjärvellä kasvoi. Useimmat kukat olivat niin pieniä, ettei niitä huomannut "yleissilmäyksellä". Jälkikäteen harmittaa, etten kuvannut kaikkia näkemiäni kukkia omaan kasvioon.

Keskellä ruohokanukka, oikealla ylhäällä tunturikohokki ja siitä myötäpäivään tunturikatkero, sammalvarpio sekä tuntemattomaksi jäänyt kukka.

Ötököitä?

Etukäteen olin kuullut jos sun toista kauhutarinaa Lapin ötököistä ja olin niihin sekä henkisesti että varustein (hyttyssuihke ja hyttyshattu) varautunut. Saapuessamme Kilpisjärvelle ajoimme aurinkoa vasten ja näimme kuinka ilma oli sakeanaan ötököitä. Silloin mietin, että minne sitä on tultu.

Onneksi se oli vain jokin satunnainen parvi. Koko reissun aikana ötököistä ei ollut liiemmin haittaa. Hyttysiä ei ollut sen enempää kuin muuallakaan Suomessa. Mäkäräisiä pörräsi jonkin verran, mutta ne eivät käyneet ainakaan minun kimppuuni (luulimme niitä ensin pikkukärpäsiksi).

Porot viihtyivät teillä Kilpisjärven keskusta-alueella. Jostain luin, että porot tulevat teille ötököitä karkuun.

Vaatetus

Heinäkuun keskimääräisten lämpötilojen ja sääennusteiden vuoksi olin varautunut sekä kylmään että sateeseen, mutta onneksi turhaan. Kelit olivat aurinkoiset ja voin sanoa, että ei sitä välttämättä etelään tarvitse lähteä polttaakseen ihonsa auringossa. Ylempänä oli toki tuulista ja viileämpää, ja fleecetakki oli tarpeen.

Mitä opin?

Vaikka toisaalta on hauska törmätä nähtävyyksiin sattumalta (kuten yllä mainitsemaani Muotkatakkaan), kannattanee etukäteen selvittää, missä parhaimmat, itseä kiinnostavat nähtävyydet sijaitsevat. Esimerkkinä mainittakoon Rovijoen putous Norjan puolella, joka olisi ollut hauska nähdä.